Taisteluni

Taisteluni on vasta aluillaan. On ensi arvoisen tärkeää, että Neohumanismista tiedotetaan tarpeeksi. Suomesta tullaan tuhoamaan kaikki vanhasta eliitistä muistuttava. Tässä on oltava tarkkana, eikä asiassa saa lepsuilla. Myös silmälasit riittävät vallastaan juopuneen eliitin jäsenen tuntomerkiksi!!!

Kaikki suomalaiset puetaan kansallispukuun, ja muut puvut kielletään. Kansasta tulee omavaraisia pienviljelijöitä. Antero Rokka olkoon jokaisella esikuvana! Vain tehokkaalla ruuan tuotannolla ja hyvillä asevoimilla voidaan taata Neohumanistisen Suomen itsenäisyys! Tämän takia myös ydinaseiden hankinta on käytännöllisesti katsoen välttämätöntä! Ja jotta Neohumanistinen Suomi voisi pysyä täysin omavaraisena, on maaseudulle perustettava vähintään 200 000 pientilaa!

Kenenkään omaisuus ei kuitenkaan ole vaarassa! Ihmiset kyllä muuttavat, kun vaihtoehtona on niskalaukaus julkisella paikalla. Mutta on tarpeen että muutama jullikka ei lähtökäskyä tottele, sillä vain säännölliset ja raa'at teloitukset voivat pitää yllä edes jonkinlaista moraalia ja kansallistunnetta. Joidenkin on kuoltava, että jotkut saisivat elää! Tämä on totta, sillä myös Linkola on sen sanonut!

Tuhatta imistä kohti on teloitettava julkisella paikalla vähintään yksi ihminen vuodessa. On saman tekevää, onko kyseessä rikollinen vai ei, sillä ihmisten kärsimys on katoavaa! Neohumanistinen Suomi taas edustaa pysyvyyttä ja vanhoja arvoja. Neohumanismin tarkoituksena on estää yhtäkään suomalaista kuolemasta nälkään kun nälkäiset pakolaislaumat tulevat porteillemme!

Kun Neohumanistinen vallankumous tapahtuu, ensimääisenä pääsevät hengestään nykyisen vallastaan juopuneen eliitin edustajat. Heitä kaikkia ei voida kuitenkaan tappaa niskalaukauksella! Suurin osa vedetään henkiltä hiekkakuopilla, joista myös tulee heidän hautapaikkojaan.

Suomen on oltava Neohumanistinen ennenkuin nälkäiset pakolaislaumat saapuvat! Muuten Suomelle ja suomalaisille käy huonosti.
0126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Rotujohtaja Robespierre kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu