Yksinhuoltajan väsymys ja parisuhteen mahdollisuus

Hei,

Avaudunpa itsekin tänne nimettömänä, kun hieman ahdistaa.

Olen seurustellut hieman yli puoli vuotta aivan upean naisen kanssa, ja ensimmäistä kertaa minusta tuntuu, että haluaisin perustaa perheen. Olen jo reilusti yli kolmikymppinen mies. Naisella on kuitenkin hyvin erilainen elämäntilanne kuin itselläni, hänellä on uhmaikäinen tytär aikaisemmasta suhteesta, ja paljon kiireitä työnsä kanssa. Itse työskentelen aika lailla maltillisemmin, ja aikaa suhteelle ja rakkaudelle olisi paljon enemmän. Asumme toistaiseksi eri paikkakunnilla.

Tapaamme aika harvoin jo tällaisenaan, mutta olen päässyt osaksi naisen elämää. Olen hyvä ystävä hänen lapsensa kanssa, ja vietän lapsen kanssa toisinaan aikaa kahdenkin. Tunnen suurta kiintymystä myös hänen lastaan kohtaan. Naiseni ei kuitenkaan ole erityisen rakastuneen oloinen, ja on jo useamman viikon ajan vältellyt fyysisiä rakkaudenosoituksiani. Hän selittää sitä uupumisellaan ja sillä, että kokemus omasta kehosta on hyvin erilainen lapsen kanssa päivittäin ollessa: lapsi tarjoaa niin paljon läheisyyttä ja vaatii niin paljon huomiota, että rakkauden eleeni tuntuvat hänestä vaativilta. Hän jopa sanoi, että voin vaikka hakea seksiä muualta odotellessa, että hänen tilanteensa jotenkin normalisoituu. Olen sitten tietysti yrittänyt parhaani mukaan auttaa häntä arjen pyörittämisessä jne., jotta voisin helpottaa tuota uupumusta. Kaukosuhteessa en kuitenkaan voi olla kovin merkittävästi avuksi. Toki tunnen lievää kiinnostusta myös muualla sekstailuun, mutta olen aidosti rakastunut tähän naiseen, joten epäilen, että se ei kuitenkaan parantaisi oloani, ja olen päättänyt turvautua sivusuhteisiin vain, jos minusta tuntuu, että se auttaa rakkauteni kohdetta saamaan haluamansa tilan.

Naisellani on varmasti käsittelemättömiä asioita edellisen eronsa tiimoilta (ero tapahtui samoihin aikoihin lapsen syntymän aikoihin), ja uskon että hän ihan oikeasti tarvitsisi aikaa niiden käsittelyyn. Itselleni tilanne on kuitenkin tietysti myös vähintäänkin tuskallinen. Suhteemme alussa kaikki vaikutti hyvin auvoiselta, mutta ongelmat alkoivat toisaalta myös tosi pian. Uskon että ne johtuvat hyvin suurilta osin erilaisista elämäntilanteistamme, ja minulla on suuremmat mahdollisuudet vaikuttaa omaan tilanteeseeni. Omatkin tarpeeni ja rakkauden kaipuuni ovat kuitenkin tosiasioita, olisi kiinnostavaa kuulla, millaisia ajatuksia tämä teissä herättää? Olemme naisen kanssa hyviä ystäviä, ja rakastan ja kunnioitan häntä todella syvästi. Usein mielessä on kuitenkin tietysti myös pelko siitä, että läheisyyden välttely johtuu siitä, että hän ei oikeaksti tunne minua kohtaan fyysistä vetoa. (Ja siihenhän tilanne on johtanut, oli syy mikä oli.) Hän sanoo, että epäseksuaaliset vaiheet ovat hänelle muutenkin aika yleisiä. Kuulisin erityisesti teiltä naisilta mielipiteitä siitä, miten voisin tilanteessa edetä. Tällä hetkellä strategiani on yrittää vain muuttaa omia odotuksiani jutun suhteen ja olla kuuntelevalla kannalla niin pitkään kuin mahdollista. Yritän välttää hänen nurkkaan ajamistaan omien toiveideni kanssa. Omien tunteiden ja halujen laiminlyöminen kuitenkin herättää myös katkeria tunteita rakastamaani naista kohtaan, enkä tiedä kuinka kauan tälläinen voi jatkua. Ystävyytemme tulee varmasti jatkumaan kävi tässä miten kävi, mutta minuun sattuu, kun fyysiseen rakkauteeni ei vastata. Liikkumavarani tilanteessa on loppujen lopuksi todella vähäinen.