http://yle.fi/uutiset/uskotko_yliluonnollisiin_ilmioihin__saatat_pelata_muita_enemman_myos_oikeaa_maailmaa/8427617
"Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan yliluonnollisiin ilmiöihin uskovilla ihmisillä on taipumus suhtautua muita pelokkaammin myös ydinsodan ja väkivaltaisten rikosten kaltaisiin reaalimaailman uhkiin."
"Runsas neljännes puolestaan uskoi, että elävät ja kuolleet voivat viestiä keskenään tavalla tai toisella. Runsas viidennes oli vakuuttunut, että unet voivat kertoa tulevaisuudesta, ja lähes joka seitsemäs sanoi luottavansa astrologeihin, ennustajiin ja meedioihin. Isojalan olemassaoloon uskoi yli kymmenesosa vastaajista.
Avaruusolennot ovat menneisyydessä vierailleet maapallolla, ajatteli joka viides vastaaja. Lähes yhtä moni oli vakuuttunut, että vieraat ovat käyneet täällä myös meidän aikanamme.
Vähemmän koulutetut pelkäävät enemmän
Professori Baderin mukaan kiinnostavinta ei ole, kuinka moni uskoo Isojalkaan, vaan se, onko yliluonnolliseen uskova myös muita pelokkaampi ihminen. Baderin mukaan näillä asioilla on yhteys, joka on tilastollisesti merkitsevä."
No eipä ole ihme, kerta asioiden kuten maailmalopun odottajia on maailmassa riittänyt iät ja ajat.
Pelko on yksi uskonnon vakiotyökaluista.
Yliluonnoliseen uskovat pelkäävät realimaailmaa
7
66
Vastaukset 7
- Näinsemenee
Uskossa ei tarvitse pelätä yhtään mitään, vaikka maailman sota syttyisi huomenna iltapäivällä. Se joka pelkää "uskossa" ei ole vakavasti uskossa tai on heikko raamatun-tuntemus.
Eli muistakaa vastaisuudessa, että jos pelkäätte:
Monikulttuurisuutta, erillaisuutta, maailman hallintoa, maailmanloppua, pakanauskontoja tai mitätahansa muuta. Niin silloin ette ole oikeita uskovia.- Uskonto_on_sairaus
Saat uskon vaikuttamaan vakavalta aivovammalta, jota se ilmeisesti onkin. Normaali ihminen olisi sodan syttymisestä peloissaan, huolissaan lähimmäisistä ja itsestään. Uskovaista kusipäätä ei sen sijaan mikään maailman kauhu liikuta, myötätunto kun on päässyt kuolemaan raamattua lukiessa.
- Näinsemenee
atac kirjoitti:
Eli muistakaa vastaisuudessa, että jos pelkäätte:
Monikulttuurisuutta, erillaisuutta, maailman hallintoa, maailmanloppua, pakanauskontoja tai mitätahansa muuta. Niin silloin ette ole oikeita uskovia.Monikulttuurisuutta, erilaisuutta, pakanauskontoja jne.
- Kaikki ovat Saatanasta ja perinnettä, niillä ei pelastuta.
- Maailmanloppua ei tule koskaan, ainoastaan tämä saatanallinen elämän tyyli loppuu.
oikeita uskovaisia ovat ne jotka tekevät Jumalan tahdon elämässään ja siihen oppii vain Raamatun kautta.
Se dokumenttisarja amerikkalaisista kotipihojen bunkkerinrakentajista kertoo periaatteessa saman asian.
- atteboi
Miksi ihmeessä sitten uskovaiset jatkuvasti toitottavat jumalan pelosta ??
Pitäisi pelätä, kumarrella ryömiä kuin siat sonnassa ja sitten vielä olla onnellinen ??????
On kyllä pöljyys, sekä arkuus huipussaan.- uytrhnbgvfcd
Jumalan pelko on viisauden pelko
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen311616- 791301
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841251Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m101094Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291055- 74949
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.92917Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok145757Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast52732Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86697- 146624
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää54623Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13609- 28608
Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä23601- 50599
- 41590
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91587Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94576- 46553
