Mutta miten kävi persuille, rasistikortti ei purasissut, päinvastoin Suomalaiset tajuaa että pakolaisongelmat eivät ratkea räksyttämällä, tarvitaan määrätietoisia toimia joilla järkevä apu kohdennetaan lähtömaihin kuten Antti Rinne on ehdottanut.
HYVÄ DEMARIT!! KANSA KIITTÄ JA KUMARTAA HOPEASIJA!
DemaritRakettiNousu
43<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Myönnettävä on hallitus on epäonnistunut, muuten ei ole selitettävissä , blondi Antin johdolla kannatus noussut.
Vähän puhuva hölmö vaikuttaa harkitsevalla viisaalta! Taas todistettiin.
Tulos on tärkeintä vai mitä persukkit?
Jos Perussuomalaisista on siirtynyt väkeä Demareihin, niin eipä näytä hyvältä sekään. Hieman varauksella pitää suhtautua myös entisiin persuihin.
Määrätietoinen työ tuottaa tulosta, Demarit puolusti duunareita, tässä tulos.
Missähän demarit on puolustanut duunareita, yksinhuoltajia tai eläkeläisiä edellisissä hallituksissa olessaan, nyt sitten oppositiossa räksytetään samalla lailla mistä persuja jatkuvasti mollattiin.
Mikä rasistikortti,persut on nykyään niin suvaitsevaisia.
Persujen ongelma ovat persujen toimijat, ei löytynyt asiansa osaavia aktiiveja tarpeeksi. Kun Putkosen tapaiset sählärit on remmissä, eihän siitä mitään valmista tule, mikään puolue ei voi ladata kaikkea puheenjohtajajansa varaan, ja kun sekin vielä käänsi takkinsa, niin kansa rokotti heti.
Niin, Tynkkynenkin on homouden kannalla.
Hihihihihi
punikkien maksetut gallupit tiedetään, haloskankin maksetut kannatusluvut. hipoi aina Pohjois-Korean tyyliin 100%
Se on selvää arhiipan salaliittoa tämä on.
Eikö vasemmistoliitto ole käynnistäneet yt väen vähentämiseksi, millä rahoilla gallupit maksettaisiin?
Luuletteko hölmöt, että Sdp saa mitään aikaan eduskunnassa?
Osat vain vaihtuu, haukkujat muuttuu haukuttaviksi, näin se on aina mennyt
vuosikymmeniä, jos vähänkään olette seuranneet politiikkaa.
Mitä sdp sai aikaan viimevastuussa?
Kaikkea hyvää!
Sotekin meni susille,ja guseniinakin kusi kintuille.
Ei kukaan tavallinen duunari tule oikeasti äänestämään SDP.TÄ, PUOLUE JOKA AJAA ETUNENÄSSÄ TÄTÄ SUOMEN TUHOA,EDISTÄÄ NÄIDEN PARTALASTEN ELÄTTÄMISTÄ VERONMAKSAJIEN RAHOILLA! Samalla kyykytetään,ja syyllistetään tavallinen suomen kansa! Tähän menoon en tule osallistumaan! Jk.REALISMI EI OLE RASISMIA!
Joo ei siltä näytä, mitähän gallupit kertoo.
Pysy hyvä mies vaan persukkina, kyllä siellä nyt tarvitaan väkeä.
Demarit ratsastaa gallupeissa muslimiylen avustamana. Todellisuus on paljastunut kansalle karvaasti demarien kohdalla vuosikymmenien vallassaolon myötä-
Puolueen tekoset jopa katalampia kuin kokoomusporvarien ja tämä pitkän aikavälin seurannan myötä tullut kyllin selväksi.
Suomessa ei ole tällä hetkellä ainuttakaan läpirehellistä ja asioihin/todellisiin tarpeisiin perustuvaa politiikkaa tekevää puoluetta!
Käsittämätön, maatamme ja sen yhteiskuntajärjestystä koetteleva ja sekoittava muslimiryntäys jatkuu ja tuo lisää epävarmuutta ja valtavan lisälaskun "täältä ikuisuuteen" maksettavaksemme.
Demarit ovat puolueena tämän raivokkaan "jalanviljan" kannattajia, he ovat olleet kuitenkin suomalaisen heikko-osaisen silmään kusijoina pitkään. Kuka uskoo valehtelijoihin on täysi pyöreäpää!!
Poliitikkojen Yle suoltaa sopivaa sanomaa muslimien maahantunkeutumisen ja sellaista suosivien tahojen puolesta. Totuuden löydät vain, jos mietit kokonaisuutena mitä tapahtuu.
Hyvin menee, älä ole katkera!
Seli seli
Demarit hopealla, persut takiaispuolueena.
Demarit ei tosiaan ole vaihtoehto perussuomalaisia äänestäneelle. Jos joku on muuttanut demareihin, niin se ei ole terävin inkkari kanootissa.
Huumorimies, selvästi.
Hoppee ei ole häppee!
"Mutta,mutta, eihän keisarilla ole vaatteita", eikä demarit ole osa osa ongelmien ratkaisua, vaan iso ongelma sinällään jopa itselleen kaikessa typerehtimisessään.
Rinne nosti Demarit ennätys ajassa kepun rinnalle.
Vain humpuukigallupeissa, tai sitten tämä kansa on todella tyhmää ja tuhon oma?
No löytyihän se neropatti, olet selvästi "välkky", jatka Putkosen viitoittamaa tietä, pohja tulee kohta vastaan.
Ei mutta kyllä nyt vituttaa olla persu.
Hävettää että tuli äänestettyä persua, mutta ei enää ikinä.
Demarit oli koko ajan oikealla tiellä, tässä tulos, toiseksi suurin puolue.
SDP vitsaus !!!Missäköhän nuo YLE:n "gallupit" on tehty HAKANIEMESSÄKÖ ?????
SDP toi somalit ja islamin SUOMEEN ,ETTÄ KIITOSTA VAAN NYT ON SITTEN TERRORISMIN UHKA TODELLINEN
SDP on ja pysyy, pellet ja tollot menee ja tulee!
Demarit jyrää leveellä kärjellä,ei ole mikään yhden miehen show.
Demujen valheitten avulla jouduttiin EU kurimukseen,
Demarien avulla maksellaan euromaiden pankeille tukiaisia,
dem, allekirjoitti EVM-sopimuksen,
dem, hyväksyi leikkaukset vanhustenhoidosta, ja paljon muuta,
minä en tule enää koskaan äänestämään dem, vaikka ennen äänestin aina.
En kyllä persujakaan enkä mitään nykyistä eduskuntapuoluetta,
puolueeni on IPU,joka haluaa eroon EU,sta ja eurosta,
ja pitää pienituloisten ja pienyrittäjien puolta.
Voi voi oletko pettynyt persukeiden syöksyyn, taisi siinä olla Demareillakin jokin osuus.
Tavallinen kansa näki muutamassa kuukaudessa hallituksen petollisuuden. Ihmiset on nyt tajunneet kuinka heitä johdettiin tarkoituksella harhaan vaalilupauksilla, joita ei ollut tarkoituskaan toteuttaa.
Demareilla on yli satavuotinen historia, Demarit tietää miten poltiikkaa tehdään.
Kohdistuu sitten odotuksia myös. Miten tämä siirtolaiskriisi hoidetaan, pikku pulma.
Eiköhän se polttoaineen veronkorotuksella hoidu,niin kuin aina kun demarit oli hallituksessa.
Routa porsaat kotiin ajaa. Tää on siis niin nähty, hei. Kun ajat kovenevat riittävästi, alkaa toveriapu taas kelvata. Ressukkameininkiä liikkuvilta.