Persuilta putoaa puolet jengistä pois jos näin tapahtuu.
Kevääksi povataan jo uusia vaaleja
PersuRomahdusSyynä
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Uusia ennnenaikaisia vaaleja ei varmasti tule. Sen paremmin Juha Sipilä kuin Alexander Stubbkaan eivät niitä halua, ja vielä vähemmän niin tekee Timo Soini. Näillä edukunnan voimasuhteilla mennään aina vuoden 2019 kevääseen asti. Siihen mennessä ehtii tulla julkisuuteen sangen monta mielipidetutkimusta.
Jos täällä mennään kevääseen 2019, joutuvat Persut kääntämään takkiaan niin useasti, etteivät enää itsekään tiedä miten päin se on päällä.
Mielipiteeni on, että tällä vaalikaudella hallitus tulee vähintäänkin kaatumaan ja mahdollisesti sadaan ennenaikaiset vaalitkin.
Takinkääntö ei ole oleellista, kun kansakunta on konkurssin partalla ja rutsiloiset vain naureskelevat katastrofille, jonka ovat viimeisen 40 vuoden hallitusuransa aikana saaneet aikaan.
Oleellista on saada Suomen talous kestävälle pohjalle.
Toivottavasti tulee uudet vaalit. Toivottavasti kansa osaa viimeistään silloin äänestää järkevästi. Toivottavasti saamme älykkäitä edustajia ja ministereitä jotka kumoavat nämä nykyisten aikeet tuhota suomi. Jos toteutuu suunnitelmat leikkauksista ja köyhien lisää köyhdyttämisestä ei siitä suosta suomi nouse koskaan.
Tämä nykyisten ministereiden hokema(pannaan suomi kuntoon) tarkoittaa näköjään ajetaan alas suomi, ainakin kaavailtujen toimenpiteiden valossa. Vai tarkoittavatkohan he itseään ja kavereitaan puhumalla suomi kuntoon. Milloinkahan ministereiltä päättyy harjoittelujakso ja alkavat tehdä oikeita töitä. Tähän asti heidän suurin huolensa on ollut, miten pelastetaan kavereiden rikkaudet veroparatiiseista.