Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n entinen puheenjohtaja, senegalilainen Lamine Diack on epäiltynä lahjusten ottamisesta Venäjältä ja maan dopingtapausten peittelystä, kertoivat Ranskan viranomaiset keskiviikkona.
Myös hänen neuvonantajansa, lakimies Habib Cisse, saa syytteen asiassa.
Uutistoimisto AP kertoo, että Diack olisi saanut Venäjän yu-liitolta lahjuksina vähintään 200 000 euroa.
Diack johti IAAF:ää elokuuhun asti, jolloin Sebastian Coe valittiin hänen seuraajakseen. Diack aloitti tehtävässään vuonna 1999.
Jäähyväispuheessaan elokuussa Diack korosti, että on ”naurettavaa väittää, että liitto olisi lakaissut dopingtapauksia maton alle”.
Diackin poika Pape Massata Diack joutuu jättämään tehtävänsä IAAF:n markkinointijohtajana, koska myös hänen epäillään sotkeutuneen Venäjän dopingtapausten peittelyyn.
Venäjän yleisurheiluliiton puheenjohtaja Valentin Balahnishev joutuu jättämään kaikki luottamustoimensa IAAF:ssä.
Lamin Diack sai jo vuonna 2011 Kansainvälisen olympiakomitean eettiseltä komissiolta virallisen varoituksen sekaantumisesta lahjusskandaaliin.
Vuonna 2013 Diack kritisoi Maailman antidopingtoimistoa WADAa. Hän on kritisoinut myös dopingin käytöstä seuraavien kilpailukieltojen pituutta yleisurheilussa.
Diack on naimisissa ja hänellä on 15 lasta.

http://www.iltasanomat.fi/yleisurheilu/art-1446541004519.html

Vastaukset 3
Vanhimmat
Missä on venäläinen rehellisyys? Onko sellaista missään?
Jos Venäjällä sairastuu sellaiseen tautiin, seurauksena on vankila/vankileiri tai kuolema . Pätee kautta Venäjän historian.
Näyttää vahvasti siltä, että "rehellisyys maan perii" -sanalaskua ei tunneta Venäjällä.