Hallituksen leikkausten valmistelu aloitettiin täysin perstuntumalta. Leikkaukset ovat ARVOVALINTA. Eläkeläisten elinehtojen jatkuva heikentäminen ja äitien hakkaaminen ei kuulu sivistysvaltioon. TYöekeindeksien heikennykset ovat jo leikanneet yli 20 % vuodesta 1996 alkaen ja samalla Lipposen-Halosen hallitus lakkautti kansaneläkkeen perusosankin "väliaikaisesti".
Monien vatulointien jälkeen kaikkein pienimpiä eläkkeitä saavien tilanne näyttäisi nyt jopa paranevan, mutta vain pääkaupunkiseudun ulkopuolella.
- Perussuomalaisten konkurssin tehnyt alusvaatekauppias Mäntylä ei piittaa siitä, että Suomen ns. keskituloinen työeläkeläinen on verotuksen ja indeksileikkauksien jälkeen se tosiasiallinen pienituloinen.
MONI KORKEASTI KOULUTETTU ÄITI luotti siihen, että kansaneläkkeen perusosa korvaisi opiskeluun ja lasten hoitoon menneitä työvuosia. Nyt 1400 euron/kk työeläkkeellä ei saa kansaneläkettä ollenkaan. Lisäksi 1400 euron kuukausieläkkeestä työeläkeindeksien heikennykset ovat vieneet jo 300 e/kk. Kansaneläkkeen perusosa olisi nyt 105 e/kk.
Kaikki eläkkeet alle 1700 e/kk (-vero 20/22 %) jättävät pääkaupunkiseudulla yksin asuvat eläkeläiset köyhyyskuilun reunalle. Sen ovat viime kädessä varmistaneet em. eläkeleikkaukset, eläkeverotus ja täysin hallitsemattomasti nousseet asumiskulut.
Eläkeläisen asumistukea leikataan, mutta asumiskuluille ei ole suunnitteilla kattoa edes valtion rahoittamassa asuntotuotannossa.
SAK ja SDP valtamedian tuella hykertelee käsiään. SAK/SDP:n rakentamat asuntopolitiikan ja työeläkejärjestelmän miinat räjähtävät uuden hallituksen käsiin heti, kun jostain kohdasta koskettaa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Mäntylän nautinto rääkätä eläkeläisiä, aito persu ja kokoomuksen nuolija..
Mäntylä silmät kiiluen saarnasi, että säästää täytyy. ELÄKELÄISILTÄ on tietysti helpoin ottaa. Niinhän on aina ennenkin tehty. -Työeläkkeetkin on jo leikelty ja kansaneläkkeen perusosa poistettu "väliaikaisesti" - ja se on edelleenkin palauttamatta.
Sama asia kuin tönäisisi rollaattorin mummun alta. HA-ha-hauskaa. Rääkätään, stressataan, kiusataan, ai kun kivaa.
Koulukiusaaja Stubb ja ex-kumppaniensa kanssa jatkuvasti riitelevä Mäntylä voivat nyt toteuttaa itseään estoitta. Hyvässä tarkoituksessa - säästämisen verukkeella. Kiusaamisen kohde on yhteinen - eläkeläiset.