– poliisi julkaisi kuvat ulkomaalaisista epäillyistä
Poliisilla on tiedossa kaksi tapausta, jotka ovat sattuneet raitiovaunuissa Helsingin keskustan alueella.
Tekotapa on ollut molemmissa samantyylinen. Henkilöt ovat lähteneet seuraamaan uhreja sen jälkeen, kun uhrit ovat nostaneet rahaa, ja lyöttäytyneet näiden seuraan eri verukkeilla.
Ensimmäisessä tapauksessa miehet olivat seuranneet vanhempaa naista Senaatintorin kupeessa, ja auttaneet tämän pankin tuntumasta raitiovaunuun. Raitiovaunussa nainen huomasi, että hänen käsilaukkunsa oli auki ja hänen juuri nostamansa rahat olivat kadonneet.
Toisessa poliisille ilmoitetussa tapauksessa vanhemman naisen seuraan oli Hakaniemessä lyöttäytynyt kaksi turistiksi tekeytynyttä miestä. Toinen miehistä istahti kartan kanssa naisen viereen ja tiedusteli tietä sirkukseen. Kun miehet poistuivat raitiovaunusta, nainen huomasi lompakkonsa kadonneen.
Uhrit ovat kuvailleet epäiltyjä noin 40–50-vuotiaiksi, pituudeltaan noin 180-senttisiksi. Molemmat miehet olivat pukeutuneet tummiin, heillä on tummat lainehtivat hiukset ja eteläeurooppalaiset piirteet.
Poliisi pyytää ilmoittamaan mahdollisista havainnoista ja henkilöiden liikkeistä puhelinnumeroon 0295 417 931. Mikäli tapaa jonkun mainituista henkilöistä, tulee asiasta ilmoittaa hätäkeskukseen soittamalla 112.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1446696849705.html
#meilläonunelma

Vastaukset 38
Vanhimmat
Kun minun rollaattorilla kulkevalta äidiltäni vie joku rahat kassista, juoksen omin jaloin ryövärin kiinni. Kuka vaarantaa meidän vanhat äidit?
Partalapsen näköisiä.
Vanhusta on kunnioitettava.
TÖRKEÄÄ matuilta!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Helvetin TÖRKEÄÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Oliko irakilaisapinat asialla
Noita matuja pitäisi "vähän" silitellä sillai, you know.
Ja vähän kumipatukkaa näyttäis ja sikapiiskalla loppuvoitelut, niin että pakarat paukkuu yhteen.
Saattavat olla myös Lähi-Idän sakkia. Myös albaanit mahdollisia.
voi ne olla Kansanedustaja Nasiman maanmiehiäkin, eräskin hänen sukulaisensa poltti nuoren suomalaistytön tytön elävältä..
Kun kiinni tyypit löytyy ja kiinni saadaan,kaikki vähänkin arvokas pois ja ne mummoille, kuljetus lähimmälle rajalle nenä poispäin Suomesta saatanmoinen potku persauksille maahantulokiellon saattelemana.
Lehti kädessä näyttäisi arabilta eli voi olla irakilainenkin.
Joko poliisin ohjeistukset on kumottu, että ei saisi kertoa rikollisen etnisestä taustasta??
Nuo kolme rinnakkain voivat olla Albaniasta tai Mkedoniasta mutta kuitenkin siltä suunnalta Eurooppaa.
Onko tuo keskellä oleva sama tyyppi josta oli palstalla kuva päivällä uutisessa jossa kerroottiin nuoren naisen ryöstöstä Kruunuhaassa. muistatteko muut sen ketjun? Jos joku löytää sen laittakaa esiin.
Näissä salskeissa nuorissa miehissä on Suomen tulevaisuus, mummoissa vain menneisyys. Ihanaa rikastavaa monikulttuuria. STOP rasismille!
Tämä ensin vitsiltä vaikuttava heitto on juuri sitä mitä nyt on meneillään. Tälle voisi nauraa ellei se olisi NIIN TOTTA. Ei voi edes ymmärtää, että joku oikeasti, ihan aikuisen oikesti ajattelee näin.
Sellainen psykopaatti joka ajattelee näin, purkoon itseään käsivarteen, mutta ei ketään muuta. Tuota ei saa päästää ihmisiin käsiksi.
Todellista rasismia julkaista heidän kuvansa. Jahtaamisen sijaan pitäisi kiinnittää huomiota miesten elämän tilanteeseen ja pyrkiä sitä parantamaan. Ihmispoloinen,joka joutuu ottamaan toisen rahaa luvatta käyttöönsä saadakseen päivän ruuan, on huolenpidon tarpeessa.
Ja näitä paholaisia me hyysäämme täällä köyhtyvässä Suomessa. En pysty ajattelemaan näistä matuista millään myönteisesti.
Seurueeseen saattaa kuulua enemmänkin miehiä. Vasemmanpuoleisen muistan, vaikutti olla liettualaiselta tai latvialaiselta, muut kauempaa tulleilta.
Lokakuun lopulla epämääräisen oloinen 4-6 miehen sakki tuon näköisiä miehiä seisoi klo 21-22 maissa Mannerheimintiellä Sokoksen kulmassa. Vaikuttivat enemmän vankilassa olleilta kuin turisteina tulleilta. Katselivat Erottajalle päin Ja polottivat minulle tuntematonta kieltä.
Kysyin mitä mahdollisesti etsivät. Seurueesta vain yksi osasi huonoa englantia ja ilmoitti, puolittain elekielellä, että etsivät ruokapaikkaa. Sanoin, että lähin on korttelin päässä oleva ravintola Zetor ja samalla sisäpihalla on muitakin. Sinne suuntaan lähtivät.
Monikulttuurisuus on rikkaus.
A. Stuppimulkku
Kun suomalaiset aloittivat intoapuhkuen turistilennot lämpimiin etelän maihin, niin matkaoppaat aina varoittelivat katujen ja rantojen tasku- ja laukkuvarkaista. Nyt tämä kulttuuritoiminta on laajentunut Suomeen. Ei tarvi lentää Kanarialle, riittää kun kävelee vaan asematunnelissa ja torilla. Olo on kuin turistilla kun pitää vahtia taskussa olevaa lompakkoa ja pitää tiukasti laukustaan kiinni! Pitää varoa, ettei nuorukaislauma tule liian lähelle kartta kourassa!
Niin,ja nykyään turistilla on etelässä turvallista kunhan ei ole ählämi maassa..................................
naista rikastettiim kruununhaassa!
https://www.poliisi.fi/helsinki/prime101_fi.aspx/1/0/nuori_nainen_ryostettiin_kruununhaassa_-_poliisi_pyytaa_epaillyn_tunnistamista_valvontakamerakuvista_41076
.
Ne on näitä kommareiden ja vihreiden , sekä demarien kultamunia.
up up
Ryöstäjämatut ovat nilviäisiä. PTHYI!
Vanhusten ja muidenkin ryöstelyyn on meidän vain totuttava. Meiltä pois on lisää toiselle.
Ryöstäjämatuilta nenä niskaan.
Järjestetäänkö vanhuksille terapiaa tuon takia?
Tuskin, ei ole varaa kun lapsen (partalapsen) etu menee edelle.
Voisin kasvattaa itse omakätisesti pari partalasta tavoille, ihan ilmaiseksi.
Nuo eläimet vie lapsilta ja vanhuksilta. Ovat pakenevia pelkureita.
Matuvarkaat varastaa minkä kerkiävät.
Törkeää tässä se heidän kiitollisuus. Meitä syytetty rasismista ja nämä itse niitä tosi rasisteja onkin. Elävät meidän rahoilla ja vielä vanhuksia ryöstelevät. Pakko jo nimetä sikamaisia
Ei tarvis ryöstellä jos rasistit suomalaiset paskat eivät harjoittaisi rasismia ja syrjintää näitä miehiä kohtaan. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan!!!
Painukoon kotimaihinsa! Mitä vittua tänne tukevat syömään ja makaamaan!
Elintaso, elintaso. Kotimaassaan joutuisivat töihin, jälleenrakentamaan. Ketkä rakentaa Irakin, Syyrian ja Afganistanin, kun niissä sota loppuu, kun kaikki työkykyiset makaa Euroopassa?
http://www.dailymail.co.uk/news/article-3309940/Shocking-CCTV-shows-moment-87-year-old-woman-punched-face-bus-confronted-teenagers-refused-buy-ticket.html
tytötkin jo osaa
Viehän ne rahaa suomelta muutenkin niin eikö tuo lie sama että ihan konkreettisesti viedään myös lompakosta. Enemmän kauhistuttaa valtion hassaamat miljardit näihin talouden paikkaajiin.
Matut ovat kleptomaaneja.