Pienistä ja suurista jumalista

Heippa, Bushmanni

Joko olet saanut luetuksi sen Prachettin kirjan (Pienet jumalat)?

Mitä pidit?

Mielestäni siitä löytyi monta kivaa aforismia.

Vaikka mitä ilmeisimmin olemme eri mieltä tästä jumala-asiasta, keskustelu voisi piristää kumpaakin osapuolta.

Tai sitten ei. :-(

7

79

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Juu, ihan viimeisiä sivuja viedään. Pitänee lukea se uudelleen vaikkapa joulun aikaan, kun nyt lukukokemus on ollut sen verran rikkonainen, että kun on voinut lukea sivun joskus, toisen seuraavana päivänä ja luvun kokonaan viikon sisään, moni asia on unohtunut siinä vaiheessa, kun on kirjan aina saanut uudelleen eteensä.

      Mutta kirja on mainio ja onhan siellä muutama asia, jonka itsekin olin tullut keksineeksi pohdiskeluissani, kuten tämä:

      http://www.graveyardofthegods.org/deadgods/listofgods.html

      Miksi nämä jumalat ovat kuolleet? Koska niiden palvojat vaihtoivat jumalaa. Eli jumala kuolee palvojien puutteeseen, jonka myös Prachett toi monta kertaa kirjassaan esiin.

      Usko mitä uskot, kunhan uskot edes jotain, koska se on jumalien elämän ainoa toivo.

      Nyt ei ole kirja lähettyvillä, mutta voimme toki vaihtaa kirjasta ajatuksia ja toki sen soisi lukevan ihan jokaisen. Herkullinen kirja todellakin!

      Mutta ymmärrän, että jos ottaa oman uskontonsa liian vakavasti, voi lukeminen olla tuskaisa kokemus, mutta onneksi se on kirjoitettu niin, että voit aina ajatella sen kertovan jostain muusta uskonnosta ja jostain toisesta jumalasta kuin omastasi.

      • BM. Tuomas ja mä tiijetään, ettei uskonnot ketään auta. Me tiijetään, ettei kivijumalat ketään auta. Mikset sä ala kiinnostua tosiasioista?
        "GRAVEYARD"
        https://www.google.fi/?gws_rd=ssl#q=fresh dinosaur bones found
        BM. Mikset herää todellisuuteen? Ateismia ei voi perustella evoluutiolla. Ateismi, muutkin ismit, ovat paratiisin lankeemuksen peruja. Edelleen. Ateisteilla ei ole MITÄÄN annettavaa Jumalan lapsille.

      • yurki1000js kirjoitti:

        BM. Tuomas ja mä tiijetään, ettei uskonnot ketään auta. Me tiijetään, ettei kivijumalat ketään auta. Mikset sä ala kiinnostua tosiasioista?
        "GRAVEYARD"
        https://www.google.fi/?gws_rd=ssl#q=fresh dinosaur bones found
        BM. Mikset herää todellisuuteen? Ateismia ei voi perustella evoluutiolla. Ateismi, muutkin ismit, ovat paratiisin lankeemuksen peruja. Edelleen. Ateisteilla ei ole MITÄÄN annettavaa Jumalan lapsille.

        >>> Ateismia ei voi perustella evoluutiolla. >>

        Mutta uskonnot voi, nimittäin kulttuurievoluutiolla.

        Krinstinuskon ja Jahven synty ja kehitys voidaan luotettavasti selvittää aiemmista uskomuksista sekä aiemmista jumalista.

        Hannu V. Virtasen kirja Jumalien synty, Dna:n, kulttuurievoluution ja uskonnon kolmiyhteinen historianselitys kertoo sinunkin uskonnostasi kaiken olleellisen ja sen, että miten Jahve-parka syntyi ja miten muutkin jumalat ovat syntyneet ja miten ne ovat kuolleet ja miten Jahve-parka tulee kuolemaan.

        Uskonnot on helppo selittää alkaen lajien synnystä, sillä ensin määritellään ihmisen perimmäinen luonne evoluutiobiologian kautta, sitten selitystä jatkaa kulttuurievoluutio ja kolmantena astuu mukaan uskonnollisia ilmiöitä tuottavat aivotoiminnan prosessit, jotka ovat niin ikään biologien luonnonvalinnan aikaansaamia ja voilà, jumala on syntynyt maailmaan.

        >> Ateisteilla ei ole MITÄÄN annettavaa Jumalan lapsille. >>

        On. Elämä ENNEN kuolemaa.

      • bushmanni kirjoitti:

        BM. HERÄÄ!

        https://www.google.fi/?gws_rd=ssl#q=mahdoton evoluutio

        IN ENGLISH

        https://www.google.fi/?gws_rd=ssl#q=impossible evolution

        Ettei tarttis panna sormea suuhun, kun aika koittaa. Piankin. Lähitulevaisuus: Tempaus, vaivanaika, 1000-vuotinen rauha.

        - Rapture
        1 Thess 4:17 Then we which are alive and remain shall be caught up together with them in the clouds, to meet the Lord in the air: and so shall we ever be with the Lord.

        https://www.google.fi/#q=rapture of the church

        - Tribulation
        Mark 13:19 For there will be worse trouble at that time than there has ever been from the very beginning, when God created the universe, until now; and there will be nothing like it again.

        https://www.google.fi/#q=great tribulation

        - Peace
        Revelation 20:1-3 And I saw an angel come down from heaven, having the key of the bottomless pit and a great chain in his hand. And he laid hold on the dragon, that old serpent, which is the Devil, and Satan, and bound him a thousand years, And cast him into the bottomless pit, and shut him up, and set a seal upon him, that he should deceive the nations no more, till the thousand years should be fulfilled: and after that he must be loosed a little season.

        https://www.google.fi/#q=god's kingdom
        OPETUSVIDEO
        https://www.youtube.com/watch?v=LGWDHKimYj8

      • Yurki se jaksaa. No hymy hyytyy vuonna 2021, vai milloin sen taikaukon piti temmata kaikki kaverinsa mukaansa? Yurki odottaa kädet ristissä ja rukoilee polvet verillä ja niin vain painovoima tulee pitämään maan kamaralla, joten jospa sitten alkaisi silmät aueta uskonnon harhoista.

        Mitä tulee evoluutioon, niin ehkäpä meidän kannattaisi mieluumin seurata linkkejä, jotka vielä tiedon ääreen, kuin uskonnollisen hevonp*skan ääreen:

        https://www.google.fi/search?q=evoluutio yliopisto

        Ja niin edelleen.

        https://www.google.fi/search?q=jumalia ei ole

        Siinäpäs vähän nykyajan lukiolaisille opetattavaa tietoa:

        >> Jumalasta ei ole näyttöä. Jumala-usko on perusteeton, koska Jumalasta ei ole todisteita tai aistihavaintoihin pohjautuvaa tietoa. Jumalan olemassaolon puolustajat vastaavat tähän viittaamalla joidenkin Jumala-kokemuksiin tai siihen että Jumalan olemukseen kuuluukin ei-aistittavuus.

        Jumala-usko syntyy toiveista ja mielikuvituksesta. Esimerkiksi yksinäisyys ja kuoleman tosiasia voivat saada kuvittelemaan, että on olemassa yliluonnollinen olento ja kuolemanjälkeinen elämä. Jo kreikkalainen Ksenofanes (n. 500 eKr.) kiinnitti huomiota, miten ihmismuotoisia (= antropomorfisia) jumalat ovat. Ihmisen mieltävät Jumalat usein omien inhimillisten kuvitelmiensa ja tarpeittensa kaltaisiksi. >>

        Tämän saman oppivat mm. adventistien lukiossa Toivonlinnassa käyvät nuoret, mikäli siellä noudatetaan opetussuunnitelmaa, ja tuo on minusta aika hupaisaa ottaen huomioon koulun luonteen. No jumalilla ei ole huumorintajua juurikaan, niin ehkäpä se on niille ihan oikein.

      • bushmanni kirjoitti:

        Yurki se jaksaa. No hymy hyytyy vuonna 2021, vai milloin sen taikaukon piti temmata kaikki kaverinsa mukaansa? Yurki odottaa kädet ristissä ja rukoilee polvet verillä ja niin vain painovoima tulee pitämään maan kamaralla, joten jospa sitten alkaisi silmät aueta uskonnon harhoista.

        Mitä tulee evoluutioon, niin ehkäpä meidän kannattaisi mieluumin seurata linkkejä, jotka vielä tiedon ääreen, kuin uskonnollisen hevonp*skan ääreen:

        https://www.google.fi/search?q=evoluutio yliopisto

        Ja niin edelleen.

        https://www.google.fi/search?q=jumalia ei ole

        Siinäpäs vähän nykyajan lukiolaisille opetattavaa tietoa:

        >> Jumalasta ei ole näyttöä. Jumala-usko on perusteeton, koska Jumalasta ei ole todisteita tai aistihavaintoihin pohjautuvaa tietoa. Jumalan olemassaolon puolustajat vastaavat tähän viittaamalla joidenkin Jumala-kokemuksiin tai siihen että Jumalan olemukseen kuuluukin ei-aistittavuus.

        Jumala-usko syntyy toiveista ja mielikuvituksesta. Esimerkiksi yksinäisyys ja kuoleman tosiasia voivat saada kuvittelemaan, että on olemassa yliluonnollinen olento ja kuolemanjälkeinen elämä. Jo kreikkalainen Ksenofanes (n. 500 eKr.) kiinnitti huomiota, miten ihmismuotoisia (= antropomorfisia) jumalat ovat. Ihmisen mieltävät Jumalat usein omien inhimillisten kuvitelmiensa ja tarpeittensa kaltaisiksi. >>

        Tämän saman oppivat mm. adventistien lukiossa Toivonlinnassa käyvät nuoret, mikäli siellä noudatetaan opetussuunnitelmaa, ja tuo on minusta aika hupaisaa ottaen huomioon koulun luonteen. No jumalilla ei ole huumorintajua juurikaan, niin ehkäpä se on niille ihan oikein.

        Maallistuneen valtion koulut ja mediat kasvattavat lapsensa kieroon. Ne eivät anna kasvateilleen toivoa. Sillä on tuhoisat seurauksensa esim. itsemurhien muodossa. Lisäksi kalsaa todellisuutta paetaan viinaan ja muihin huumeisiin. Niistäkin tulee KOKO yhteiskunnalle kallis lasku. Älä enää anna pettää itseäsi.

        Mitä vähemmän Herraan luottavia, sitä vähemmän siunausta.

        > Suomen hyvinvointi on Jumalan lahja uskoville ihmisille. Sitä mukaa kun uskovat ihmiset vähenevät, vähenee hyvinvointikin. <

        > YK valvoo muun muassa Suomen koululaitosta ja jäljet näkyvät. Yleisradio vaatii kuuliaisuutta YK:n päätöksille. Käytä pari tuntia kallista aikaasi ja vastaa itsellesi, haluatko sinä sitä, mitä sinulle pakkosyötetään. Ja jos tunnet voimattomuutta ajatellessasi sitä voimaa, mikä paholaisella tässä maailmassa on, älä silti säiky. Jeesus on voittaja, ja hänen mukanaan jokainen, joka häneen turvaa. <

        http://opsti.japo.fi/nwo.htm

        Biblia (1776) Hän (Israel) pani maata niinkuin tarkka jalopeura, ja niinkuin syömäri jalopeura: kuka tohtii herättää häntä? Siunattu olkoon se, joka sinua siunaa, kirottu olkoon se, joka sinua kiroo.

        Siunatkaamme. Älkäämme kirotko.

        > The day before Anders Behring Breivik opened fire on youths at a Labor Party camp, organizers welcomed the country’s foreign minister. Now, the foreign minister’s message from that day has been revealed: it was an anti-Israel speech in which he came out in strong support of a Palestinian state. That message was something being supported by the camp’s attendees, who were part of the ruling Labor Party’s socialist youth movement called AUF.

        According to a translated report for Norwegian news station TV2, Norwegian Foreign Minister Jonas Gahr Store visited the camp on the island of Utoya on Thursday, the day before Breivik opened fire on campers killing over 80 of them. <

        https://radiopatriot.wordpress.com/2011/07/23/norwegian-campsite-utoya-was-socialist-and-anti-israel/

    • LOPETTAKAAJO

      EI LIITY PALSTAN AIHEESEEN MITENKÄÄN!!!!!!!!!!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      64
      3295
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3107
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      43
      2468
    4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      102
      2250
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1913
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1820
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1626
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      85
      1415
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1300
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      81
      1142
    Aihe