Selvä osoitus maan alennustilasta

Selvin osoitus maan alennustilasta on persujen olo hallituksessa.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Toivottavasti eduskunta hajoitetaan, jotta päästään persuista kertaheitolla eroon.

Äänestä
  • Soini nosti poliittisia ääliöitä persuministereiksi. Vastaavaa tapahtuu vain diktatuurimaissa, joissa yksi narsisti päättää kaikesta.

    Äänestä

Muistan ajan kun täälä varmana väännettiin, että persut eivät koskaan pääse hallitukseen ja että Soinista ei koskaan tule ministeriä. Kuinkas kävikään älämölöt?

Todellisuudessa Soini oli paras mahdollinen ulkoministeri ja se paikka oli myös mihin hän oli tähdännyt koko uransa ajan ja se onnistui.

Perussuomalaisilla on myös paras mahdollinen puolustusministeri mitä Suomesta löytyy. Jussi Niinistö on myös vahva ehdokas puolueen seuraavaksi puheenjohtajaksi, kun Soini haluaa väistyä.

Gallupeista on myös turha huudella, koska aina eduskuntavaaleissa PS on tyrmännyt myös gallupit ja tekee saman jälleen seuraavissa eduskuntavaaleissa.
Mielestäni kokoomus vain pitäisi nakata pihalle hallituksesta, niin päästään vähän inhimillisempiin kompromisseihin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


198 kirjoitti:

Selvin osoitus maan alennustilasta on persujen olo hallituksessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu