Sote nyt tyydyttävä koko Suomen kannalta.

Jos Perussuomalaiset eivät olisi olleet hallituksessa keskustan kanssa niin kokoomus olisi saanut tahtonsa läpi ja Suomessa olisi vain 12 sote aluetta. Syrjäseutujen ihmisten elämä oli muuttunut nykyistäkin kurjemmaksi. Erikoisesti Kokoomus ja Sdp ja Rkp haluaisivat tyhjentää Kehäkolmosen ulkopuolisen alueen jotta lähinnä pääkaupunkiseudulla asuvat ruotsinkieliset perintömiljonäärit rikastuisivat entuudestaan kun köyhä kansa olisi sumputettu pk alueen kolhoosilähiöihin jossa fasistit pystyisivät nykyistä paremmin ja halvemmalla pitämään vedellä ja leivällä Suomen pieni ja keskituloista kansaa joista hyvin moni on työttömänä. Perussuomalaisuus näkyy ja tulee näkymään tulevaisuudessa enemmän.
1473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Kiitos Perussuomalaiset ministerit !

Äänestä

No siellä kehä kolmosen ulkopuolella nyt ei ole mitään,
no paitsi tyhmyyttä.
Työntekijöitä sieltä ei sisäpuolelle voi tuoda, ilma saastuu ja tulee ulkonäköhaittoja.
Tuomme työntekijät Suomen rajojen ulkopuolelta.
Ja mitä se persaukinen runkkupussi sulle kuuluu jos me rikastutaan ?
No se kehä kolmonen kantsii duunata eläkeläis-reservaatiksi ja voi iel joskus käydä susia kattoo.

Äänestä

"En tiedä rapauttaako, mutta ainakin se haastaa julkista terveydenhoitoa, Ihalainen vastaa.", Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtaja Rauno Ihalainen, Al/netti tänään.

Kyllä se rapauttaa julkisen sektorin.

Pidemmällä tähtäimellä jokainen pääsee nopeasti hoitoon, mutta erittäin rajoitettuun sellaiseen!

Maahanmuuttajia lappaa ja verotulot alenee. Ei ole rahaa laittaa kilpailuun yksityisten alkuvaiheen markkinanvalloitustaistelua vastaan.

Sitten rahat loppuu ja ostetaan yksityiseltä NE palvelut joihin vielä on varaa ja KALLIILLA HINNALLA. Suuri osa karsitaan kokonaan.

KERTOKAA JA PERUSTELKAA joku joka on toista mieltä, että tämä on turha pelko... ,

että miten ne asiat mielestänne tästä TOISIN kehittyy tältä pohjalta. Miksi mielestänne tämä ei ole suuri uhka?

Sitten osa tietysti ajaa tietoisesti Amerikan mallia Suomeen.

Eli hyvin rajallisia palveluja niille joilla ei ole varaa. Rahasummat hoidoissa Usassa ovat niin suuria, että hoitoa ilman jää vaille myös keskituloisia. Kaiken kaikkiaan hoito on kallista, puutteellista ja rajallista monin tavoin.

Äänestä
  • Kannattaa hoitaa terveyttään, jos pelkää ettei hoidot riitä. Täällä netissä on tietoa pilvin pimein keinoista mitkä hyödyntävät terveyden ylläpitoa.

    Äänestä

Kannatat siis päälekäisiä toimintoja ja suojatyöpaikkoja virkamiehille?

Isossa-Birtanniassa on tehokas ja toimiva julkinen terveydenhuolto, siellä on vain yksi koko maan kattava sairaanhoitopiiri.. hallinto pysyy kevyenä ja tehokkaana ja verorahat voidaan käyttää terveyskeskus, sairaala ja lääkäripalveluihin eikä se valu massiivisen raskaan pyrokratian pyörittämiseen kuten sipilän dinosaurusmallissa jossa luodaan 15 päälekäistä hallnito ja virkamieskoneistoa.

Äänestä

Ja höpön. Jos perust eivät olisi olleet hallituksessa niin heidän tilalla olisi ollut demarit ja ehkä joku pienempi puolue lisäksi. Lopputulos olisi ollut aika lailla sama. Persuministerit eivät tehneet asiassa juuri mitään ja persuille tuntui sopivan mikä tahansa. Tärkeintä oli, ettei hallitus kaadu ja persut menetä ministeripestejään.
Ainoa persu joka jotenkin reagoi tapahtumiin oli Soini ja hänenkin suurin huolenaiheensa oli kokoomuslaisten "renkien" keskustelut. Ilmeisesti kokoomuslaisten optimistisuus oli liikaa Soinille, joka pelkäsi menettävänsä ministerin paikan/palkan/eläkkeen ja kenties koko puolueen.
Nyt Soini voi taas huokaista helpotuksesta, nostaa esille omia tekemisiään (joilla ei ollut paskankaan merkitystä lopputuloksen kannalta), lohkoa populistisia mitäänsanomattomuuksiaan ja kouhotella omaa olematonta tärkeyttään.

Äänestä

Ilman Perussuomalaisia olisi sotealueita ollut korkeintaan kaksitoista. Kokoomus ja demarit ovat ainakin siinä samanlaiset että ne haluaa autioittaa maaseudun. Demareille ja vasemmistoliittolaisille ovat aina kelvanneet rahat kaikkien taskuista minne on käsi yltänyt (koskee lähinnä sosialistien johtoa)

Äänestä

Keskusta varmasti arvostaa perussuomalaisten toimintaa asiassa. Se antaa hyvät edellytykset yhteistyölle myös pitkälle jatkossa. Toki myös molempien puolueiden historiallinen kannatustausta vaikutti samanlaiseen näkemykseen.

Äänestä

Persujen tulee kuitenkin muistaa, että keskusta on isäntä ja persut renki. Muuten Soini lentää ministeriautostaan kuin leppäkeihäs.

Äänestä

Toivokaamme että Perussuomalaiset on seuraavien eduskuntavaalien jälkeen isäntä

Äänestä

Kiitos Suomen köyhien puolesta perussuomalaisministereille loistavasta työstä

Äänestä

Persut ja etenkin Soini osaavat kyllä ottaa vastuuta näissä tärkeissä ja vaikeissa päätöksissä. Kiitos perussuomalaisille.

Äänestä

Persut ovat osoittautuneet luottamuksen arvoisiksi toisin kuin esim.kokoomus.
Vuosia on media jahkannut,ettei persuista ole hallitukseen vastuuta kantamaan,no nyt on nähty,että kyllä on.
Ainakin ministerit parempaa tasoa kuin kokkareilla,ei mitään moittimista
vaikka Seiska- lehti meinasikin torpata sote-uudistuksen "paljastuksillaan".
Oli meinaan niin tarkkaan harkittu ajankohta sabotaasille.

Äänestä

Siis perssut ovat vastuussa siitä että asiantuntijoiden vastustama malli joka tuo isää byrokratiaa ja turhia virkamiehiä sekä rapauttaa julkista terveydenhuoltoa hyväksyttiin? No on kai sekin saavutus...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


köyhänturvaainoa kirjoitti:

Jos Perussuomalaiset eivät olisi olleet hallituksessa keskustan kanssa niin kokoomus olisi saanut tahtonsa läpi ja Suomessa olisi vain 12 sote aluetta. Syrjäseutujen ihmisten elämä oli muuttunut nykyistäkin kurjemmaksi. Erikoisesti Kokoomus ja Sdp ja Rkp haluaisivat tyhjentää Kehäkolmosen ulkopuolisen alueen jotta lähinnä pääkaupunkiseudulla asuvat ruotsinkieliset perintömiljonäärit rikastuisivat entuudestaan kun köyhä kansa olisi sumputettu pk alueen kolhoosilähiöihin jossa fasistit pystyisivät nykyistä paremmin ja halvemmalla pitämään vedellä ja leivällä Suomen pieni ja keskituloista kansaa joista hyvin moni on työttömänä. Perussuomalaisuus näkyy ja tulee näkymään tulevaisuudessa enemmän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu