Soten lopputulos on nyt täysin kokoomuksen mielen mukainen: kunnallinen julkinen terveydenhuolto tullaan ajamaan alas ja kuntien terveysasemat sekä sairaalat tullaan muuttamaan yksityisiksi voittoa tavoitteleviksi yrityksiksi. Tulevaisuudessa ei ole esim. Kyrviän kunnan terveysasemaa, vaan sen sijasta vaikkapa Mehiäinen health care service Kyrviä, ja kun palvelu on yksityinen, hinnoittelu asiakkaalle tulee olemaan sen mukainen eli kymmenkertainen verrattuna nykyiseen kunnalliseen terveysaseman hintaan.
Luonnollisesti yksityistäminen tarkoittaa myös sitä, että valtion tähän asti antama tuki kuntien terveydenhuoltoon tullaan lakkauttamaan vallan kokonaan ja jokainen potilas joutuu maksamaan omasta pussistaan juuri sen verran, mitä yksityiset kehtaavat pyytää, ja mitään Kela-korvauksia ei tule enää mistään. Kokoomuksen tavoitteena on valtio, jossa hallitsee puhdas, raaka kapitalismi ja markkinatalous, ja josta on purettu pois kaikki sosialismia edustavat holhous- ja hyvinvointirakenteet joita mm. valtio ja kunnat ovat tähän asti ylläpitäneet verovaroin.
Kokoomuksen ihanne-Suomi tulee toteutumaan ja se on valtio, jossa jokainen tulee toimeen omillaan ilman valtion tukea. Jokainen, jolla on varaa maksaa tarpeeksi yksityisille yrityksille, saa hyvää ja laadukasta terveydenhoitoa, kotiapua, vanhustenhoitoa, vartiointipalveluja jne. Ne joilla ei sitten ole varaa maksaa... No, tulkoot toimeen miten kykenevät ja jos eivät, niin kuolkoot pois.
Luonnollisesti yksityistäminen tarkoittaa myös sitä, että valtion tähän asti antama tuki kuntien terveydenhuoltoon tullaan lakkauttamaan vallan kokonaan ja jokainen potilas joutuu maksamaan omasta pussistaan juuri sen verran, mitä yksityiset kehtaavat pyytää, ja mitään Kela-korvauksia ei tule enää mistään. Kokoomuksen tavoitteena on valtio, jossa hallitsee puhdas, raaka kapitalismi ja markkinatalous, ja josta on purettu pois kaikki sosialismia edustavat holhous- ja hyvinvointirakenteet joita mm. valtio ja kunnat ovat tähän asti ylläpitäneet verovaroin.
Kokoomuksen ihanne-Suomi tulee toteutumaan ja se on valtio, jossa jokainen tulee toimeen omillaan ilman valtion tukea. Jokainen, jolla on varaa maksaa tarpeeksi yksityisille yrityksille, saa hyvää ja laadukasta terveydenhoitoa, kotiapua, vanhustenhoitoa, vartiointipalveluja jne. Ne joilla ei sitten ole varaa maksaa... No, tulkoot toimeen miten kykenevät ja jos eivät, niin kuolkoot pois.
Vastaukset 36
Vanhimmat
köyhillä mitään teekkään
Kuinkakohan moni nyt ihan oikeasti ymmärtää edes tämän uuden soten hinnan???
Hyvästi.Suomi
7.11.2015 12:33
Ja kuinka moni täysin sokeasti uskoo Sipilän kirkkain silmin kertomat sadut?
Koko Soten ympäriltä on nyt kansalle valehdeltu jopa enemmän kuin aikanaan EU-jäsenyyden osalta.
Eihän tuossa(kaan) sirkuksessa mitään säästöjä edes missään koskaan synny tai edes mitkään terveyspalvelut parane, ainoastaan kallistuvat ja byrokratia tulee moninkertaistumaan.
Elikä kovassa syöksykierteessä tullaan nyt menemään ojasta allikkoon.
Yksinkertaisesti kysymys on vain siitä että näin Sipilä ostaa taas maaseudun laiskojen tukijussien äänet ja kepu pysyy vallassa, samaa anelukauppaa käydään järjettömien maataloustukiaisten kanssa, kaikesta muusta leikataan mutta maailman kalleimpia tukiaisia aina vain korotetaan.
Kyllä on nyt tukijussien lesta-mafialla paljon valtaa, tai sitten tämä kansa on äärettömän yksinkertaista ja täysin välinpitämätöntä.
Mutta uskokaa että kyllä sen laskun aika vielä tulee. ja sen laskun aika on jo todella lähellä.
Eipä tavallinen tallaaja ymmärrä,mistä se 3miljardin säästö syntyy.Epäilen,että köyhät halutaan pois jonoista.Kertokaa viisaammat mistä säästö syntyy?
Siltä se vaikuttaa. Kokoomus sai tahtonsa läpi. Ihmisten terveys ja vanhusten hoito muuttuvat voiton saalistamiseksi. Yhteiskunnallinen vakuutus murenee. Yksityispääoma nostaa potilasmaksuja - valtio leikkaa yhteiskunnan tukea ja lopputuloksena hoito on kiinni lompakon paksuudesta.
Asiallista meininkiä. Hyvä hallitus.
Köyhien onkon turha yrittää minnekään yksityiselle edrs sisään jo hakunsa takia.
Uuden Suomen nettilehdessä useat johtavat kokoomuslaiset pitävät soten yksityistämistä tärkeimpänä voittona aikoihin. Sipilä ja Soini tukevat Kokoomusta.
Ratkaisua kuvaa sitoutumattoman arvio:
"On valinnanvapaus valita yksityinen kallis, nopeasti ja läheltä, tai verorahoilla jo moneen kertaan maksettu ilmainen julkinen. Julkiselta saat sympatiaa ja asperiinia, olet ikuisesti jonossa.SOTE ja SOTEneuvottelut ovat silmänlumetta. Todellisuudessa koko kattava terveydenhuoltomme halutaan ajaa alas. Terveysmenoihin ei riitä rahaa, koska se raha menee muuhun."
http://kristiinailmarinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/206099-sote-ja-valinnanvapaus
Valtionosuuksien leikkaaminen tulee olemaan kätilönä yksityistämisen ja omakustannusten kohoamisessa.
Mikähän on ilmainen julkinen palvelu? Onko meillä julkisella puolella ilmaisia työläisiä? Eikö se vaadi orjakontrahtia? Miten sellainen voidaan sallia?
Asuinpaikkakunnallani käytän "ilmaista" terveyskeskuspalvelua mutta kalliistihan me kaikki sen maksamme veroillamme! Tosin TK:mme toimii loistavasti eikä pitkiä jonoja ole ainakaan omalla kohdallani esiintynyt.
Mistähän se tämä raaka-sankari tietonsa ammentaa noin tosi mielessä?
Veikkaan tuon sinun vuodatuksesi olevan vain painajaista jonka kännipäissäsi tulit katselleeksi.
Sinua säälittävänä riistokapitalistinahan ei sitten näköjään vähävaraisten köyhien suomalaisten ihmisten terveydenhuolto näytä kiinnostavan pätkäkään.
Julkisista varoista ei tule koskaan tukea millään tavalla minkäänlaista yksityistä terveydenhuoltoa. Julkisilla varoilla turvataan vain julkiset palvelut, ei yksityisten yritysten voiton maksimointia. Julkisen rahan ei todellakaan tule seurata potilasta.
Ainakin asuinkunnassani saa varsin hyvää hoitoa 20 - 30€ vuosimaksulla. Se sopii niin eläkeläiselle kuin vähävaraisellekin.
Tuon tienaa neljästä kessuaskista kun jättää ostamatta tai parilla kossupullolla kun ne jättää hyllyyn ja samalla vointikin paranee eikä ehkä edes tarvitse koko käyntiä lääkärin pakeilla.
Veikkaanpa, että hallitussopu on väliaikainen. Ei siksi että haluaisivat siirtää sotevarat yksityisen pääoman pohjattomaan pussiin vaan että Sipilä ja Stubb solmivat välirauhan ettei kaikki menisi. Uuudet vaalit näet olisi sysännyt kaiken oikeistolaisuuden hyväksyjän Perussuomalaiset ulos politiikasta vaikuttajana.
Kokoomus voitti "kasvojenpesun" ja se tulee nöyryyttämään Keskustaa vasten tahtoaankin. Lisäksi sopu jätti enemmän kysymyksiä auki kuin että valmisteli niitä.
SSS hallituksen kuolinkellojen soitto viivästyi mutta varmistui. Ensi viikolla tulee hallituksen lakkorikkurivärväys ja joukkovoiman käyttö vastakkain. Hallitus saa turpiinsa siinäkin.
Soinin kannattaa pakkailla salkkuaan. Lähtö tulee mutta työväenliike jää.
Kepun,kokkareiden ja persujen kannatus laskee todella roimasti nyt aivan varmasti tuon hallituksen sähellyksen johdodta.
Ja kaikki äänet sataa sitten varmasti vasemmistopuolueiden laariin.
Eikö tarkennukset ole vielä tekemättä yleisiin linjauksiin.
Oletan että terveyden huolto maksaa potilaalle saman riippumatta siitä kenen palveluja haluaa käyttää. Ei kai palveluja voi tehdä eritasoisiksi riippuen siitä kenen palveluja käyttää. Vapaa valinta vaikuttaa hyvältä kun se lähin palvelun tarjoaja etäisyyksien vuoksi rajaa kohteen usein.
Mistä kysyjän tiedot mahtaa olla peräisin kun lopullisesti ei ole vielä päätetty tarkennuksista. Kertoisitko tarkennukset väittämiisi siten että väitteet ovat faktaa.
"Ei kai palveluja voi tehdä eritasoisiksi riippuen siitä kenen palveluja käyttää. "
Kyllä voi. Suomalainen porvari voi tehdä mitä vain. Jos laki estää sen, porvari muuttaa lakia mieleisekseen.
Ensi alkuun ehkä ei. Sisäänajovaihe suoritetaan sammutetuin lyhdyin. Ensin omavastuu molemmissa on sama ja valtio maksaa yksityiselle mitä se pyytää - tässä tulee ensimmäinen rahastus. Seuraavaksi porvarihallitus leikkaa sotevaroja lisää - se merkitsee julkisen puolen toimintojen leikkaamista ja omavastuun korottamista. Piru vie pikkusormen kautta koko käden haltijan sitä huomaamatta. Lopulta yksityinen pääoma on monopoliasemassa ja hinnoittelee palvelut itse ja ehkä vieläkin valtion tukiessa sitä.
Kansalaisjärjestöt tulevat kiinnittämään huomiota juuri sotepalvelujen eriarvoistumiseen.
On totta, että täytyy tarkasti seurata millä konstilla Kokoomus auttaa palkkatyöläisen verovarojen siirtoa yksityiselle pääomalle. Muoto kuitenkin lienee esitetynlainen.
vituttaako sinua kun et enää pysty elämään naapurin siivellä ?
Sinähän se niuvan elätti nyt tunnetusti elät pelkästään aina naapurisi siivellä.:-)))
Miten sinä olet noin sivistymätön tai jotenkin pois tolaltasi =? Onko niin ettei puolisosi ole antanut sulle ****ttä vai mikä mättää ? ihan ****ttä hihih :)
Koita kestää apina,soitin sinulle jo ambulanssin.:-)))))))))
Löit sitten tuolle niuvan persuhäirikölle luun kurkkuun kertaiskulla.
Olet oikeassa, en ole pitkään aikaan saanut persettä puolisoltani, kun sillä on ollut ihan kamala ripuli... Olisko joku mustanaamainen käynyt ronkkimassa sen persettä ja istuttanut jonkun mustan taudin siihen... Ei sitä kuitenkaan nyt voi hässiä...
Nyt sinä olet ainakin löytänyt itsellesi todella hyvän sinua täysin kuvaavan ja totuudenmukaisen nimimerkin.:-)
Mutta turhaan sinä nyt selostat noita kakkaleikkejä meille normaaleille ihmisille.
Eivät kakkaleikkisi nyt kiinnosta meitä normaaleita ihmisiä pätkääkään.:-))
Vituttaako,vituttaako kuuntelen, :- hehehehheheheehehhehehehehehehehehehe
Tempaisit sitten niuvan persuhäirikön kertaiskulla kanveessin ottamaan lukua.:-))
Kyllä se niin on että julkisen puolen terveyden huolto on melko tehotonta.
Usein potilas kerkeää parantua, tai kuolla ennen kuin edes pääsee lääkärin vastaan otolle. Jos joskus pääsee ,sitten alkaa arpominen mitä pitäisi edes tutkia.
Molempia olen kyllä käyttänyt. Tosipaikan tullen menen yksityiselle terveys asemalle.
Siellä tosin aina on kysyneet kuka maksaa.
Kerran kysyin aulassa olijoilta olisiko joku halukas maksamaan puolestani, vai saanko maksaa itse.
Itsekin eläkeläisenä (jo reilut 8 vuotta, muistaakseni) käytän paikallista TK:ta ihan hyvin tuloksin. Sieltä saa kiireiseen asiaan palvelun joko samana päivänä tai huomenna ja muutoin parissa viikossa.
Tiistaina taas menen kun kontti on kiusannut. Tuskin se nyt vielä on lopettanut toimintaansa.
Kilpailu on aina hyväksi, sehän on laskenut matkapuhelimien hintoja jostain ensimmäisen puhelimeni muistaakseni 12'000 mk hinnasta 50€ mikä markkoina lienee noin 300 mk. Ilman kilpailuahan hinnat olisivat vain nousseet.
Jos tuo TK homma vaan järjestetään oikein niin samaan suuntaan oltaneen menossa joskaan tuskin aivan noin julmetusti.
Olen yli 70 vuotias enkä edes muista koskaan käyneeni yksityislääkärillä vaan TK/kunnanlääkäri on aina selvittänyt tilanteen. Tosin nuorempana en tarvinnut lekuria edes vuosittain mutta nyt käyn ainakin kerran vuodessa reseptejä uusimassa ja labrat samaan syssyyn.
Vaikka TK vuosimaksu on luokkaa 30€ niin maksan tietysti lisää veroina joten kannattaa käyttää jotta saa jotain vastinettakin verorahoilleen.
Tunnen näitä yksityisasemien käyttäjiä mutta samat ongelmat heillä on kuin minullakin lääkärien suhteen, lisälasku vaan on huisisti suurempi.
Hallitusopu tarkoitti "raha seuraa asiakasta" päätöksellä ajaa julkinen sotejärjestelmä alas ja suosia yksityistä sektoria. Kun järjestämisvastuu jää valtion elimille, lisälaskua tulee valtion ollessa välihimmelinä jakamassa hoitopaikkoja yksityisyrityksille.
Kunnallinen järjestelmä on ollut tehokas ja selkeä organisaatioltaan. Mikään ei olisi estänyt kehittää sitä edelleen. Kunnalliset palkkatyöntekijät ovat johtaneet "yrityksiään" tehokkaasti ja yläpuolella olevat valtuutetut johtaneet "yrityksiään" mallikelpoisesti.
Sote-alueiden laajentaminen ohi kunnallisten rajojen ei välttämättä tuo paljon lisää tehokkuutta mutta voi kyllä edistääkin sitä. Soten pilkkominen yksityisten yritysten kesken on vaara terveydenhuollon kokonaisuudelle.
Sote ei ole rahoituskriisissä. Yksityistä pääomaa on tunkemassa sotesektorille sitä mukaa kun sitä avataan niille. Yksityistä pääomaa on siis käytettävissä, koska se ei maksa riittävästi veroja. Se makaa verokeitaissa ja Kokoomus onnistui saamaan periaatepäätöksen, jossa pääomalle avautui saalistuskenttä sotesektorille. Veronkiertovarat palaavat "rahanpesun" jälkeen sotesektorille mutta palkkatyöläisiltä leikataan etuuksia. Hallitus pelaa kieroa peliä.
Kokoomuksen seuraava tavoite on leikata sotevaroja, jolloin julkinen puoli kuihtuu ja vastaavasti yksityinen vahvistuu mutta tulee yhteiskunnalle, kansalaisille, kalliimmaksi. Yksityinen pääoma nappaa kuten aina päältä tuottoisimmat siivut.
Ei se ihan noinkaan liene s.p! Raha seuraa asiakasta tarkoittanee (vielähän emme edes tiedä varmuudella mitä se tulee tarkoittamaan) jonkin asteen valinnan vapautta eri palveluntuottajien kasken. Se lisää kilpailua joka taas monesti pitää kustannuksia kurissa. Se on positiivista!
Ainakin säästöjä on helppoa saada johtajien palkoista kun nyt jokaisella kunnalla, lähes ainakin, on johtoryhmä tai kaksi hoitamassa noita asioita niin nyt vain sotealueen johtoa kaivataan. Siinä on ehkä kymmenien johtajien hankittava uusi työpaikka. Ainakaan sitä 5v siirtymäturvaa ei saa asiaan sotkea vaan normaali irtisanomisaika riittää.
Hallituksen sote-tiedonanto tänään.
Keskeisin seikka uudistusaikeessa on julkisen sektorin avaaminen yksityiselle pääomalle. Sen voi sanoa niinkin että valtio avaa raha-arkkunsa ja syytää varoja yksityissektorille. Toistaiseksi kukaan ei ole voinut sanoa, etteikö kunnat tai kuntainyhtymät olisi hoitaneet sotea tehokkaasti.
On pelättävissä seuraavaa. Hallitus leikkaa soteyhtymille varoja ja sen seurauksena rinnalle tulee kotimaista ja varsinkin ulkomaista pääomaa varmalle saaliinjaolle. Hallituksen edustajat propagoivatkin jo uusien yritysten syntymistä alalle ikäänkuin yrtiyyksiä ja työllisyyttä tulisi lisää. Valtion sektorin näivetetään ja työt siirtyvät yksityisen pääoman hoidettavaksi. Ulkolaiset yritykset varsinkin kilpailevat voitokkaasti koska verokeitaiden avulla voivat päästä jopa 1 prosentin verotuksella läpi.
Toinen seikka näyttää olevan poliittista laatua. Keskusta ajoi poliittisten asemiensa parantamista maakuntamallilla. Siitä saatta tulla sekasotku 18/15 alueen risteytyksellä.
Soteuudistuksessa ei hallituksen taholta ole ensisijaista kustannusten säästö ja hoidon tehostaminen. Päätavoite on siirtää miljardeja yksityiselle pääomalle.
Nuorisoa pelotellaan suurten ikäluokkien tulemisella vanhainkoti-ikään. Vuosina 1 945 - 1 955 syntyneet ovat suurimmillaan vanhuusiässä 2 030. Vuonna 2 035 huippu on ohi tilalle tulee entistäkin pienemmät ikäluokat. Huippu on siis n. 10 vuoden ajan.
Terveydenhuollon kustannukset eivät kohoa sinällään ellei laatu parane. Toisaalta terveydenhuollon tarvikkeet alenevat.
Alentaako hallituksen soteuudistus kustannuksia luomalla uuden hallintohimmelin kunnan ja valtion väliin? Ei. Ei ainakaan merkittävästi ellei hoidosta tingitä. Suomen sote on tehokas nykyisellään ja siihen käytetään varoja paljon alle EU:n keskiarvon.
Hallitus aikoo säästää vuosittain 3 mrd ja 2 030 mennessä n. 40 mrd. Se lienee mahdottomuus ja tarpeetontakin. On oletettavaa, että työn tuottavuus kasvaa 15 vuodessa kuten tähänkin saakka ja suuret ikäluokat eivät tuota ongelmia kansantaloudelle vaikka kulut hieman kohoavatkin. Valtion tulot kasvavat joka vuosi mikäli verotustaso pidetään ennallaan. Mikäli veronkierto suitsitaan, valtion tulot lisääntyisivät vuosittain 5 mrd. Mikäli huippuvuosia varten otetaan velkaa tai varastoidaan, se tasaantuu vuoteen 2 040 mennessä.
Organisaatioita voi aina parantaa. Muutaman tuhannen asukkaan kunnat ovat tietyissä oloissa vaikeuksissa. Erityissairaanhoito voi sattumien kautta tuhota kunnan budjetin roimastikin. Se voisi olla joko suoraan valtion rahoituksessa tai lähikuntien yhteisesti tasaama ilman uusia hallintohimmeleitä. Lähikunnat voivat jakaa resursseja keskenään jne..
Hallitus otti tavoitteeksi soten rajun yksityistämisen. Kansalaiset tarvitsevat soten pysyvän julkisena toimintona ja kehittää sitä laadullisesti että organisatorisesti (tehokkuus). Voiko Kokoomuksen tuholinjauksen muuttaa? Kansalaiskeskustelua ja vaikuttamista on mahdollista käydä vielä vuosi.
Sote vääntö oli pelkkää surkeata teatteria.
Terveyden- ja vanhustenhoidon alueella yksityinen sektori muodostaa jo n. 2,5 mrd liikevaihdon. Valtiolla ei ole tuloja (!) mutta yksityisellä sektorilla varoja on. Pääomaverotus on alhainen eivätkä ne löydä sijoituskohteita. Valtio auttaa yksityispääomaa siirtämällä sille omia varojaan.
Kokoomus ja markkinahuuma voittivat soteratkaisussa. Ne saivat avoimen valtakirjan yksityisen sektorin paisuttamiselle. Samalla valtio luovuttaa niille suuren omaisuusmassan. Sote-alan työnantajayhdistykset ovat hyppineet seinille rahasammon auetessa. Jo nyt Suomessa toimii ulkolaista sotepääomaa ja ulkolaiset suuret yritykset tulenevat kaappaamaan suuren siivun sotemarkkinoista.
Soten yksityistämislinjaus merkitsee alan yrityksille avointa piikkiä rahastaa valtion rahakirstua.
Eipä nyt tämä sote-soppaa ainakaan tuo minkäänlaisia säästöjä yhtään mihinkään.
Ei niin.
Turha arvostella keskeneräistä asiaa, raha seuraa potilasta tarkoittaa, että potilas valitsee lääkärin, eikä lääkäri potilasta. Systeemi on toiminnassa jo kaikissa pohjoismaissa.
Yksityisen sektorin kapasiteettia on järkevää hyödyntää jonojen purkamisessa ja palvelun tehostamisessa. Voittoa tuottavassa yrityksessä ei ole mitään pahaa, niitä täällä Suomessa juuri tarvitaan ja työpaikkoja.
Hammashuolto ei toimisi ilman yksityistä sektoria tässä maassa laisinkaan, koska monissa terveyskeskuksissa on jo nyt yli puolen vuoden jonot, näin ei voi olla sivistysvaltiossa.
Sote on hyvä asia, mutta ongelmaksi käy, mihin sijoitetaan ylimääräiset työntekijät jotka ovat olleet nyt hallinto himmeleiden palveluksessa. Aletaanko myymään enemmissäkin määrin terveyspalveluja Venäläisille ?
Myös sosionomeista alkaa olla ylitarjontaa, laitetaanko muuntokoulutukseen teollisuuden ja viennin palvelukseen, kielitaitoa löytyy sieltä jo valmiiksi.
Sipilä jatka vaan samaan määrätietoiseen malliin ja velkapiikki kiinni heti !
ainoa varma asia nyt tämän uuden sotepäätöksen tiimoilta on se että suomalaisten terveyspalvelujen hinnat nousevat kymmenkertaisiksi nykyisistä hibboista
Noin se menee