50v. pakolais Miehet ahdistelevat kaupassa
Olimme nihtisillan s-market kaupassa, tullessamme kauppaan huomasimme kaksi n.50v pakolaismiestä jotka kiinnittävät katseensa meidän jalkoihimme(olemme14&15v tyttöjä) . Tämän seurauksena me vaihdoimme hyllyä ja he tulivat myös sills hyllylle mille me vaihdoimme lieneekö sattumaa emmetiedä. Kassalle mentyämme miehet osoittivat taas katseensa jalkoihimme. Kassalta päästyämme miehet lähti samaan aikaan kaupasta ulos ja me subwayhin ostamaan leivät jossa meni n.10min jonka jälkeen kaupasta poistuttuamme miehet olivat vieläkin kaupan puolella pyöräparkeilla, miehet tekivät meille hieman ahdistavalta tuntuneen "pusuäänen" joka tuntui epämukavalta sillä miehet katsoivat kroppiamme ja olemme kumminkin vieläkin lapsia...
Miehet lähtivät peräämme pyörillä meidän peräämme soitellen kelloa ja miehet huomasivat että me kiljuimme ja juoksimme itkien pakoon koska meitä pelotti mitä he olisivat olleet kykeneviä tekemään . Tämä siis oli toinen kerta kun joku pakolaiskeskuksen asukkaista meidän perään huutelee ahdistelevia muiskautuksia
Toivoisimme että asiaan puututaan pikaisesti koska kauppa on lähi kauppamme emmekä halua käydä sielä ja pelätä hieman tulla raiskatuksi/ahdistelulluksi.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.