Usko ja epäusko

Pyhän aiheena on usko ja epäusko. Se kertoo siitä, mikä on todellisuutta maailmassa. Kaikki eivät usko Kristukseen. Asian voi sanoa myös niin päin, että monet uskovat. Raamatussa juuri ennen evankeliumikatkelmaamme jakeessa 38 Jeesus sanoo, että häneen uskovan sisimmästä kumpuavat ”elävän veden virrat”. Tämä ilmaisu tulee viimeistään ensi kesänä tutuksi niille, jotka matkaavat Virroille Evankeliumijuhlille. Joka tapauksessa Jeesus viittasi Pyhän Hengen työhön. Kyseessä ei ole pelkästään Jumalan toimintavoima, vaan Nikean uskontunnustuksen mukaisesti uskomme ”Pyhään Henkeen, Herraan ja eläväksi tekijään”. Tämän vuoksi saamme jättää kaikkivoivan Jumalan haltuun nekin asiat, kun murehdimme jonkun läheisen epäuskoa. Autuuden asiat ovat korkeimmassa kädessä.

Evankeliumin kuvaamassa tilanteessa ollaan Messias-kysymyksen äärellä. Toisille oli selvää että Jeesus on Messias. Jotkut taas ajattelivat, että Jeesus on ennen Messiasta tuleva suuri profeetta. Toiset taas eivät pitäneet Jeesusta minään, pikemminkin herjaajana ja huijarina. Yhteistä koko porukalle oli se, että Messiaan tuloon uskottiin. Messiaan odotus oli ihmisten keskellä ajankohtaista. Oli kuitenkin jo syntynyt eripuraa (alkukielessä skhisma) juutalaisten keskuudessa. Jeesus oli toisessa tilanteessa ennustanutkin, että häneen suhtautuminen tulee aiheuttamaan repeämän.

Repeämän kahden puolen yhteensovittaminen on yhtä mahdotonta kuin esimerkiksi vanhan ja uuden liiton yhdistäminen. Jeesus opetti, että uutta viiniä ei voi laittaa vanhoihin leileihin, koska uuden viinin käymishöyryt vaativat leililtä venymistä. Vain uusi nahka kykenee venymään ja siksi se kestää uuden viinin. Lopulta on kyse siitä, että ihminen joko on Kristuksessa tai sitten ei ole. Välissä on ikään kuin kuilu, jonka kristitty ihminen tiedostaa hyvin. Turmeltunut luontomme vetää toiselle puolelle, mutta Vapahtajamme rakkaus on vahvempi voima, ja kasteemme kantaa.

Evankeliumi mainitsee aikeet Jeesuksen pidättämisestä. Vielä ei ollut Golgatalle astumisen aika, vaikka siihenkin vaiheeseen liittyi pidättäminen. Vielä ei ollut kirkastumisen hetki, sillä pidättämään lähteneet miehet palasivat tyhjin käsin. Jeesuksen sana oli painanut aseet alas. ”Yksikään ihminen ei ikinä ole puhunut sillä tavoin kuin hän”. Hyvä puhe ei ole lakannut. Kristus kutsuu ja kokoaa uhriverellään kansaa yhteen.
Samuel Korhonen.
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

' Kristus kutsuu ja kokoaa uhriverellään kansaa yhteen.'

Äänestä
  • yrtt

    Äänestä

  • 567

    Äänestä

Ovatkohan nämä ylevät kommentit "yrtt" ja "567" sitä kuuluisaa kielilläpuhumista?

Totisesti! Kyllä usko näkyy ihmisessä!

Äänestä
  • Itse asiassa on. Juuri nämä saattavat olla ne joita halveksi. Yrt..ja 567.. pilkkaa minkä kerkiät.. Aatteltko pilkata?? Kuule.. osui ja uppos! Pilkkaa lisää jos sinusta tuntuu ...

    Äänestä

  • Totisesti näkyy.
    Jaakobin kirje 1


    Jaakobin kirje 2


    Jaakobin kirje 3

    1 Veljeni, älköön teidän uskonne meidän kirkastettuun Herraamme, Jeesukseen Kristukseen, olko sellainen, joka katsoo henkilöön.
    2 Sillä jos kokoukseenne tulee mies, kultasormus sormessa ja loistavassa puvussa, ja tulee myös köyhä ryysyissä,
    3 ja te katsotte loistavapukuisen puoleen ja sanotte: "Istu sinä tähän mukavasti", ja köyhälle sanotte: "Seiso sinä tuossa", tahi: "Istu tähän jalkajakkarani viereen",
    4 niin ettekö ole joutuneet ristiriitaan itsenne kanssa, ja eikö teistä ole tullut väärämielisiä tuomareita?
    5 Kuulkaa, rakkaat veljeni. Eikö Jumala ole valinnut niitä, jotka maailman silmissä ovat köyhiä, olemaan rikkaita uskossa ja sen valtakunnan perillisiä, jonka hän on luvannut niille, jotka häntä rakastavat?
    6 Mutta te olette häväisseet köyhän. Eivätkö juuri rikkaat teitä sorra, ja eivätkö juuri he vedä teitä tuomioistuimien eteen?
    7 Eivätkö juuri he pilkkaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?
    8 Vaan jos täytätte kuninkaallisen lain Raamatun mukaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi", niin te hyvin teette;
    9 mutta jos te henkilöön katsotte, niin teette syntiä, ja laki näyttää teille, että olette lainrikkojia.
    10 Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin.
    11 Sillä hän, joka on sanonut: "Älä tee huorin", on myös sanonut: "Älä tapa"; jos et teekään huorin, mutta tapat, olet lainrikkoja.
    12 Puhukaa niin ja tehkää niin kuin ne, jotka vapauden laki on tuomitseva.
    13 Sillä tuomio on laupeudeton sille, joka ei ole laupeutta tehnyt; laupeudelle tuomio koituu kerskaukseksi.
    14 Mitä hyötyä, veljeni, siitä on, jos joku sanoo itsellään olevan uskon, mutta hänellä ei ole tekoja? Ei kaiketi usko voi häntä pelastaa?
    15 Jos veli tai sisar on alaston ja jokapäiväistä ravintoa vailla
    16 ja joku teistä sanoo heille: "Menkää rauhassa, lämmitelkää ja ravitkaa itsenne", mutta ette anna heille ruumiin tarpeita, niin mitä hyötyä siitä on?
    17 Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut.
    18 Joku ehkä sanoo: "Sinulla on usko, ja minulla on teot"; näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, niin minä teoistani näytän sinulle uskon.
    19 Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat.
    20 Mutta tahdotko tietää, sinä turha ihminen, että usko ilman tekoja on voimaton?
    21 Eikö Aabraham, meidän isämme, tullut vanhurskaaksi teoista, kun vei poikansa Iisakin uhrialttarille?
    22 Sinä näet, että usko vaikutti hänen tekojensa mukana, ja teoista usko tuli täydelliseksi;
    23 ja niin toteutui Raamatun sana: "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi", ja häntä sanottiin Jumalan ystäväksi.
    24 Te näette, että ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta.
    25 Eikö samoin myös portto Raahab tullut vanhurskaaksi teoista, kun hän otti lähettiläät luokseen ja päästi heidät toista tietä pois?
    26 Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut.

    Äänestä

  • Ämyel kirjoitti:

    Itse asiassa on. Juuri nämä saattavat olla ne joita halveksi. Yrt..ja 567.. pilkkaa minkä kerkiät.. Aatteltko pilkata?? Kuule.. osui ja uppos! Pilkkaa lisää jos sinusta tuntuu ...

    Näinkö on?

    Eli kysymyksessä EI ole palstahäiriköinti tai se, että haluaa pitää esillä tiettyjä avauksia?

    Äänestä

  • InhottavaRealisti kirjoitti:

    Näinkö on?

    Eli kysymyksessä EI ole palstahäiriköinti tai se, että haluaa pitää esillä tiettyjä avauksia?

    Kaikki profetaalliset avaukset haluamme pitää Suomi24 sääntöjen mukaisesti esillä.
    Pelkät numerot ja kirjaimet ei ole häiriköintiä, toisin kuin eräiden rasismi uskovia kohtaan.

    Äänestä

Mielikuvitusjeesus taisi elää vain lammaspaimenten mielessä ennen kierrätyspullojen keksimistä.

Emme tarvitse enää viinileilejä emmekä epäjumalia, jeesustakaan.

Äänestä

Luin Kristian Sandin kirjaa; Elävän veden virrat, ja koin tämän kohdan tärkeäksi.
USKON JA EPÄILYKSEN VERTAAMINEN
Usko kunnioittaa Jumalaa ja pitää Hänen Sanaansa totena – epäilys häpäisee Jumalan kyseenalaistamalla Hänen sanansa.
Usko uskoo juuri sen, mitä Jumala on sanonut – epäilys esittää komentteja, jotka ovat ristiriidassa Jumalan sanan kanssa.
Usko nojaa Sanaan – epäilys pyörii rauhattomana Sanan kieltämisen ja kyseenalaistamisen ympärillä.
Usko nostaa katseesi ongelmasta - epäilys kiinnittää katseesi ongelmaan.
Usko antaa sinun liikkua eteen-ja ylöspäin – epäilys jäädyttää sinut paikoillesi.
Usko osoittaa ulospääsyn – epäilys sanoo, ettei ole olemassa tietä ulos.
Usko sanoo: ”Se on helppoa – epäilys sanoo: ”Se on todella vaikeaa.”
Usko sanoo: ”Pystyn siihen” - epäilys sanoo: ”En pysty siihen.”
Usko sanoo: ”Jumala pitää huolen” - epäilys sanoo: ”Olen aivan yksin tässä asiassa”.
Usko sanoo: ”Jeesus teki sen kaiken Golgatalla” - epäilys sanoo: ”Vain minä voin ratkaista asian”.
Usko sanoo: ”Jumala valloittaa” - epäilys sanoo: ”Minut on valloitettu”.
Usko sanoo: ”Jumala on niin suuri” - epäilys sanoo: ”Ongelma on niin suuri.”
Usko on hedelmä, joka kasvaa Pyhän Hengen yhteydessä – epäilys on hedelmä, joka kasvaa epäilyksen, pelon, petoksen ja Jumalan vastustuksen hengen petollisessa ja ongelmallisessa yhteydessä.
*****************

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Amen.amen kirjoitti:

Pyhän aiheena on usko ja epäusko. Se kertoo siitä, mikä on todellisuutta maailmassa. Kaikki eivät usko Kristukseen. Asian voi sanoa myös niin päin, että monet uskovat. Raamatussa juuri ennen evankeliumikatkelmaamme jakeessa 38 Jeesus sanoo, että häneen uskovan sisimmästä kumpuavat ”elävän veden virrat”. Tämä ilmaisu tulee viimeistään ensi kesänä tutuksi niille, jotka matkaavat Virroille Evankeliumijuhlille. Joka tapauksessa Jeesus viittasi Pyhän Hengen työhön. Kyseessä ei ole pelkästään Jumalan toimintavoima, vaan Nikean uskontunnustuksen mukaisesti uskomme ”Pyhään Henkeen, Herraan ja eläväksi tekijään”. Tämän vuoksi saamme jättää kaikkivoivan Jumalan haltuun nekin asiat, kun murehdimme jonkun läheisen epäuskoa. Autuuden asiat ovat korkeimmassa kädessä.

Evankeliumin kuvaamassa tilanteessa ollaan Messias-kysymyksen äärellä. Toisille oli selvää että Jeesus on Messias. Jotkut taas ajattelivat, että Jeesus on ennen Messiasta tuleva suuri profeetta. Toiset taas eivät pitäneet Jeesusta minään, pikemminkin herjaajana ja huijarina. Yhteistä koko porukalle oli se, että Messiaan tuloon uskottiin. Messiaan odotus oli ihmisten keskellä ajankohtaista. Oli kuitenkin jo syntynyt eripuraa (alkukielessä skhisma) juutalaisten keskuudessa. Jeesus oli toisessa tilanteessa ennustanutkin, että häneen suhtautuminen tulee aiheuttamaan repeämän.

Repeämän kahden puolen yhteensovittaminen on yhtä mahdotonta kuin esimerkiksi vanhan ja uuden liiton yhdistäminen. Jeesus opetti, että uutta viiniä ei voi laittaa vanhoihin leileihin, koska uuden viinin käymishöyryt vaativat leililtä venymistä. Vain uusi nahka kykenee venymään ja siksi se kestää uuden viinin. Lopulta on kyse siitä, että ihminen joko on Kristuksessa tai sitten ei ole. Välissä on ikään kuin kuilu, jonka kristitty ihminen tiedostaa hyvin. Turmeltunut luontomme vetää toiselle puolelle, mutta Vapahtajamme rakkaus on vahvempi voima, ja kasteemme kantaa.

Evankeliumi mainitsee aikeet Jeesuksen pidättämisestä. Vielä ei ollut Golgatalle astumisen aika, vaikka siihenkin vaiheeseen liittyi pidättäminen. Vielä ei ollut kirkastumisen hetki, sillä pidättämään lähteneet miehet palasivat tyhjin käsin. Jeesuksen sana oli painanut aseet alas. ”Yksikään ihminen ei ikinä ole puhunut sillä tavoin kuin hän”. Hyvä puhe ei ole lakannut. Kristus kutsuu ja kokoaa uhriverellään kansaa yhteen.
Samuel Korhonen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu