Tulin vaan sanomaan että Persut ovat maamme

toiseksi isoin puolue kolmekymmentäkahdeksan kansanedustajaa se on paljon se .muuten tämä palsta on mennyt piloilla eihän täällä näytä olevan yksija sama pösilö keskustalemassa itsensä kanssa .
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Se on hienoa se kannatus on kuulemma lähtenyt jälleen nousuun .

Äänestä

Tulin vain vastaamaan, että jo nykykannatuksen alle 10% perusteella persuja ei voi kutsua liki neljänkymmenen kansanedustajan puolueeksi, enemmän kuin puolet ei menisi läpi jos vaalit olisivat nyt. Ja tällä vauhdilla vuonna 2019 Persut ovat kahden ja puolen (2,5) kansanedustajan joukkio.
Persut petti niin minut kuin muutkin viimeisen kerran.

Äänestä

Persut on ihan turha puolue, noudattavat kepuloisten puolueohjelmaa,

Äänestä

Pressut tulee nousemaan ja kohta se näkyy kansa alkaa huomaamaan sekasorron. Puolassa kansa huomasi jo ja ruotsissa kansa huomannut myös sekasortoon pyrkivien päämäärän.

Äänestä
  • Toivotaan että suomalaisilla on enemmän kokemusta ja osaamista politiikasta kuin Puolassa, ruotsalaiset taas . . . eivät oikein tiedä mitä tietävät ja haluavat, mutta vihdoinkin alkavat heräämään omaa hulluuteensa . . . mamu-painajaiseen.

    Mutta mitä tuo kuuluu suomeen ja persuihin ? Ei mitään muuten, kuin sillä lailla että persut polttivat mahdollisuutensa hypätessään kelkkaan, jossa kaikki heidän vaaliteemaansa poltettiin savuna ilmaan, ja persut tekevät kaiken, minkä ennen vaaleja sanoivat olevan heille mahdotonta ja vastenmielistä. Sellaista kansanomaisesti ja leikkisästi kusetukseksi kutsutaan, yleisesti taas valehteluksi !

    Äänestä

Takiaispuolue, sote tehtiin aivan ilman takiaisia.

Äänestä

Perseet katselee laiturilla nakkimuki kourassa kun junat painelee ohi molemmilta puolilta.

Äänestä

Perussuomalaiset ainoa puolue joka pitää isänmaasta ja kantasuomalaisesta väestöstä huolta. Suuri kiitos perussuomalaisille ja ennenkaikkea Timo Soinille!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Toiseksiisoin kirjoitti:

toiseksi isoin puolue kolmekymmentäkahdeksan kansanedustajaa se on paljon se .muuten tämä palsta on mennyt piloilla eihän täällä näytä olevan yksija sama pösilö keskustalemassa itsensä kanssa .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu