Jatkuvasti tulee viestiä että poliisit käy jopa useammalla yksiköillä näissä VOK:ssa.
Tätähän perustellaan syillä kun monta miestä on samassa keskuksessa.
Mutta kun olin suomenarmeijassa 80-luvulla niin ne vasta suljettuja järjestelmiä olivatkin ja ennen kännykkäaikaa ei ollut ulkopuolisiin mitään yhteyttä kun pahimillaan olimme kuukaudenkin kiinni siellä ja aika karua oli elämä ulkosaaristossakin ja 12miestä oli ahdettu kerrosänkyihin pieniintupiin sinne ja kurikin oli kovaa siihen tottumattomille ja lasiinkaan ei syljetty että alkoholia oli mutta mitään ns. tappeluita ei ollut ja poliiseista ei tietoakaan.
Nytpä kysynkin mikä tekee erinlaiseksi irakin-solttu-pojan elämän noissa VOK:ssa kun ei elä vastaavaa suljettua elämää että voi kauppakeskuksissa käydä viheltelemässä, kännykätkin on, ruuat tulee eteen ja lakanatkin vaihdetaan toisten toimesta mutta kuitenkin noin poliisit käy??!!
Tätähän perustellaan syillä kun monta miestä on samassa keskuksessa.
Mutta kun olin suomenarmeijassa 80-luvulla niin ne vasta suljettuja järjestelmiä olivatkin ja ennen kännykkäaikaa ei ollut ulkopuolisiin mitään yhteyttä kun pahimillaan olimme kuukaudenkin kiinni siellä ja aika karua oli elämä ulkosaaristossakin ja 12miestä oli ahdettu kerrosänkyihin pieniintupiin sinne ja kurikin oli kovaa siihen tottumattomille ja lasiinkaan ei syljetty että alkoholia oli mutta mitään ns. tappeluita ei ollut ja poliiseista ei tietoakaan.
Nytpä kysynkin mikä tekee erinlaiseksi irakin-solttu-pojan elämän noissa VOK:ssa kun ei elä vastaavaa suljettua elämää että voi kauppakeskuksissa käydä viheltelemässä, kännykätkin on, ruuat tulee eteen ja lakanatkin vaihdetaan toisten toimesta mutta kuitenkin noin poliisit käy??!!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Älä unohda banaanitaukoa.
Hyysärihomolla suppea sanavalikoima.
Nyt ei eletä 1980-lukua. Irakilaiset eivät varmaan ole sotilaita. Maahanmuttajat eivät ole myöskään suomalaisia sotilaita, eivätkä suorita asevelvollisuutta Suomessa.
Niin, on siinä vähän eroa.
Niin, nehän ovat tulleet sotaa ja väkivaltaa pakoon.
Ne on tulleet harjoittamaan väkivaltaa, ei olemaan sen kohteena.
Joo eihän nämä eläkkään mitään edes 80-lukua vaan uskonnollisesti vuossatojen takaa ja niillä opeilla.
Mutta otinpa vertailun vuoksi kun kantasuomalaiset n.20v. miehet oli vastaavassa tilanteessa mutta eipä se yhteiselo näillä suju.
Mikä teki sen suomalaisenmiehen niin erinlaiseksi.
Kyllä nämä on monesti entisiä sotilaita ja poliiseja että tietävät homman nimen ja osa tulee asevelvollisuutta pakoon...tänne ehken tulevat velvollisuuksiaan pakoon kun siellä naisetkin puolustaa itseään ase kädessään.
Nämä eivät elä 1980-lukua, mutta avaaja elää niitä aikoja ja haluaisi, että muutkin sitä aikaa eläisivät. Miksi niin on?
Onkohan Irakissa asevelvollisarmeija? Tai Syyriassa? Mihinkä armeijaan miesten pitäisi liittyä? Sunnien, shiojen, ISIS:in, kapinallisten vai kyläheimojen?
Suomessa heitellään vain arvauksia itse kunkin taustasta, asetetaan kaikki maahanmuuttajat samaan muottiin omien arvauksien perusteella. Tietoa ei viitsitä etsiä, se taitaa olla suomalaiselle liian vaikeaa.
Kyseessä on enempikin se, että miksi iso joukko hyväkuntoisia nuoria miehiä tarvitsee jatkuvaa, ilmaista täysihoitoa. Siksikö he tappelevat keskenäänkin, tai valittavat milloin mistäkin, kun eivät saaneetkaan heti sitä, mitä olettivat Suomesta saavansa?
Jotakin on kyllä pielessä tässä pakolaispolitiikassa. Ihmekös tuo, kotimaan asunnottomille ja köyhille ei tarjota ilmaista täysihoitoa, siihen ongelmaan ei välitetä puuttua säästösyiden takia. Evankelisluterilaisuus ei kotia kaipaa! Pakolaisten aiheuttamista ongelmista kukaan uskalla sanoa mitään, mutta rahaa silti tuupataan isoja summia jopa islamuskoon vedoten!
No, ainakin poliisit työllistyy nyt niin hyvin, että poliiseja on kohta koulutettava lisää! Ja raha senkun pyörii pakolaisbisneksessä, siltä osin säästösyyt on unohdettu.
Olet tässä toki oikeassa. Pitäähän pakolaisille nyt hyvä ihme ostaa kaikille merkkivaatteet, hieno kännykkä, tarjota gourmet-ruokaa, ja hankkia korkeatasoinen asunto. Jos näin ei toimita on se vain meidän omaa syytämme, jos nuoret tulokkaat eivät sopeudu ja tappelevat keskenään toisiaan puukottaen. :)
Ja jos et tiedä, pakolaiset ovat itse kertoneet, että suurin osa tulokkaista haluaa lähinnä juuri noita yllä kuvattuja asioita Euroopasta, turvapaikkaan heillä ei ole tarvetta. Lisäksi pakolaiset kertovat, että suuri osa tulokkaista on entisiä rikollisia, jotka ovat syyllistyneet raakoihin väkivaltarikoksiin kotimaassaan.
Eipä silloin 80-luvulla ollutkaan tälläista invaasiota vaan tuli vietnaminvenepakolaisia ja hyvin ovat integroituneet Suomeen ja 90-luvun alussa tuli somalit ja heille järjestettiin vastaavat järjestelmät kotoutumiseen ja hyysäysjärjelmineen mutta eipä 25v ole oikein integroituneet vaan ennemminkin ongelmia aiheuttaneet.
Irakissa ei ole ollut asevelvollisuus armeijaa sitten Saddamin (jenkin syrjäytti omien näkökohtiensa perusteella ja nyt me maksamme siitä) ja Irak oli melkein yhtenäinen poikkeuksena kurdi alueet pohjoisessa.
Oli muuten Irakilla miljoona armeija joka vuosia kävi sotaa Iranin kanssa mutta nyt tälläinen 25 000 ISI:s laajone alueineen terrorisoi ja pistää kampoihin tälle Irakin armeijalle kun tahto tila puuttuu puolustaa.
Nyt tulevat tänne ja voipi joukossa olla ISI:kin ja hittoako se meille kuuluu mitkä uskonlahkot ja klaanit siellä taistelee mutta tännehän ne tulee tappelemaan että meidänkö tehtävä se on eritellä nämä perkeleet.
Että sopii mennä suvakkina sinne väliin....
Poliisin lähtövahvuus on vähintää 3 partiota eli 6 äijää. Naisia ei päästeyä koska ne raiskattaiiin heti kättelyssä.
Miksi tarvitaan vähintään 6 ukkoa? Yksi osaa englantia, toinen kirjoittaa sitä, kolmas kyselee radiolla neuvoa, neljäs on valmiina tarttumaan pyssyyn, viides kuvaa ja nauhoittaa ja kuudes. Kuudes on autossa valmiina jos päätetään ottaa rivakasti ritolat rasismin päästesdä valloilleen...
Oulun kokoisessa kaupungissa kaikki muu toiminta halvaantuu jos poliisit joutuu vokkiin. Siellähän on kerrallaan vain 4 partiota ulkona.
"Nytpä kysynkin mikä tekee erinlaiseksi irakin-solttu-pojan elämän noissa VOK:ssa kun ei elä vastaavaa suljettua elämää että voi kauppakeskuksissa käydä viheltelemässä, kännykätkin on, ruuat tulee eteen ja lakanatkin vaihdetaan toisten toimesta mutta kuitenkin noin poliisit käy??!!"
Se, että "Irakin solttupojalle" on luvattu luksuselämää Euroopassa, ja kun tätä ei hänelle annatakaan, häntä alkaa harmittaa, että maksoi niin suuren summan tänne pääsystään. Kalliiden autojen, gourmet-ruuan, luksusasunnon ja naisten sijaan hän joutuukin elämään kommuunissa lattialla nukkuen hernekeittoa syöden hikisten ja rumien miesten keskellä. Vähemmästäkin raivostuu.
No nyt tuli se valaiseva vastaus mitä kaipasinkin että kun valheellista kuvaa on annettu Sipilän tyyliin ministeritason asunnoista ja täällä odottaa ne 3blondia kun kuitenkin on se vastaanottamassa SPR vapaaehtoinen kuivetuneine kurppineen ja ruokakin on muuta kuin odotti.
Eli valheellisilla lupauksilla on tullut ja vielä joku siihen uskoo kun Tornion kautta tulee lisää....