Erosta 2vuotta, missä tilanteessa olette nyt?

Mulla sama tilanne.

Itse vaan aloitin nauttimaan sinkkuudesta jo heti alussa. Tuli tietysti itkut itkettyä perheen hajoamisen ja yhteisten muistojen takia. Enelleenkin on pala kurkussa, kun käy esim mökillä jossa oli parhaat ajat perheen ollessa vielä yhdessä.

Välittömästi eron jälkeen alkoi hirmuinen ralli baareissa ja nettideiteissä, joka sitten pikkuhiljaa rauhoittui, mutta ei loppunut kokonaan. Luulen, että minua tulee kiinnostamaan baareilu jonkin verran aina, olin sitten parisuhteessa, tai en.

Nyt olen tapaillut yhtä naista kiinteästi viime kesästä lähtien ja luulen, että hän on se. Minun piti jatkaa sinkkuelämää vielä useampia vuosia, mutta näin tässä näyttää käyvän

Kaksi vuotta täälläkin. Itseäni ei masentanut menneet vuodet vaan käytännön asiat. Riidat rahasta ja lasten tapaamisista, muuttaminen ja sen kaltaiset asiat. Yksinäisyys oli kuitenkin suuri. Käytännön asiat ovat jo kunnossa.

Toinen harmittava asia oli että onnistuin kaksi kertaa ihastumaan voimakkaasti ja luulin löytäneeni sen oikean. Kun suhteet kariutuivat, olin hyvin onneton, koska olin valmis tekemään kaikkeni. Nykyään minun tuntuu olevan mahdotonta juurikaan kiinnostua kenestäkään, tuntuu että käytin kylmässä liitossa patoutuneet tunteeni loppuun.

Ihan rauhassa elelen, melko tyytyväisenä.

Erosta reilu 2 vuotta sitten. Ero oli sahaava ja repivä, pitkän suhteen päätteeksi. Olin niin hajalle erosta kuin olla voi. Koin että menetin kaiken elämisen arvoisen erossa, ja elämäni muuttui monella tapaa.

En usko että toivun erosta koskaan kokonaan, sillä ero muutti käsitystäni rakkaudesta ja luottamuksesta, ja osoitti valitettavalla tavalla miten läheinen rakas ihminen voi muuttua häikäilemättömäksi ja kylmäsydämiseksi muutamassa viikossa. Mutta kun eka vuosi meni itkiessä ja surressa, toinen tunnottomana ja ilottomana, niin nyt, n. 2,5 vuoden jälkeen, askeleet elämässä ovat olleet yllättävän nopeita. Olen pystynyt aloittamaan jopa kevytmielisen suhteen toiseen ihmiseen. Vaikka mistään vakavasta jutusta ei olekaan kyse, osaan nauttia jo läheisyydestä. En mieti enää entistä elämää päivittäin, mutta valitettavasti asiat tulevat vielä viikottain mieleen. Painajaisiakin näen exästä paljon. Vihan, pettymyksen ja katkeruuden tunteita on edelleen, mutta ne ovat laimentuneet, eikä niille ole enää niin paljoa tilaa elämässäni. Aika lailla normaali tilanne siis näin pitkä suhteen huomioon ottaen.

Minua kiinnostaisi tietää selvisittekö erostanne yksin vai läheistenne voimalla vai kenties ammattiauttajien turvin?Onnea teille kaikille elämänne polulle.

Hiljaiseloa näin ja hyvä niin. Oli niin agressiivinen ero ja liitto että eipä tässä uutta hullua halua kokeilla. Sen olen huomannut että pidän ihmisiä nyt vähän niin kuin välimatkan päässä enkä kerro enää tuntemuksiani avoimesti kaikille.

"elämänmuutos oli valtava minulle ja kokonaisvaltaisesti hyvin herättävä ja pysäyttävä elämän edessä.. Näin jälkikäteen miettynä olen uinut hyvin syvissä vesissä henkisesti, etsinyt jotain kauhealla vimmalla mitä ei ole olemassa."

Jep. Juurikin näin. Erosta noin 2v.
Joitakin miesjuttuja ollut, ei mitään vakaa.
Lapsen kanssa 2 kodin välillä elämistä.

Ehkä pahimpia hetkiä olivat ne kun jäi ensimmäisiä kertoja yksin lapsen lähtiessä eksälle viikonlopuksi. Tai kun eksä muutti pois. Tai kun itse muutti yhteisestä kodista. Sitä jotenkin selkeytyi se oma tilanne eri tavalla. Että olen yksinäinen nainen ja perhe-elämä osaltani saattaa olla ohi. Se on ehkä ollut vaikeinta kokonaisuudessa. Myöskin yksi suurimpia järkytyksiä ovat olleet muutamien läheisten reagtiot ja syyllistämiset, koska meidän tapauksessamme minä olin "perheen rikkoja". Sekä se, miten vaikea uusia ihmissuhteita eron jälkeen on haalia: ystävuussuhteita kuin miessuhteitakin.

Myöskin yksi suurimpia järkytyksiä ovat olleet muutamien läheisten reagtiot ja syyllistämiset, koska meidän tapauksessamme minä olin "perheen rikkoja"

Tässä kohtaa sanoisin, että et ole läheisillesi kertonut asioita oikein tai olet salannut kaiken ja tuon kaiken heitit heille vasten kasvoja. Kuitenkin samalla odottaen, että he hyppivät puolestasi riemusta. Arvaapa kuinka suuri järkytys asia on ollut läheisillesi, tiedätkö mitä he ovat mahdollisesti joutuneet kokemaan, pilkkaa , ivaa ja jättämistä. Eivät he ole pystyneet kontrolloimaan sanojaan, vaikka ilmeisesti olisi pitänyt, nyt sitten kostat heille hylkäämällä heidät. Näinkö on.

He eivät ole sinua varmasti omana lapsenaan unohtaneet ja niin todella odottavat sinun käyntejäsi ja ehkä jonkinlaista selvyyttä tilanteeseen kauttasi. Älä valehtele heille, älä jätä heitä kaiken ulkopuolelle, heihin sattuu kovemmin kuin arvaatkaan.
Heillä on elämä rikki, kyllä oma lapsi on tärkein asia elämässä.

Jos sua vituttaa eniten se kun lapset ihannoi isäänsä,niin et ole kummoinenkaan vanhempi,vaikka kerrotkin huomanneesi lapsien kärsivän ja siksi tapaamiset eri tavalla. Lasten isän ihailu kertoo niiden hyvästä suhteesta, ja se sua kismittää. Ei,sun ongelmat ei liity eroon mitenkään,sä vaan haet sieltä ymmärrettävää tekosyytä johonkin,jonka olet jo päättänyt

Ehdittiin olla yhdessä lähes 29 vuotta ja naimisissa 27 vuotta ja meillä on kaksi aikuista lasta. Erosta tulee huhtikuussa kaksi vuotta ja voin jo ihan hyvin. Alku oli tosi raskasta ja raastavaa..aikamoinen elämäkoulu..mutta jo vuosi eron jälkeen totesin voivani paremmin kuin ikinä koko avioliiton aikana ja nauttivani elämästä enemmän kuin koskaan. Erorosessia aivan varmasti nopeutti sekin että minulla hyvä tuliverkosta ..sukua ja ystväviä. . Kävin myös puolen vuoden terapian. Joskus vielä saatta nousta jokin hyvä muisto mieleen ja pitää itkutkin pirauttaa mutta itku helpottaa aina . Uutta miestö en löytänyt ...tosin miestä en ole erityisemmin etsinytkään. Yhtä miestä tapailin ja mutta lopetin sen lyhyeen se mies soitteli perääänkin.. mutta ei se ollut mulle sopiva mies..meillä oli erilainen elämäkatsomus ja se on mulle erittäin tärkeä pointti. Nautin vapaudesta ja siitä että saa yksin päätää omista asioistaan..mahtavaa on myös ollut huomata se että viihdyn myös mainiosti yksinkin. Elämässäni on myös paljon ilonaiheita kuten mm aikuiset lapseni joiden asiat ovat hyvin ja minulla on mieleisiä harrastuksiajoiden parissa aika kuluu. Lapsiini minulla on hyvät ja exänki kanssa välit lopulta kaikien jälkeen kunnossa.

11 vuotta yhdessä ja nainen jätti 1.5 vuotta sitten toisen miehen takia. Kusetti loppuun asti kaikkia tekosyitä. Alku meni toivoa elätellessä, mutta 3kk eron jälkeen sain vasta selville että toinen mieshän siellä oli takana. Vasta tämän tiedon jälkeen pääsin henkisen lukon yli. Pakko myös sanoa, että pillun saanti helpotti kummasti olotilaa. En ollut oikein ikinä ollut sinkkuna ja aloimme seurustelemaan kun olin 18 vuotta. Pillun metsästäminen baarista oli aluksi ihan mukavaa, mutta jos sitä ei tullut, oli seuraava päivä todella rankka. Puolen vuoden jälkeen alkoi jo viimeistään tuntua, että jospa tämä loppuisi ja löytäisin jonkun. Ongelmia minulla oli seksipuolella, en jostain syystä pystynyt tulemaan naisten sisälle. Minulla oli jokin henkinen lukko asiassa, vaikka ihan paljaalla laittelinkin. Tätä en vieläkään ymmärrä, sillä kaikkien naisten kanssa seksi oli parempaa kuin edellisen kumppanin kanssa. Tiedän että tämä kuulostaa oudolle, mutta niin minulle kävi. En tiedä oliko sitten tuuria naisten kanssa vai oliko se edellisen suhteen seksi sittenkin niin huonoa.
Onneksi kuitenkin löysin vähän yli puolen vuoden jälkeen naisen, jonka kanssa nykyään asun yhdessä. Entisen kanssa meillä oli pari koiraa ja alun vaihtelun jälkeen luovuin heti niistä kun suhde nykyisen kanssa alkoi vakavoitumaan. Muutin myös heti eri paikkakunnalle ja en ole juhannuksen jälkeen ex:ääni nähnyt.
Koen että olen oikeasti päässyt hänestä täysin yli, mutta koen hänelle silti katkeruutta asiasta. Sillä tapa millä hän lopetti suhteen ja kusetti minua oli todella väärin minua kohtaan. Koirista olen nähnyt unia ja niitä minulla on vieläkin ikävä. Jollain tavalla kaduttaa että luovuin niistä, mutta rehellisesti tiedän silti että koirien vaihtelusta ei olisi pidemmän päälle tullut mitään.

En ole käynyt täälä pitkään aikaan..ompa ihanaa kun on tullut paljon vastauksia :)

Erosta on nyt siis jo yli kaksi vuotta, ja sinänsä olen erosta jo toipunut mutta tokihan yksin elämään opettelua on vieläkin. On hyvin vaikeaa kun tiedän mitä haluan suhteelta nyt ja haluaisin kovasti rakastavan ja intohimoisen suhteen luotettavan miehen kans.. jotenkin tuntuu että "aikaa menee hukkaan" koska kohdalle ei tunnu sattuvan semmoista miestä jonka kans se olisi millään tavalla mahdollista.
Asun vielä pienellä paikkakunnalla..sinkut on tosi vähissä. Tai en ole heihin vielä törmännyt

Tämä kevät tekee selkeesti tehtävänsä..olen tosi herkillä ja äsken pirautinkin itkunkin. Ajatukset olivat "minulla ei ole ketään semmoista läheistä jonka kainaloon käpertyä, olen varmasti loppuikäni yksin, olen epäonnistunut elämässä ja äitinä, en saa mitään uutta aikaiseksi ja elämä polkee paikallaan". Aika synkkiä ajatuksia mutta kun käperryin peiton mutkaan ja ihan ruokin itkua että tulis niin itkin ja pahin olo meni ohi. Sitten keksin tulla tänne kun muistin tämän ketjun joskus tehneeni.

Pääsääntöisesti oloni on nyt ihan hyvä ja tasapainoinen, kuitenkin tunnistan pienen "möykyn" palleani kohdalla josta tiedän että voisin olla vielä onnellisempi, ja vaikka olenkin nyt hyvin itsenäinen ihminen niin tiedän että se möykky häviäisi jos tapaisin sen kumppanin josta nyt unelmoin...

Reilut kaksi vuotta erosta mullakin. Ja siitä suhteesta ylitsepääsemiseen meni muuttohässäköiden jälkeen tasan kuukausi. Mitä sitä turhia jäädä menneitä poraamaan, menneet on menneitä ja ei muuta kuin kioski v*tusti kiinni ja tuulitakki auki ylpeänä kohti huomista.

Heipä hei,

Omasta erosta on nyt jo yli 2v aikaa ja silloin yhteistä eloa oli takana noin 9v; kun siis ero tuli. Kahden vuoden aikana on joutunut kasvamaan ja tutkimaan omaa käyttäytymistä aivan uudestaan. Oma ego hangoittelee vastaan ja haluaisi kovasta mennä vanhojen opittujen mallien mukaan, mutta muutos on hyvästä. Tapasin eron jälkeen mahtavan naisen, jonka kanssa menin vuosi sitten naimisiin. Koen että ero siinä tilanteessa oli parasta mitä minulle on tapahtunut, en olisi ikinä uskonut mihin minusta on ja mihin se on minut johdattanut sen jälkeen.

Se mikä päällimmäisenä ohjeena tulee mieleen muille, ennen kuin eron jälkeen hakeutuu uuteen suhteeseen, on hyvä opetella olemaan ensin yksin. Varsinkin pitkän parisuhteen jälkeen.