Jeesus sanoi uskoville: "Älkää antako pyhää koirille, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät en tallaisi niitä jalkoihinsa ja kääntyisi ja repisi teitä". Meidän uskovien on hyvä muistaa nämä sanat. Me elämme juuri niitä aikoja, jolloin ihmiset ovat: "itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita, rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia; heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Sen kaltaisia karta." (2 Tim.3:2-5)
Ei jumalattomat voi ymmärtää Raamatun viisauksia. Siksi ei pidä heittää helmiä sioille. Danielin kirjassakin sanotaan juuri näistä lopunajoista: "Monet puhdistetaan, kirkastetaan ja koetellaan, mutta jumalattomat pysyvät jumalattomina, eikä y k s i k ä ä n jumalaton ymmärrä tätä, mutta taidolliset ymmärtävät". (Dan.12:10)
Paavali sanoo: "MInä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää." (Rm.7:18) Tuo toteamus sopii jokaiseen ihmiseen. Yhdessäkään ihmisessä ei ole m i t ä ä n hyvää itsessään; oli hän uskossa tai jumalaton. Toki kaikissa on hyvää, mutta se hyvä tulee Jumalalta. Jumala anta aurinkonsakin paistaa niin hyville, kuin pahoille. Samalla tavalla hän armossaan vaikuttaa jumalattomissakin hyvää - pahimmassakin. Jopa Hitlerissä oli jotain hyvää Jumalan vaikutuksesta. Varmaan hänkin halusi koiralleen hyvää ja rakasti naisystäväänsä.
Tämä Jumalan armon vaikutus johtuu siitä, että elämme armonajassa. Mutta kun jumalaton siirtyy tästä armonajasta pois ikuisuuteen, silloin ottaa Jumala hänestä pois kaiken hyvyyden. Mitä jää jäljelle? No, Paavali sanoi, ettei ihmisessä asu mitään hyvää. Ihminen jää siis täydellisen pahuutensa valtaan. Ja tottahan hän sen ansaitsee. Sitä se helvetti lieneekin, kun täydellinen pahuus hallitsee, koska Jumalan armon pieninkään säde ei yllä sinne.
Tätä palstaa lukiessa, tulee mieleen, että ihan kuin jotkut olisivat jo helvetissä. Niin jumalattomilta he tuntuvat. Meille kaikille, uskoville ja uskomattomille, kuuluu Raamatun kehotus: Vääryydentekijä tehköön edelleen vääryyttä, ja joka on saastainen, saastukoon edelleen, ja joka on vanhurskas, tehköön edelleen vanhurskautta, ja joka on pyhä, pyhittyköön edelleen". (Ilm.222:11)

Vastaukset 1
Vanhimmat
Näinhän se on. Vaikka humanismi sanookin ihmisen olevan perusluonteeltaan hyvä, se erehtyy siinä. Jeesushan sanoi, että me olemme pahoja, jotka voivat tehdä hyviä tekoja. Emme siis todellakaan ole hyviä, jotka kykenevät pahoihin tekoihin. Kaikki hyvä tulee Jumalalta, hänen armostaan. Jos joku kysyy, mistä sitte luonnonkatastrofit jne. tulevat; niin se johtuu siitä kun ihmiset ovat alusta asti valinneet elämälleen siunauksen sijasta kirouksen. Siksihän tämä maapallo on kuin kirouksen alla. Onneksi sentää yksilönä voimme valita siunauksen omaan elämääme.