2Miljardia. Lisäksi mahdolliset korvaukset joita yhtiö joutuu todennäköisesti asiakkalle maksamaan. Oikeuden päätöstä tosin joudutaan varmasti odottelemaan jonkin aikaa.
Saksalainen autojätti joutui tiistaina kertomaan tähän asti vain diesel-moottoreita koskeneen päästöskandaalin laajentumisesta myös bensiinimoottoreihin.
Yhtiön mukaan päästölukemien vääristely koskee aiemmin ilmoitettujen 11 miljoonan ajoneuvon lisäksi 800 000:ta muuta autoa. Volkswagen arvioi, että sisäisessä tutkinnassa havaittu tilanne saattaa maksaa sille kaksi miljardia euroa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tunnut olevan ihan pihalla ;-(
Mutta niinhän se on kun ei esim. Kauppalehteä pääse lukemaan muuten kuin netissä. Tänääkin olisi kannattanut.