ENKÖ YMMÄRRÄ

virkamiehet ja poliitikot puhuvat hotspoteista,rajatarkastuksista,järjestelykeskuksista. Näillä toimenpiteillä ei ole merkitystä itse ongelman kannalta. Se ongelma on, että väkeä lappaa tänne rajattomasti. Kuuleman suomalaisille näytetään, että homma on hallinnassa. Ei ole. Suomalaiset eivät ole tyhmiä. Hyväosaiset päättäjät pelastavat itsensä. Miten käy suomalaisille. Olemme kohta vähemmistönä omassa maassamme islamilaisessa valtiossa, kalifaatissa. Ongelma on, että tänne tulee väkeä rajattomasti elätettäväksi. Tälle ei aiotakkaan tehdä mitään.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Valtioproganda yrittää meitä aivopestä. Eurooppaan tulevat pakolaiset ovat vain 15% maailman pakolaisista. Mitä sitten, emme halua, että maamme tuhotaan. Se 15 % on satoja miljoonia. Raamatun heinäsirkka vertaus on paikallaan. Heinäsirkat tulivat ja söivät maan puhtaaksi. Muslimit ovat itse sanoneet, että he lisääntyvät 8-10 lasta joka miehellä. Kyllä se on hirveä, että nälänhätä tulee tänne Pohjolaan. Edes aurinko ei lämmitä. Kuolemme kuin russakat. Näin kävi sukulaisimme Haapajärvellä 1860-luvulla. He kuolivat nälkään. Tämänkö annamme tapahtua

Äänestä

EU maksaa Turkille 3 miljardia siitä hyvästä, että Turkki sulkee rajan länteen. Ihmistulva on 10 000/päivä. Turkille esitetään tehtäväksi likainen työ pikkurahasta. Miksi EU ei sulje omaa rajaa? Yleensä rajavalvonta tapahtuu niin, että sisääntulo estetään.
Valtavat määrät nuoria miehiä tulee länteen kulttuureista, jotka ovat äärimmäisen sadistisia. Sitten jos heitä aletaan panemaan telttoihin, niin nämä kunniakulttuurin miehet suuttuvat. Heillähän ei ole minkäänlaista empatiakykyä. Lapsesta lähtien he ovat yliarvostettua vain sen vuoksi, että ovat miehiä. Nainen on heillä alempiarvoinen, raiskattava. Jo 2-vuotiaat poseeraavat aseen kanssa. Suomen lammasmainen johto antaa näiden pyöveleiden tulla Suomeen. Miksi asialle ei tehdä mitään?

Äänestä

Nyt on kuuleman Suomeen ilmestynyt turvapaikanhakijaksi mies, joka on poseerannut aseen kanssa pitäen jalkaansa tappaman ihmisen irtopään päällä. Soini,Stubb, Sipilä, tällaistako te tänne haluatte? Kyllä se on tullut jo selväksi. Suomalaisten pitää nousta barrikaadeille. Luultavasti on jo myöhäistä. Äärimmäiset sotaisat ja sadistiset nuoret miehet valloittavat Suomen. Troian hevonen ei ole taru, vaan totta tänä vuonna Suomessa.

Äänestä

Bilderberg-ja rappari-Poliitkot ovat syyllisä. Ne pitäisi hirtää perheineen välittömästi. Muutoin Suomea odottaa totaalinen tuho. Soinikin täysi vetelys, vaikka ennen vaaleja muuta uhosi.

Äänestä

Jos asut syrjässä ja taloosi alkaa tunkeutua ihmisiä osa todellisessa
hädässäkin. Mutta suurin osa vain sinua hyväksikäyttäjiä. Närkästyt
ja naapuri huutaa kurkkusuorana RASISTI; RASISTI niin onko tällä
huutelulla paljon merkitystä verrattuna siihen epäoikeudenmukaisuuteen
ja turvattomuuden lisääntymiseen verrattuna.
Ihminen on yleensä sopeutuvainen. Mikä koskee myös rasistista käytöstä.

Äänestä

Luin juttua, että arabit eivät ymmärrä, että Suomessa pitää maksaa tavarasta kaupassa ja ravintolassa. Ja että pitää maksaa euroilla tai että tupakat on piilossa. Kyllä ne oikein hyvin sen ymmärtää. Esimerkiksi Venäjällä arabit oikein hyvin ymmärsivät, että Venäjällä on omat tapansa ja sääntönsä. Kyse ei ole siitä, että ei tiedetä. Kyse on ylimielisyydestä,välinpitämättömyydestä,röyhkeydestä ja siitä kokemuksesta, että he ovat arabimiehiä, herrakansaa ja maassa eletään niinkuon he sanovat.

Äänestä

Minusta tuntuu että kohta Suomi joutuu konkurssiin pakolaisten vuoksi. Kun totean tämän olen Rasisti. On onnetonta että kukaan hallituksessa ei ota vastuuta. Onneksi kansalaisaloitte on jo tehty...rajat kiinni. Miettikää ei kukaan siitä puhunut ei yle, mtv, nelonen...ja siellä on jo 1400 allekirjoitusta parissa viikossa, ilman mitään mainontaa. Miettikää paljonko sitä homojen ja lesbojen avioliitto-oikeus aloitetta mainostettiin tv:ssä. Kyllä virkamiehet, poliitikot, virkavalta ja tiedotusvälineet ovat saaneet käskyn että hyssytellään ja yritetään ettei kansa vaan lähde kaduille, vaikka nyt jo tiedetään että Suomen alamäki vaan kiihtyy. ei niitä Somaleita koskaan saada töihin. enpä usko että myöskään noita sheikkien poikia (Irak). Ne maahanmuuttajat jotakin Suomea auttavat, eivät tule noista maista...Kuinka monta Somali ravintolaa Suomessa on? Vrt kurdien Pitseriat.

Äänestä

Maahanmuuttoon uppoaa älyttömästi veronmaksajien rahoja ja vastapalvelusta emme tule koskaan saamaan kuin lisääntyneellä rikollisuudella ja ihmisten pahoinvoinnilla sekä pelolla.
Turvapaikkakeskuksiin lisättävä huomattavasti enemmän tarkkailua ja osa siitä näkyvää ja osa soluttautunutta. Tilastojen mukaan rikollisuus ja yleinen turvattomuus on lisääntynyt juuri näillä paikoilla missä keskuksia on.

Ehkä hallituksen tavoitteena onkin saada Suomeen jopa sisällissota tai vastaava, jolloin voivat vedota sitten siihen miksi kansalle ei tule jatkossa riittämään mm. sosiaaaliturva, eläke, palkat ym. entisellään.
Tulevat täten peittämään omat mokansa ja yhteen ääneen hokevat kulunutta mantraansa; Kyllä nyt on puhallettava yhteen hiileen saadaksemme Suomen taas jaloilleen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


HuonoosaisenKapina kirjoitti:

virkamiehet ja poliitikot puhuvat hotspoteista,rajatarkastuksista,järjestelykeskuksista. Näillä toimenpiteillä ei ole merkitystä itse ongelman kannalta. Se ongelma on, että väkeä lappaa tänne rajattomasti. Kuuleman suomalaisille näytetään, että homma on hallinnassa. Ei ole. Suomalaiset eivät ole tyhmiä. Hyväosaiset päättäjät pelastavat itsensä. Miten käy suomalaisille. Olemme kohta vähemmistönä omassa maassamme islamilaisessa valtiossa, kalifaatissa. Ongelma on, että tänne tulee väkeä rajattomasti elätettäväksi. Tälle ei aiotakkaan tehdä mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu