...että jokainen, jolla on aikaa, käyttäisi sitä hieman rukoilemalla maanjäristyksen ja hyökyaaltojen vuoksi kuolleiden, loukkaantuneiden ja kadonneiden puolesta. Kiitos.
Ehdotan...
rousku
8533
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
kuule rousku lähtisit mieluummin paikan päälle avustushommiin? Kiitos.
Ei kai rouskun viestissä ole mitään kritisoitavaa tai pilkattavaa - ainakaan tässä nimenomaisessa;) - enkä usko, että monenkaan meidän henkilökohtaista läsnäoloamme siellä tarvitaan. Päinvastoin. Luulenpa, että järkyttävän katastrofin, joka oli sattua juuri juhliessamme joulua, uhrien muistaminen rukouksessa oli aika monen vaistomainen reaktio.
Ymmärrän Toppon viestin siten, että hän näkee pelkän rukouksen jonkinlaisena hurskasteluna. Varmaan Jumala kutsuu niitä meistä, joilla on siihen mahdollisuus, avustamaan Punaisen Ristin katastrofirahastoa kännykän soitolla tai pankkisiirrolla.
Jumala katastrofin uhreja, heidän omaisiaan ja meitä tänne kirjoittavia armahtakoon!
Rouskun ehdotus on hyvä! Näin teemme.
Topon kaltaisten kommentoinnit voimme ohittaa.
Toppo ei tekstistä päätellen ole katolinen tai on ehkä ainakin korkeintaan sitä jossain papereilla mutta olisin melko vakuuttunut siitä että kyseessä on vain trolli tai suutasoitteleva hellari.
ikäinen se rouskun lapsi mahtaa nykyisin olla? Eikös se ole tyttömerkkinen eli aihetta ehkäisystä ja jälkiehkäisystä keskustelemiseen alkaa pian olla. Tytärhän ei ole katolinen, joten häntä eivät rouskun ja hänen piispojensa pakkomielteet sido. Luulisin kuulleeni, että kyseessä olisi juuri esimurrosikäinen tytär eroon päättyneestä aviosta.
...tuntemattomasta yksityishenkilöstä voi levitellä tällaisia (henkilön naimattomuuteen nähden järjettömiä) huhuja, miten paljon helpompaa onkaan huhujen keksiminen julkisuuden henkilöstä kuten piispasta.
se, että on saanut suhteilla mitätöinnin vielä tee naimattomaksi? Tytär kai on ihan olemassaoleva olento? Eikös näin olekin?
Ilmeisesti luulet minua joksikin aivan muuksi kuin olen, sillä en ole vielä ainoitakaan häitä viettänyt tai lapsia saanut.
Rehellisesti sanoen uskon, että tiedät itsekin puhuvasi soopaa eikä sinulla ole aavistustakaan kuka olen. Se vain syö uskottavuutta siltä, kun seuraavan kerran kuulemme pilkkaa piispaa, paavia, pappeja, nunnia, kirkon työntekijöitä tai jäseniä kohtaan.
näin se juttu kulkee aina tänne diasporaan asti. Eihän me kaikki tietenkään ikinä voidakaan kelvata, taitavat typyt tykätä vähän rouskutusta rennommasta otteesta. Mäkin oon ihan avoliittoasteella aina hommat pitänyt ja muuta pettinkiä. Mutta voihan sulla tietenkin lapsi olla vaikket olisi naimisiin kerinnytkään, jos vain koneisto toimii! Elämä se on yllätyksiä täynnä!