IHMISOIKEUS

http://www.ihmisoikeudet.net/index.php?page=oikeus-elamaan


Oikeus elämään


3. artikla
Kullakin yksilöllä on oikeus elämään, vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen.

Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus


Mitä oikeus elämään merkitsee?

Ihmisoikeuksien yleisenä päämääränä on mahdollistaa ihmisarvon mukainen elämä. Oikeus elämään on ihmisoikeuksista perustavin. Ellei sitä ole suojattu, muilla ihmisoikeuksilla ei ole mieltä. Oikeus elämään tarkoittaa, että ketään ei saa tappaa. Myöskään valtio tai muu julkinen valta ei saa surmata ihmisiä laittomasti tai mielivaltaisesti. Myös elämän perusedellytysten puuttuminen rikkoo tätä oikeutta. Oikeus elämään edellyttää lainsäädäntö- ja muita toimenpiteitä, joilla luodaan suojajärjestelmät yksilöiden välistä väkivaltaa vastaan ja rakennetaan toimiva terveydenhuoltojärjestelmä.

Oikeus elämään ei ole yksiselitteinen ja ongelmaton käsite. Kiistelyä aiheuttavat muun muassa:

Abortti: Rikkooko abortti oikeutta elämään?

Kuolemanrangaistus: Kuolemanrangaistus on edelleen käytössä useissa maailman maissa. Se loukkaa oikeutta elämään ja sitä voidaan pitää kidutuksen äärimmäisenä muotona.

Rikoksen torjunta: Joskus yleinen turvallisuus ja yksilön oikeus elämään joutuvat punnittaviksi.

Loukkaukset, jotka kohdistuvat oikeuteen elää, ovat kidutuksen ohella räikeimpiä ihmisoikeusloukkauksia, ja ne edellyttävät maailmanyhteisöltä jatkuvaa huomiota.

Vaikka sopimusten mukaisesti valtioiden velvollisuus on suojella kansalaisten elämää, vapautta ja turvallisuutta, jotkin hallitukset rikkovat tätä velvollisuutta jatkuvasti. YK raportoi säännöllisesti monissa maailman maissa tapahtuvista "katoamisista" sekä mielivaltaisista ja laittomista teloituksista. Loukkausten uhreiksi joutuneiden ihmisten määrä ei näytä vähentyvän.

Kun loukkaukset menevät niin pitkälle, että jokin kansallinen, etninen, rodullinen tai uskonnollinen ryhmä pyritään tuhoamaan, puhutaan kansanmurhasta. Se on YK:n 1948 joukkotuhontana pidettävän rikoksen ehkäisemiseksi ja rankaisemiseksi solmitun yleissopimuksen mukainen kansainvälinen rikos. Kansainvälisiin rikoksiin syyllistyneet voidaan tuomita rangaistukseen minkä tahansa valtion tuomioistuimessa, vaikkei rikoksilla ole mitään liittymäkohtia tuomitsemisvaltioon.

Perustuu teksteihin Scheinin: Yhteiset ihmisoikeutemme ja Levin: Ihmisoikeudet. Kysymyksiä ja vastauksia.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kidutuksen kielto


5. artikla
Ketään ei saa kiduttaa eikä kohdella tai rangaista julmasti, epäinhimillisesti tai alentavasti.

Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus

Mitä on kidutus?

Kidutus on tahallista kovan kivun tai kärsimyksen aiheuttamista. Kidutuksen tarkoituksena on usein uhrin rankaiseminen tai pelottelu, tietojen tai tunnustuksen kiristäminen. Kidutuksena voidaan pitää myös sillä uhkaamista tai pakottamista katsomaan toisten kidutusta. Kidutusta pidetään yhtenä pahimmista ihmisoikeusloukkauksista.

Kidutuksen ja muun epäinhimillisen kohtelun kielto velvoittaa kaikkia valtioita. Kidutus ei ole sallittavaa missään olosuhteissa eikä perusteilla – ei valtion julistamassa hätätilassa eikä terroristin kiinnisaamiseksi. Useimpien valtioiden kansallisessa lainsäädännössä kidutus ja muu epäinhimillinen kohtelu on kielletty ja valtiot usein tuomitsevat kaikenlaisen kidutuksen. Tästä huolimatta Amnesty International totesi vuonna 2014 YK:n kidutuksen vastaisen sopimuksen jäsenmaista 79 maan kiduttavan edelleen (yhteensä sopimuksella tuolloin 155 jäsenmaata). Kidutusta harjoittavien valtioiden määrä on todennäköisesti tätä suurempi, sillä kidutus pyritään useimmiten salaamaan.

Erityisessä vaarassa joutua kidutuksen uhriksi monissa maissa ovat pidätetyt, vangitut ja erilaisiin laitoksiin suljetut henkilöt, etnisten ja uskonnollisten vähemmistöjen edustajat sekä toisinajattelijat. Kidutusta käytetään muun muassa tunnustuksen saamiseksi rikoksesta epäillyltä ja valtion vastustajien hiljentämiseksi. Joissain maissa korruptoituneet poliisit käyttävät kidutusta keinona kiristää rahaa. 2000-luvulla kidutus on lisääntynyt erityisesti ns. terrorismin vastaisen sodan yhteydessä, sillä monissa maissa terrorismin torjumisen on katsottu oikeuttavan kidutuksen ja muun epäinhimillisen kohtelun esimerkiksi kuulustelujen yhteydessä.

Kidutusta ruokkii rankaisemattomuus eli se, että syyllisiä ei aseteta oikeudessa vastuuseen teoistaan. Keskeistä kidutuksen estämisessä onkin kidutusväitteiden tehokas tutkinta ja syyllisten asettaminen vastuuseen teoistaan. Kidutuksen estämiseksi välttämättömiä toimia ovat muun muassa kaikkien pidätettyjen oikeus riippumattomaan lakimieheen ja lääkäriin sekä pidätyspaikkojen tehokas valvonta. Tärkeää on myös varmistaa, ettei kiduttamalla saatuja tietoja hyödynnetä oikeudenkäynnissä.

Lähteet:
Amnesty International: Torture in 2014: 30 years of broken promises
Scheinin: Yhteiset ihmisoikeutemme.

Äänestä

Mielivaltaisen pidätyksen kielto

9. artikla

Ketään ei saa mielivaltaisesti pidättää, vangita tai ajaa maanpakoon.

Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus

Mikä on mielivaltainen pidätys?

Mielivaltaisuuden merkitystä on yritetty määritellä kahdella tavalla. Ensimmäinen on, että henkilö voidaan pidättää, vangita ja karkottaa vain laillisten menettelytapojen mukaisesti. Toinen on se, ettei ketään saa pidättää, vangita tai karkottaa hetken mielijohteesta tai sattumalta, kun ei ole ilmeistä, että henkilö olisi syyllistynyt rikokseen.

Ensimmäisen tulkinnan puutteena on se, että lait saattavat sallia myös tulkinnanvaraiset pidätykset ja laillisia menettelytapoja voidaan käyttää mielivaltaisesti. Henkilö voidaan pidättää muodollisesti laillisella tavalla, mutta mielivaltaisesta syystä. Tämä tulkinta ei siten tarjoa riittävää suojaa. Mielivaltaista, mutta menettelyllisesti laillista pidätystä voi seurata kiduttaminen tai muu huono kohtelu. Toisen tulkinnan vahvuutena on, että se korostaa pidätyksen olevan oikeutettu vain ilmeisen rikosepäilyn vuoksi.

Kaikkien oikeusjärjestelmien tulisi tarjota yksilölle laillisuuden suoja. Laillisuuden suojan muodostavat mielivaltaisen pidätyksen kielto, oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja syyttömyysolettama.

Perustuu tekstiin Levin: Ihmisoikeudet, kysymyksiä ja vastauksia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


FSDSDFSDFSF kirjoitti:

http://www.ihmisoikeudet.net/index.php?page=oikeus-elamaan


Oikeus elämään


3. artikla
Kullakin yksilöllä on oikeus elämään, vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen.

Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus


Mitä oikeus elämään merkitsee?

Ihmisoikeuksien yleisenä päämääränä on mahdollistaa ihmisarvon mukainen elämä. Oikeus elämään on ihmisoikeuksista perustavin. Ellei sitä ole suojattu, muilla ihmisoikeuksilla ei ole mieltä. Oikeus elämään tarkoittaa, että ketään ei saa tappaa. Myöskään valtio tai muu julkinen valta ei saa surmata ihmisiä laittomasti tai mielivaltaisesti. Myös elämän perusedellytysten puuttuminen rikkoo tätä oikeutta. Oikeus elämään edellyttää lainsäädäntö- ja muita toimenpiteitä, joilla luodaan suojajärjestelmät yksilöiden välistä väkivaltaa vastaan ja rakennetaan toimiva terveydenhuoltojärjestelmä.

Oikeus elämään ei ole yksiselitteinen ja ongelmaton käsite. Kiistelyä aiheuttavat muun muassa:

Abortti: Rikkooko abortti oikeutta elämään?

Kuolemanrangaistus: Kuolemanrangaistus on edelleen käytössä useissa maailman maissa. Se loukkaa oikeutta elämään ja sitä voidaan pitää kidutuksen äärimmäisenä muotona.

Rikoksen torjunta: Joskus yleinen turvallisuus ja yksilön oikeus elämään joutuvat punnittaviksi.

Loukkaukset, jotka kohdistuvat oikeuteen elää, ovat kidutuksen ohella räikeimpiä ihmisoikeusloukkauksia, ja ne edellyttävät maailmanyhteisöltä jatkuvaa huomiota.

Vaikka sopimusten mukaisesti valtioiden velvollisuus on suojella kansalaisten elämää, vapautta ja turvallisuutta, jotkin hallitukset rikkovat tätä velvollisuutta jatkuvasti. YK raportoi säännöllisesti monissa maailman maissa tapahtuvista "katoamisista" sekä mielivaltaisista ja laittomista teloituksista. Loukkausten uhreiksi joutuneiden ihmisten määrä ei näytä vähentyvän.

Kun loukkaukset menevät niin pitkälle, että jokin kansallinen, etninen, rodullinen tai uskonnollinen ryhmä pyritään tuhoamaan, puhutaan kansanmurhasta. Se on YK:n 1948 joukkotuhontana pidettävän rikoksen ehkäisemiseksi ja rankaisemiseksi solmitun yleissopimuksen mukainen kansainvälinen rikos. Kansainvälisiin rikoksiin syyllistyneet voidaan tuomita rangaistukseen minkä tahansa valtion tuomioistuimessa, vaikkei rikoksilla ole mitään liittymäkohtia tuomitsemisvaltioon.

Perustuu teksteihin Scheinin: Yhteiset ihmisoikeutemme ja Levin: Ihmisoikeudet. Kysymyksiä ja vastauksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu