Yksityis- ja perhe-elämän suoja
12. artikla
Älköön mielivaltaisesti puututtako kenenkään yksityiselämään, perheeseen, kotiin tai kirjeenvaihtoon älköönkä loukattako kenenkään kunniaa ja mainetta. Jokaisella on oikeus lain suojaan sellaista puuttumista tai loukkausta vastaan.
Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus
Mitä yksityis- ja perhe-elämän suoja sisältää?
Oikeus perhe- ja yksityiselämään on laaja-alainen ihmisoikeus, joka käsittää muun muassa kirje- ja puhelinsalaisuuden, kunnian suojan, tietosuojan ja oikeuden seksuaaliseen identiteettiin.
Yksityis- ja perhe-elämän suoja on kansainvälisissä sopimuksissa määritelty lyhyesti. Sitä kuitenkin sovelletaan hyvin usein ja laaja-alaisesti. Oikeus suojaa ihmistä ja hänen kotiaan ja perhettään. Tietoa kenenkään yksityisasioista ei saa myöskään mielivaltaisesti levittää eteenpäin. Lapsilla on sama oikeus yksityiselämään kuin aikuisilla: vanhemmat eivät saa luvatta penkoa lastensa henkilökohtaisia tavaroita, kuten kirjeitä, puhelinta tai päiväkirjaa.
Oikeus yksityisyyteen ja sananvapaus joutuvat usein vastakkain esimerkiksi punnittaessa sitä, mitä mediassa voi kertoa julkisuuden henkilöiden yksityiselämästä.
Perustuu tekstiin Scheinin: Yhteiset ihmisoikeutemme
12. artikla
Älköön mielivaltaisesti puututtako kenenkään yksityiselämään, perheeseen, kotiin tai kirjeenvaihtoon älköönkä loukattako kenenkään kunniaa ja mainetta. Jokaisella on oikeus lain suojaan sellaista puuttumista tai loukkausta vastaan.
Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus
Mitä yksityis- ja perhe-elämän suoja sisältää?
Oikeus perhe- ja yksityiselämään on laaja-alainen ihmisoikeus, joka käsittää muun muassa kirje- ja puhelinsalaisuuden, kunnian suojan, tietosuojan ja oikeuden seksuaaliseen identiteettiin.
Yksityis- ja perhe-elämän suoja on kansainvälisissä sopimuksissa määritelty lyhyesti. Sitä kuitenkin sovelletaan hyvin usein ja laaja-alaisesti. Oikeus suojaa ihmistä ja hänen kotiaan ja perhettään. Tietoa kenenkään yksityisasioista ei saa myöskään mielivaltaisesti levittää eteenpäin. Lapsilla on sama oikeus yksityiselämään kuin aikuisilla: vanhemmat eivät saa luvatta penkoa lastensa henkilökohtaisia tavaroita, kuten kirjeitä, puhelinta tai päiväkirjaa.
Oikeus yksityisyyteen ja sananvapaus joutuvat usein vastakkain esimerkiksi punnittaessa sitä, mitä mediassa voi kertoa julkisuuden henkilöiden yksityiselämästä.
Perustuu tekstiin Scheinin: Yhteiset ihmisoikeutemme
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus
18. artikla
Jokaisella ihmisellä on ajatuksen, omatunnon ja uskonnon vapaus; tämä oikeus sisältää vapauden uskonnon tai vakaumuksen vaihtamiseen sekä uskonnon tai vakaumuksen julistamiseen yksin tai yhdessä toisten kanssa, sekä julkisesti että yksityisesti, opettamalla sekä harjoittamalla hartautta ja uskonnollisia menoja.
Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus
Mitä ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus tarkoittaa?
Ihmisoikeuksien julistus ja kansainväliset ihmisoikeussopimukset suojaavat ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapauden. Uskonnolliset ja ei-uskonnolliset vakaumukset ovat yhtä suojattuja.
Oikeus antaa ihmiselle vapauden omaksua oman vakaumuksensa mukainen maailmankatsomus: ihminen saa uskoa, mihin haluaa. Vakaumus voi olla uskonto tai muu eettinen katsomus. Ihmisillä on myös oikeus liittyä uskonnolliseen tai muuhun katsomukselliseen yhdyskuntaan tai erota siitä. Jokainen voi myös perustaa oman maailmankatsomuksellisen yhdyskunnan.
Jokainen saa valita, mihin uskoo. Sen lisäksi julistuksessa annetaan oikeus harjoittaa, julistaa ja opettaa omaa maailmankatsomusta. Katsomus ei kuitenkaan voi oikeuttaa loukkaamaan muiden ihmisten oikeuksia.
Perustuu tekstiin Scheinin: Yhteiset ihmisoikeutemme.
Lue lisää eri uskontojen suhteesta ihmisoikeuksiin osiosta Suomessa -> Uskonnollisia ryhmiä ja uskontojen merkityksestä konfliktien syntymisessä osiosta Mitä ne ovat
Oikeus työhön
23. artikla
1. Jokaisella on oikeus työhön, työpaikan vapaaseen valintaan, oikeudenmukaisiin ja tyydyttäviin työehtoihin sekä suojaan työttömyyttä vastaan.
2. Jokaisella on oikeus ilman minkäänlaista syrjintää samaan palkkaan samasta työstä.
3. Jokaisella työtä tekevällä on oikeus kohtuulliseen ja riittävään palkkaan, joka turvaa hänelle ja hänen perheelleen ihmisarvon mukaisen toimeentulon ja jota tarpeen vaatiessa täydentävät muut sosiaalisen suojelun keinot.
4. Jokaisella on oikeus perustaa ammattiyhdistyksiä ja liittyä niihin etujensa puolustamiseksi
Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus
Mitä oikeus työhön merkitsee?
Oikeus työhön merkitsee sitä, että jokaisella on oikeus työhön, oikeudenmukaisiin työehtoihin sekä suojaan työttömyyttä vastaan. Se merkitsee valtiolle vastuuta siitä, että työpaikkoja on kaikille työhön kykeneville.
Lisäksi jokaisella on oikeus kohtuulliseen ja riittävään palkkaan, joka turvaa hänelle ja hänen perheelleen ihmisarvon mukaisen toimeentulon. Työtä voidaan tehdä itsenäisesti, omien välittömien tarpeiden tyydyttämiseksi tai sitä voidaan tehdä jollekulle toiselle. Tällöin työstä saa yleensä palkkaa.
Yhteiskunnallinen tilanne ohjaa ihmisiä ammatinvalinnassa: aina ei ole kysyntää sille työlle, mitä ihminen mieluiten tekisi. Joskus ammatin edut (esim. hyvä palkka) voi myös ohjata suuntautumista enemmän kuin kiinnostus alaa kohtaan. Työ voi olla vain välttämätön paha toimeentulon takaamiseksi, mutta se voi olla myös väline itsensä kehittämiseen ja toteuttamiseen. Työn ei pitäisi viedä ihmisen kaikkia voimia.
Kansainvälinen työjärjestö ILO työskentelee oikeudenmukaisten työolojen puolesta. Vuonna 1998 hyväksytyllä julistuksella työelämän perusperiaatteista ja -oikeuksista ILO pyrkii ylläpitämään hyvää yhteiskunnallista kehitystä ja samanaikaista taloudellista kasvua mm. toimimalla työelämän perusperiaatteiden ja -oikeuksien takaamiseksi. ILO:n työelämän perusperiaatteet ja -oikeudet rakentuvat neljän perusnormin varaan:
- oikeus järjestäytyä ja neuvotella työehtosopimuksia
- pakkotyön kielto
- lapsityön kielto
- tasa-arvo eli syrjinnän kielto työelämässä
Suurena haasteena on työn ja työpaikkojen siirtyminen toiselle puolelle maailmaa. Vastuu työn inhimillisyydestä ja työntekijöiden oikeudenmukaisesta kohtelusta on tällöin keskeinen kysymys, johon ei aina kiinnitetä riittävästi huomiota taloudellisten tekijöiden ratkaistessa tehtaan tai muun työpaikan sijainnin.
Jo ennen kansainvälisten ihmisoikeussopimusten syntyä perustetulla Kansainvälisellä työjärjestöllä ILO:lla on erityisvastuu työtätekevien ihmisten suojelusta.
Siirtotyöläiset ovat erityisen haavoittuva työntekijäryhmä, sillä he eivät nauti kaikkia kansalaisilla olevia oikeuksia. Globaalin talouden aikakaudella sekä siirtotyöläisyys että työelämän normien kiertäminen on yhä yleisempää. Siirtotyöläisten tilanteen parantamiseksi hyväksyttiinkin 1990 YK:n yleiskokouksessa kansainvälinen yleissopimus kaikkien siirtotyöläisten ja heidän perheenjäsentensä oikeuksien suojelusta. Sopimus tuli voimaan 2003. Se on ainoa YK:n ihmisoikeussopimuksista, jota Suomi ei ole allekirjoittanut.
Perustuu tekstiin Levin: Ihmisoikeudet. Kysymyksiä ja vastauksia.
Oikeus riittävään elintasoon
25. artikla
1. Jokaisella on oikeus elintasoon, joka on riittävä turvaamaan hänen ja hänen perheensä terveyden ja hyvinvoinnin, ravinnon, vaatetuksen, asunnon, lääkintähuollon ja välttämättömän yhteiskunnallisen huollon osalta. Jokaisella on myös oikeus turvaan työttömyyden, sairauden, tapaturman, leskeyden tai vanhuuden sekä muun hänen tahdostaan riippumatta tapahtuneen toimeentulon menetyksen varalta.
2. Äideillä ja lapsilla on oikeus erityiseen huoltoon ja apuun. Kaikkien lasten, riippumatta siitä, ovatko he syntyneet avioliitossa tai sen ulkopuolella, tulee nauttia samaa yhteiskunnan suojaa.
Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus
Mitä tarkoitetaan riittävällä elintasolla?
Eri ihmiset antaisivat erilaisia vastauksia tähän kysymykseen. Vähimmäisvaatimuksena voidaan kuitenkin pitää sitä, että jokaisella ihmisellä on mahdollisuus tyydyttää ruokaan, suojaan, vaatetukseen, asumiseen ja yhteisöllisiin palveluihin (vesi, hygienia, terveys ja koulutus) liittyvät perustarpeensa. Kaikilla tulee lisäksi olla oikeus työskennellä saavuttaakseen kunnollisen elintason, ja niille, jotka eivät siihen pysty, pitää antaa turvaa.
Ihmisoikeussopimuksissa katsotaan, että riittävään elintasoon kuuluu riittävä ravinto, vaatetus ja sopiva asunto sekä oikeus elinehtojen jatkuvaan parantamiseen. Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan riittävän elintason tulee turvata ruumiillinen, henkinen, hengellinen, moraalinen ja sosiaalinen kehitys.
Elintaso koostuu monista tekijöistä. Elintaso ei merkitse vain sitä, että ihmisellä on riittävästi rahaa tai hyvät tulot. Oikeus riittävään elintasoon edellyttää monenlaisten tekijöiden huomioimista. Tärkeimpinä voidaan pitää ainakin oikeutta terveydenhuoltoon, ruokaan ja asuntoon.
Perustuu tekstiin Levin: Ihmisoikeudet. Kysymyksiä ja vastauksia.
Oikeus terveydenhuoltoon
TSS -yleissopimuksen mukaan sopimusvaltiot tunnustavat jokaiselle oikeuden nauttia korkeimmasta saavutettavissa olevasta ruumiin- ja mielenterveydestä.
Kansainvälisissä sopimuksissa ei ole tarkasti määritelty, mitä "korkein mahdollinen ruumiin ja mielen terveys" käytännössä tarkoittaa. Vähintäänkin sen voidaan ajatella tarkoittavan hyvinvoinnille välttämätöntä riittävää ravintoa ja puhdasta vettä, vaatetusta ja asumusta, sekä mahdollisuutta saada hoitoa sairaustapauksessa. On kuitenkin selvää, etteivät nämä terveyden perusedellytykset toteudu monissa maailman maissa.
Sopimuksissa ja niiden tulkintaperiaatteissa viitataankin "hyvinvoinnin edellytysten järjestämiseen parhaalla mahdollisella tavalla". Lause jättää avoimeksi kysymyksen siitä, onko kansainvälisellä yhteisöllä velvollisuus huolehtia esimerkiksi riittävän ravinnon tai puhtaan veden saannista köyhissä maissa.
YK:n naisten oikeuksien sopimus huomauttaa, että raskauteen ja synnytykseen liittyen on tarjottava asianmukaiset, tarvittaessa maksuttomat palvelut. Lapsen oikeuksien sopimus (artiklat 23-25) muistuttaa vammaisten lasten erityistarpeista. Kaikille lapsille on taattava terveyspalvelut ja lasten terveydelle haitalliset perinnäistavat on pyrittävä poistamaan.
Oikeus ruokaan
Taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien sopimus luo valtioita sitovan velvollisuuden taata jokaisen ihmisen oikeus olla vapaa nälästä. Sopimuksessa valtiot myös lupaavat tehdä yhteistyötä maailman ravinnontuotannon turvaamiseksi ja elintarvikevarastojen jakamiseksi tasapuolisesti.
TSS-sopimuksen heikkous on kuitenkin sen toimeenpanossa. Sopimus ei sisällä mekanismeja, joiden avulla valtiot voitaisiin todella velvoittaa ratkaisemaan nälkäongelma. Vuonna 1996 Roomassa pidetty maailman ruokakokous asetti tavoitteekseen puolittaa aliravittujen määrän vuoteen 2015 mennessä. Tavoitetta ei mitä luultavimmin tulla saavuttamaan.
Oikeus asuntoon
Vaikka oikeus asuntoon on yleismaailmallinen ihmisoikeus, sen toteuttamiseen vaadittavat toimenpiteet vaihtelevat eri paikoissa.
Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevan yleissopimuksen 11 artiklan mukaisesti
jokaiselle taataan oikeus saada itselleen ja perheelleen tyydyttävä elintaso, joka käsittää riittävän ravinnon, vaatetuksen ja sopivan asunnon, sekä oikeuden elinehtojen jatkuvaan parantamiseen.
TSS-sopimuksen noudattamista valvova YK:n TSS-komitea on pyrkinyt täsmentämään sopimuskohdan tulkintaa laatimalla niin sanotun yleisen tulkintakannanoton oikeudesta asuntoon. Siinä korostetaan, että vaikka oikeus asuntoon ei ehkä ole kaikilta osin toteutettavissa tuomioistuinteitse sellaisena kuin se on turvattu TSS-sopimuksessa, oikeudella on silti ulottuvuuksia, joiden toteuttamista on mahdollista vaatia tuomioistuimessa. Niitä ovat esimerkiksi vuokralaisen irtisanomissuoja ja suoja oikeudettomia häätöjä vastaan.
Perustuu tekstiin Scheinin: Yhteiset ihmisoikeutemme.
Oikeudenmukainen oikeudenkäynti
8. artikla
Jokaisella on oikeus tehokkaaseen hyvitykseen asianomaisessa kansallisessa tuomioistuimessa häneen kohdistuneista teoista, jotka loukkaavat hänelle valtiosäännöllä tai lailla turvattuja perusoikeuksia.
10. artikla
Jokaisella on täysin tasa-arvoisesti oikeus siihen, että häntä oikeudenmukaisesti ja julkisesti kuullaan riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa hänen oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan määrättäessä tai häntä vastaan nostettua rikossyytettä selvitettäessä.
11. artikla
1) Jokaisen rikollisesta teosta syytteessä olevan henkilön edellytetään olevan syytön siihen asti, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti todistettu julkisessa oikeudenkäynnissä, jossa hänelle turvataan kaikki hänen puolustustaan varten tarpeelliset takeet.
2) Ketään ei pidä tuomita rangaistavaksi teoista tai laiminlyönneistä, jotka eivät kansallisen tai kansainvälisen oikeuden mukaan olleet rikollisia niiden tekohetkellä. Myöskään ei pidä tuomita ankarampaan rangaistukseen, kuin mikä oli sovellettavissa rangaistavan teon suoritushetkellä.
Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus
Millainen on oikeudenmukainen oikeudenkäynti?
Kaikkien ihmisten tulee olla yhdenvertaisia lain edessä. Se merkitsee, että jokaisella on oikeus puolueettomaan ja rehelliseen oikeudenkäyntiin. Oikeudenmukaisuuteen kuuluu myös syyttömyysolettama: jokainen on syytön, kunnes toisin todistetaan.
Ihmisoikeudet voivat toteutua vain oikeusvaltiossa. Ilman tehokkaita oikeussuojakeinoja kansainvälisiin sopimuksiin tai valtioiden perustuslakeihin kirjatut ylevät ihmisoikeusperiaatteet uhkaavat jäädä hurskaiksi toivomuksiksi.
Monet ihmisoikeussopimukset määräävät, että jos niihin perustuvia oikeuksia loukataan tai väitetään loukattavan, on valtion turvattava tehokkaat kansalliset oikeussuojakeinot tapauksen selvittämiseksi. Vähimmäisvaatimus on, että asiaa käsittelevä toimielin ei ole riippuvainen siitä tahosta, jonka väitetään loukanneen oikeutta.
Ihmisoikeussopimukset esittävät myös pitemmälle meneviä oikeussuojavaatimuksia. Vapaudenriisto on aina voitava saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Sekä rikosasioissa että päätettäessä yksilön oikeuksista ja velvollisuuksista edellytetään oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Se tarkoittaa paitsi oikeutta saada asia riippumattoman ja puolueettoman tuomioistuimen käsiteltäväksi myös tietynlaista oikeudenkäyntimenettelyä. Menettelyyn kuuluvat muun muassa käsittelyn joutuisuus, oikeudenkäynnin osapuolten tasavertaisuus esimerkiksi todisteiden esittämisessä, suullinen käsittely, oikeus tarvittaessa maksuttomaan oikeudenkäyntiin ja usein myös oikeus hakea muutosta ylemmästä tuomioistuimesta.
Perustuu tekstiin Scheinin: Yhteiset ihmisoikeutemme.
Mielipiteen- ja sananvapaus
19. artikla
Jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta.
Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus
Mitä mielipiteen- ja sananvapaus tarkoittaa?
Sananvapaus on oikeus ilmaista julkisesti mielipiteitään. Mielipiteen- ja sananvapauden voidaan ajatella olevan monen muun keskeisen oikeuden turvaamisen edellytys.
"Oikeus hankkia ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta" toteutuu vain, jos tiedotusvälineet ovat vapaita ja riippumattomia. Suomessa ennakollisen viranomaistarkastuksen eli sensuurin kielto mielletäänkin sananvapauden ydinsisällöksi. Julkaisutoiminnalle ei saa olla ennakollista estettä. Lehti on kuitenkin rikosoikeudellisessa vastuussa sisällöstään. Tämä on sananvapauden kannalta hyväksyttävää.
Sananvapaus ei oikeuta syrjintään, toisen ihmisen kunnian loukkaamiseen tai väkivaltaan yllyttämiseen. Esimerkiksi internetin keskustelusivujen sensuuri rasististen viestien estämiseksi ei ole mielipiteen- ja sananvapauden vastaista.
Sananvapauden rajoja joudutaan usein pohtimaan suhteessa yksityiselämän suojaan. Sananvapauden suojan varmistamiseksi esimerkiksi poliitikkoja voidaan arvostella ankarammin sanankääntein kuin sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole uranvalintansa myötä asettuneet samalla tavoin julkisen huomion ja arvioinnin kohteeksi.
Ennakollisen viranomaistarkastuksen eli sensuurin kielto on Suomessa vanhastaan mielletty sananvapauden ydinsisällöksi. Esimerkiksi lehden sisältöön perustuva rikosoikeudellinen vastuu on sananvapauden kannalta periaatteessa hyväksyttävä, kunhan se ei merkitse ennakollista estettä julkaisutoiminnalle.
Mielipiteen- ja sananvapauden suojelu ja toteuttaminen ovat demokraattisen yhteiskunnan olennaisia osatekijöitä, samoin kuin kokoontumis- ja yhdistymisvapaus (artikla 20).
Perustuu teksteihin Scheinin: Yhteiset ihmisoikeutemme ja Levin: Ihmisoikeudet. Kysymyksiä ja vastauksia.
Liikkumisen vapaus
13. artikla:
1. Jokaisella on oikeus liikkua vapaasti ja valita asuinpaikkansa kunkin valtion sisällä.
2. Jokaisella on oikeus lähteä maasta, myös omasta maastaan, ja palata maahansa.
Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus
Mitä merkitsee vapaus liikkua?
Ihmisillä on vapaus liikkua oman maansa sisällä ja myös sen ulkopuolelle. Tämä oikeus liittyy myös ihmisen vapauteen valita oma asuinpaikkansa. Oikeutta poistua maasta voidaan kuitenkin rajoittaa oikeudenkäynnin tai rangaistuksen toimeenpanon turvaamiseksi. Oikeutta palata maahan voidaan myös rajoittaa, jokaisella on kuitenkin erikseen oikeus aina palata omaan maahansa.
Euroopan unionilla on direktiivi unionin kansalaisten oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti koko unionin alueella. Kaikilla unionin kansalaisilla on esimerkiksi oikeus matkustaa Suomeen ja oleskella maassa kolme kuukautta ilman muuta edellytystä kuin voimassa oleva henkilöllisyystodistus tai passi.
Hallitukset kuitenkin rajoittavat maiden sisäistä ja niiden välistä vapaata liikkumista monin tavoin. Jotkin hallitukset rajoittavat poliittisista syistä sekä omien kansalaistensa että ulkomaalaisten maan sisäistä muuttoliikettä.
Sisäisten kiistojen ja aseellisten konfliktien aikana saattaa syntyä laajaa sisäistä pakolaisuutta ja suuria kansainvaelluksia. Liikehdinnän taustalla on pakko, eikä pakolaisilla ole takeita kotiinpaluusta. Siten kyseessä on liikkumisvapauden periaatteen loukkaus. Mielivaltaisia pidätyksiä tapahtuu ja erityisesti poliittisten sekä muiden toisinajattelijoiden vapautta liikkua rajoitetaan laittomasti.
Poikkeustila oikeuttaa rajoitukset
Kansalais- ja poliittisten oikeuksien sopimuksessa todetaan, että liikkumisen vapautta "ei saa rajoittaa muutoin kuin laissa säädetyllä tavalla, milloin rajoitukset ovat välttämättömiä valtion turvallisuuden, yleisen järjestyksen, yleisen terveydenhoidon tai moraalin tahi muiden oikeuksien ja vapauksien takia sekä ovat sopusoinnussa muiden tässä yleissopimuksessa tunnustettujen oikeuksien kanssa”.
KP-sopimuksen mukaan tiettyjä poikkeamisia sopimuksen oikeuksista voidaan tehdä "yleisen hätätilan aikana, joka uhkaa kansakunnan olemassaoloa ja joka on virallisesti sellaiseksi julistettu". Poikkeamien on kuitenkin oltava väliaikaisia, ja niiden tulee perustua oikeutettuun tarpeeseen suojella muiden ihmisten turvallisuutta.
Näin ollen esimerkiksi luonnononnettomuus, kulkutauti tai sota voisi mahdollistaa liikkumisen vapauden osittaisen rajoittamisen. Rajoitukset ovat mahdollisia myös sen varmistamiseksi, että syytteessä oleva henkilö ei poistu maasta tai että vankeustuomiota suorittava istuu tuomionsa loppuun ennen maasta poistumistaan. Mikään mainituista rajoituksista ei kuitenkaan mahdollista liikkumisen vapauden mielivaltaista tai pysyvää rajoittamista.
Perustuu tekstiin Levin: Ihmisoikeudet - Kysymyksiä ja vastauksia.
Oikeus sosiaaliturvaan
22. artikla: Jokaisella on yhteiskunnan jäsenenä oikeus sosiaaliturvaan sekä oikeus kansallisten toimenpiteiden ja kansainvälisen yhteistyön kautta kunkin maan järjestelmä ja voimavarat huomioon ottaen, nauttia hänen ihmisarvolleen ja hänen yksilöllisen olemuksensa vapaalle kehittymiselle välttämättömiä taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia.
Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus
Mitä oikeus sosiaaliturvaan merkitsee?
Oikeus sosiaaliturvaan tarkoittaa, että yhteiskunta on vastuussa perusoikeuksien takaamisesta myös haavoittuville ja epäedullisessa asemassa oleville jäsenilleen. Kansallisten sosiaaliturvajärjestelmien tarkoituksena on kattaa koko väestö. Kuka tahansa voi kuulua tilapäisesti tai pysyvästi tukea tarvitsevaan ryhmään kuten sairaat, työttömät, vanhukset tai vammaiset.
Sosiaaliturvajärjestelmä perustuu solidaarisuuteen (hyväosaisemmat huolehtivat apua tarvitsevista), mutta myös vastavuoroisuuteen (koska kuka vain voi tulla avuntarvitsijaksi; yleensä viimeistään eläkkeellä).
Viidesosa maailman väestöstä elää äärimmäisessä köyhyydessä ja näkee nälkää. Taloudellinen kasvu ei riitä turvaamaan kaikkien hyvinvointia: sen edut eivät hyödynnä kaikkia väestönosia. Sosiaaliturvan tehtävänä on tuoda hyvinvointi kaikkien ulottuville.
Oikeus sosiaaliturvaan kuuluu taloudellisiin, sosiaalisiin ja sivistyksellisiin oikeuksiin, jotka tähtäävät sekä aineellisten että henkisten inhimillisten tarpeiden tyydyttämiseen ihmisen täyden kehityksen varmistamiseksi. Oikeuksien toteuttaminen vaatii valtioilta ja kansainväliseltä yhteisöltä erilaisia toimia sen takaamiseksi, että niistä tulee kaikille todellisuutta.
Perustavanlaatuisten sosiaalisten, taloudellisten ja sivistyksellisten oikeuksien joukkomittainen kieltäminen ansaitsisi kansainväliseltä yhteisöltä samanlaisia toimia kuin ne, joihin on ryhdytty kansalais- ja poliittisten oikeuksien kieltämisen vuoksi.
Perustuu tekstiin Levin: Ihmisoikeudet, kysymyksiä ja vastauksia