Maailma on vaarallinen paikka.
On maanjäristyksiä, tulvia, hirmumyrskyjä, tulivuorenpurkauksia, kulkutauteja ja muuta riesaa. Melkoinen osa maapallon väestöstä asuu seuduilla, joilla esim. noiden harmien todennäköisyys on suuri.
Sitten me eletään täällä paukkupakkasissa, ja koitetaan pitää pirtti lämpimänä ja voita leivän päällä, mutta taudit ja muut tärinät ei juuri häiritse. No, sitten täytyy valittaa susista, jotka popsivat Musteja ja Tessuja. Tai sitten voi jäädä auton alle tai tulla ammutuksi pizzeriassa.
Luonto on onneksi niin voimakas, että ihminen ei mahda loppujen lopuksi mitään. Se poistaa aika ajoin ne, jotka ovat väärässä paikassa väärään aikaan. Joskus se vain tapahtuu yllättävästikin. Näitähän on tietysti tapahtunut niin kauan, kuin maapallo on ollut olemassa. Voipi olla, että viisain (ja varakkain) osa sri lankalaisista ei taloaan ihan meren rantaan ole rakentanut tai ei ainakaan vähään aikaan rakenna.
Seuraavan aallon tuloon saattaa olla niin pitkä aika, ettei tätä enää moni silloin muista. Ne, jotka muistavat, osaavat ehkä ainakin jollain tavalla varautua.
Meitä on kuitenkin joka tapauksessa liikaa tällä pallolla. Näitä vain tapahtuu.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Sitähän se on, luonto karsii pois omiaan sieltä missä ihmisiä on liikaa---)mm. aasiassa. Surullista ja kamalaa mutta niin se vaan menee. Sars karsi osan aasiasta ja nyt tämä tapaus. Siellä missä on liikaa, sieltä luonto poistaa. Sen takia Afrikassakin on nälänhätää, liikaa ihmisiä, luonto ei pysty ravitsemaan tarpeeksi, niinpä sairaudet y.m kitkevät ihmisiä pois.
Ajatukset ovat kyllä nyt aasiassa, ihmisparat!
Helppo sanoa noi, kun ei oikein tajua, mistä kauheudesta on kysymys. Ihmisiä ne on nekin ja yhtä arvokkaita, kuin te. Ja samat tunteet ja suru heilläkin. Myös oma lapseni oli siellä, selvisi hengissä juuri ja juuri, mutta menetti kaiki matkatavarat, mukaanlukien rahat, liput, passit ym. Joten minä vähän tiedän, miltä tuo kauheus tuntuu, mutta vaikea edes kuvitella, kuinka pelottavaa se on ollut, taistella hengestään valtavat luonnonvoimat vastassaan. Sitä kokemusta ei soisi kenellekään, ei siellä eikä täällä.
Luonto on viisas. Tuumasi tuossa joulua viettäessään, että saakeli kun on Intiassakin yli miljardi ihmistä. Täytyykin tappaa niistä muutama tuhat niin jo onkin helpompi hengittää. Luonnollisesti.