Sosiaaliset adventistit

Yleisesti tiedettäneen, että osa adventisteista on n.s. ”sosiaalisia adventisteja”. Se ei suinkaan tarkoita, että loput olisivat epäsosiaalisia.

Näiden ”sosiaalisten” osuutta jäsenistöstä on joissakin maissa tutkittukin. Osa tutkimustiedoista on julkistettukin, mutta en ihmettelisi, jos osa tutkimustuloksista olisi ei-julkista, eli siis lähinnä kirkon johtoportaiden käyttöön varattua.

Sosiaalinen adventisti pysyttelee kirkon jäsenyydessä, vaikka olisi menettänyt luottamuksensa kirkon oppiin ja kirkon hierarkiaan.

Ihmistä kun on nimitetty ”sosiaaliseksi eläimeksi”. Muiden ihmisten seura on useimmille meistä tärkeää. Kirkosta pois lähteminen useimmiten merkitsee sosiaalisen tukiverkon repeämistä, jopa menettämistä.

Monet adventistit kyläilevät mieluummin adventistiperheissä kuin ateistiperheissä.

Toisaalta arvelen, että ateistit harvemmin tukevat toisia ateisteja.

Poikkeuksena voisi olla vaikkapa sellainen tilanne, että Toivonlinnan piirissä olisi vaikka kolme ateistiperhettä. Siinä tilanteessa nuo kolme perhettä voisivat pitää hyvinkin tiivistä yhteyttä keskenään, näin ainakin arvelen.

Joten jos joku kysyisi minulta, kannattaisiko hänen liittyä adventtikirkkoon, vastanneisin hänelle, että jos hän tuntee olonsa kovin yksinäiseksi, asiaa kannattaisi harkita.

Varsinkin, jos asianomaisella ei ole lapsia tai lapsenlapsia, joiden altistus a-kirkon opetuksille on kaksiteräinen juttu. Sama ongelma kyllä liittyy moneen muuhunkin uskonnolliseen yhteisöön.

2

90

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Toit Tuomas-kuoma tärkeän asian esiin. Näitä nimittämiäsi "sosiaalisia adventisteja" voitaisiin kutusua myös nimellä "mukana hengailevat", "roikkujat", "laumasielut", "uskonnollista kerhotoimintaa arvostavat" jne.
      Monella adventistinuorella koko ystäväpiiri koostuu adventisteista johtuen siitä, että ovat esim. olleet adventistien ylläpitämissä kouluissa ja tutustuneet siellä toisiinsa. Kun sitten alkaa ns. oma elämä ja mukaan tulevat työkaverit ja muut arkipäivän tutut, niin adventtikirkon tilaisuuksista tulee usein vain yksi vähemmän kiinnostava sosiaalinen piiri muiden joukossa. Välttämättä mitään uskonnollista omaa vakaumusta ei ole enää paljoakaan jäljellä. Näitä adventtikirkon jäseniä kutsuttakoon sitten nimellä liberaaliadventistit tai maallistuneet. Osa ei viitsi enää käydä säännöllisesti lauantain tilaisuuksissa, vaan heille riittää, että he käyvät muutaman kerran vuodessa suurimmissa lahkon juhlissa ja tapahtumissa ja siinäkin tapauksessa uteliaisuudesta nähdä vaikkapa vanhoja koulukavereitaan Toivonlinnan ajoilta.

      • pyhpyh

        Eivät tuollaiset ole adventisteja. Voivat olla adventistikodista, mutta adventisteja ne ei oo. Jäseneksi pääsee vain KASTEEN kautta ja silloin pitää olla uskossa. Jos ei ole, ei kastetakaan. Eikä ole jäsen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      20
      18084
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      56
      4962
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      24
      4607
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      27
      4520
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      36
      4330
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      59
      4210
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      3803
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      3455
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      34
      2726
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      45
      2459
    Aihe