"Pariisissa yhdeltä terrori-iskujen ampumispaikalta löytynyt Syyrian passi kuului Kreikassa lokakuussa rekisteröityneelle turvapaikanhakijalle, kertoo turvallisuudesta vastaava kreikkalaisministeri Nikos Toskas. Toskas kertoo, että passin haltija kulki Lerosin saaren läpi 3. lokakuuta. Siellä hänet tunnistettiin EU-sääntöjen mukaisesti."
Kun aiemmin luin uutisen surmansa saaneen terroristin läheltä löytyneestä passista, ihmettelin a) miten passi voidaan/osataan yhdistää terroristiin, b) lähteekä joku tappokierrokselle passi mukanaan. Aina kannattaa ihmetellä, voi vaikka saada vastauksia kysmyksiinsä.
Norjalaisen terrorismintutkijan twittertililtä sattui silmääni selitys *passille*.
The OSINT Retweeted Nadeem Douba
"It's a classic trick intelligence uses when they want to say they identified an author without revealing technique."
0Äänestä
Erästyhmiäkysymyksiäni
Simpsiö ei ilmeisesti ole vielä valmis vastaanottamaan vieraitaan? Hätämajoitus on muutaman päivän mittainen että saadaan paikat valmiiksi.
0Äänestä
Kulhityvestä
Kaaras on muutekin näitä pikkutunkusia oolut palio 100m on ollut pitkä matka, mites nämä sesoooko käes minute juuesta paksuna tääh
0Äänestä
abcjadef
Kulhityvestä kirjoitti:
Kaaras on muutekin näitä pikkutunkusia oolut palio 100m on ollut pitkä matka, mites nämä sesoooko käes minute juuesta paksuna tääh
Ikävää, ettet ole vielä oppinut kirjoittamaan.
0Äänestä
Kaukanatoellisuuesta
Haravapää ei ymmärrä vaikka kuinka selitäisi, näin se vaan on, kunta nämäkin syöttää...
0Äänestä
Kaarassyyäänhiekkaa
Miksei tuu enempää reenaamaan pikkukullisille olisi nyt paikkoja
0Äänestä
Hienomunaseisoo
Kaaras hiekkaa jemmates kasvaa samalla järki, pano siis kuopii.
0Äänestä
Lapuapiantäynnähiekkaa
Haravapäät on näitä valyion virkamiehii jotka viran puolesta vaimentavat keskusteluita heillähän palalakka juoksee kun jotain veisaa ja kaikki talon edut, suomi poika pitää saaha täytettyä matuilla rahasta viis, kyllä kuulemma velekaa saahaan.
0Äänestä
Kissalapöytäpuhtaaksi
Heillä on nimen antavat tunnistee millä veisaajia seuraavat, kyllä minuakin on nimeltä toruttu, mutta muualla ei lapualla.
0Äänestä
Äkkiää
Alangon koulu pystyhyn. Haapakosken koulusta kersat pois Alankohon. Saatais Haapakosken koululle kansainvälisyyttä. Toimikaa Lapuan valtuusto ja hallitus.
0Äänestä
Eineviihysiellä
Siellä on niin pienet käytävät ja portaat, sekä pimiät luokat, ei nämä viiti siellä tupeksia, sielähän on hiekkainen pihakin ja muutenkin niin syrjäs.
0Äänestä
makukurkku
karankylään tulee muutama mamu setää
0Äänestä
karankyylä
Eikä v.ttu tuu tarijuan ilimaasen kyytin etukuarmaajalla nevalle.Mutta en paluu kyyttiä.
0Äänestä
ex-kylääne
Tuan ku lukoo, ei enää tartte ihimetellä, ettei täälä eres alakuperääset asukkahat viihry, saati siis muut ihimiset! Elä sä vaa kuormaajas kans, son sulle sopivaa seuraa...
0Äänestä
Goodbye
Lapuan asemalta on vierasmaalaisten hyvä nousta junaan ja palata omaa kotimaataan puolustamaan ja kehittämään. Suomen kakku on jo syöty....
0Äänestä
kalatsikoff
Ei ole yhtenäistä kotimaata puolustettavana. On vain toisiaan tappavia heimoja.
0Äänestä
hyistna
Onneksi ei oo tulossa
0Äänestä
POIKAMIES50
Minun mökille ylikylään sopii noin 20 naista.
0Äänestä
uhbiopju52ou
Mitäpäs sä niille ymmärtääsit??
0Äänestä
poikamiähelle
Olis varmahan mukava kattua niitä yliskamarinlasista ja runkata.
0Äänestä
Teurastaja80
Ei tänne Lapualle mitään kamelinpaskalaitosta tule. Sipilä antakoon autotallinsa ja pihavessansa.
0Äänestä
Mannaryyni
Mikään ei tule olemaan niinkuin ennen.Maailma muuttuu.Minun hehtaarini, jotka sain .Maapallon pintaa.Äitini sanoin:Sinä saat sen työn tuloksen,jonka tein.Minun elämäni.Iltaan jo kallistuu.Kädessäni kourallinen maan tomua.Rakastinko?Muuta kuin itseäni?Tunsiko koskaan kipua siitä,että olisin antanut enemmän kuin ansaitsin?Minullako oikeuksia?Kaapia lautanen tyhjäksi.Möhömahaongelma.Ajatellen,että vielä tulee joku/jokin,joka laittaa ensimmäiset viimeiseksi ja viimeiset ensimmäisiksi.Odotan olohuoneeni laiskanlinnassa.
0Äänestä
paskasakkia
pidetään lapua matuloisista vapaana,Tänne ei tarvita tota paskasakkia loisimaan....
0Äänestä
ei_olis_eka_kerta
Laitetaan taas latojen seiniin lakanoita, että "viimeinen lähtijä sammuttaa valot".
0Äänestä
Terveisetkeuruulta
salailuhan tämän koko homman ympärillä pyörinyt kokoajan alusta asti!
yö aikaan kuskaillaan täydennyksiä ettei kukaan näkisi! pimitetään kaikki negatiivinen
työntekijät vaiennetaan ahdisteluista!
poliisin suut tukitaan (nykyään kyllä voi lukea rivien välistä että ne on niin kyrpiintyneitä koko kameli laumaan)
media hehkuttaa ja ylistää suvakkien tekoja
hyyssäri poliitikot lihottaa tilejään ja hyväkaveri piiriään
tässä ihan pinta raapaisu tästä paska bisneksestä
Keuruulla on keväällä pitkälti yli 1000 turhaketta notkumassa JOS vielä
onnistuvat saamaan juurikkan. kehitysmaalaisia täyteen
muistakaa nyt on kylmä ja ei näitä kelit nappaa lämpöisten aikaan
tilanne ihan eri
ja kansalta tämä laillistettu ihmis bisnes maksatetaan
se ei vielä näy eikä tunnu mutta odotellaan ensi syksyyn
arvatkaapa keneltä kiristellään vyötä? no nöyrältä Suomi kansalaiselta tietysti!
MUTTA tuskin ne ketkä silloin ISTUU HALLITUKSESSA muistaa mainita että mistä syystä?
Suomi millä talous jo valmiiksi kuralla ottaa 4-5 miljardia lainaa lisää (riittääkö tuo edes?) vain elättääkseen turhapaikan hakijoita
kuitenkin kansa on 80% tätä vastaan! nöyrrymmekö? EMME!!!
0Äänestä
soinipossu
Ketkä istuu hallituksessa nyt kun tulva tuli? Soinihan se siellä leimaa papereita mitä vanhat puolueet eteen työntää. Ei sanallakaan pane oikeasti hanttiin, vaan päinvastoin vakuuttaa, että perussuomalaisesta puolueesta kitketään rasismin idutkin heti helvettiin ja toivotetaan kunniavieraat tervetulleiksi.
Tätä kansa varmaan odotti ja toivoi, kun persuja äänesti jopa kahteen kertaan? Ekalla Soini viisaasti luikerteli oppositoon pakoon, että saa jatkaa päänaukomista ilman mitään vastuuta. Eipä auo enää, ei.
Lapua täyttyy kohta matuista, kun kunnalla on valtavasti tyhjiä rakennuksia ja yksityisilläkin on suuria vaikeuksia saada omiinsa ketään. Upouusi hotellikin täytetään ihan varmasti mamuilla.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
kosto lapualaisille...
"Pariisissa yhdeltä terrori-iskujen ampumispaikalta löytynyt Syyrian passi kuului Kreikassa lokakuussa rekisteröityneelle turvapaikanhakijalle, kertoo turvallisuudesta vastaava kreikkalaisministeri Nikos Toskas.
Toskas kertoo, että passin haltija kulki Lerosin saaren läpi 3. lokakuuta. Siellä hänet tunnistettiin EU-sääntöjen mukaisesti."
http://www.ilkka.fi/uutiset/ulkomaat/ampumispaikalta-löytynyt-passi-kuului-turvapaikanhakijalle-1.1944411
Kun aiemmin luin uutisen surmansa saaneen terroristin läheltä löytyneestä passista, ihmettelin a) miten passi voidaan/osataan yhdistää terroristiin, b) lähteekä joku tappokierrokselle passi mukanaan. Aina kannattaa ihmetellä, voi vaikka saada vastauksia kysmyksiinsä.
Norjalaisen terrorismintutkijan twittertililtä sattui silmääni selitys *passille*.
The OSINT Retweeted Nadeem Douba
"It's a classic trick intelligence uses when they want to say they identified an author without revealing technique."
Simpsiö ei ilmeisesti ole vielä valmis vastaanottamaan vieraitaan? Hätämajoitus on muutaman päivän mittainen että saadaan paikat valmiiksi.
Kaaras on muutekin näitä pikkutunkusia oolut palio 100m on ollut pitkä matka, mites nämä sesoooko käes minute juuesta paksuna tääh
Ikävää, ettet ole vielä oppinut kirjoittamaan.
Haravapää ei ymmärrä vaikka kuinka selitäisi, näin se vaan on, kunta nämäkin syöttää...
Miksei tuu enempää reenaamaan pikkukullisille olisi nyt paikkoja
Kaaras hiekkaa jemmates kasvaa samalla järki, pano siis kuopii.
Haravapäät on näitä valyion virkamiehii jotka viran puolesta vaimentavat keskusteluita heillähän palalakka juoksee kun jotain veisaa ja kaikki talon edut, suomi poika pitää saaha täytettyä matuilla rahasta viis, kyllä kuulemma velekaa saahaan.
Heillä on nimen antavat tunnistee millä veisaajia seuraavat, kyllä minuakin on nimeltä toruttu, mutta muualla ei lapualla.
Alangon koulu pystyhyn. Haapakosken koulusta kersat pois Alankohon. Saatais Haapakosken koululle kansainvälisyyttä. Toimikaa Lapuan valtuusto ja hallitus.
Siellä on niin pienet käytävät ja portaat, sekä pimiät luokat, ei nämä viiti siellä tupeksia, sielähän on hiekkainen pihakin ja muutenkin niin syrjäs.
karankylään tulee muutama mamu setää
Eikä v.ttu tuu tarijuan ilimaasen kyytin etukuarmaajalla nevalle.Mutta en paluu kyyttiä.
Tuan ku lukoo, ei enää tartte ihimetellä, ettei täälä eres alakuperääset asukkahat viihry, saati siis muut ihimiset! Elä sä vaa kuormaajas kans, son sulle sopivaa seuraa...
Lapuan asemalta on vierasmaalaisten hyvä nousta junaan ja palata omaa kotimaataan puolustamaan ja kehittämään. Suomen kakku on jo syöty....
Ei ole yhtenäistä kotimaata puolustettavana. On vain toisiaan tappavia heimoja.
Onneksi ei oo tulossa
Minun mökille ylikylään sopii noin 20 naista.
Mitäpäs sä niille ymmärtääsit??
Olis varmahan mukava kattua niitä yliskamarinlasista ja runkata.
Ei tänne Lapualle mitään kamelinpaskalaitosta tule. Sipilä antakoon autotallinsa ja pihavessansa.
Mikään ei tule olemaan niinkuin ennen.Maailma muuttuu.Minun hehtaarini, jotka sain .Maapallon pintaa.Äitini sanoin:Sinä saat sen työn tuloksen,jonka tein.Minun elämäni.Iltaan jo kallistuu.Kädessäni kourallinen maan tomua.Rakastinko?Muuta kuin itseäni?Tunsiko koskaan kipua siitä,että olisin antanut enemmän kuin ansaitsin?Minullako oikeuksia?Kaapia lautanen tyhjäksi.Möhömahaongelma.Ajatellen,että vielä tulee joku/jokin,joka laittaa ensimmäiset viimeiseksi ja viimeiset ensimmäisiksi.Odotan olohuoneeni laiskanlinnassa.
pidetään lapua matuloisista vapaana,Tänne ei tarvita tota paskasakkia loisimaan....
Laitetaan taas latojen seiniin lakanoita, että "viimeinen lähtijä sammuttaa valot".
salailuhan tämän koko homman ympärillä pyörinyt kokoajan alusta asti!
yö aikaan kuskaillaan täydennyksiä ettei kukaan näkisi! pimitetään kaikki negatiivinen
työntekijät vaiennetaan ahdisteluista!
poliisin suut tukitaan (nykyään kyllä voi lukea rivien välistä että ne on niin kyrpiintyneitä koko kameli laumaan)
media hehkuttaa ja ylistää suvakkien tekoja
hyyssäri poliitikot lihottaa tilejään ja hyväkaveri piiriään
tässä ihan pinta raapaisu tästä paska bisneksestä
Keuruulla on keväällä pitkälti yli 1000 turhaketta notkumassa JOS vielä
onnistuvat saamaan juurikkan. kehitysmaalaisia täyteen
muistakaa nyt on kylmä ja ei näitä kelit nappaa lämpöisten aikaan
tilanne ihan eri
ja kansalta tämä laillistettu ihmis bisnes maksatetaan
se ei vielä näy eikä tunnu mutta odotellaan ensi syksyyn
arvatkaapa keneltä kiristellään vyötä? no nöyrältä Suomi kansalaiselta tietysti!
MUTTA tuskin ne ketkä silloin ISTUU HALLITUKSESSA muistaa mainita että mistä syystä?
Suomi millä talous jo valmiiksi kuralla ottaa 4-5 miljardia lainaa lisää (riittääkö tuo edes?) vain elättääkseen turhapaikan hakijoita
kuitenkin kansa on 80% tätä vastaan! nöyrrymmekö? EMME!!!
Ketkä istuu hallituksessa nyt kun tulva tuli? Soinihan se siellä leimaa papereita mitä vanhat puolueet eteen työntää.
Ei sanallakaan pane oikeasti hanttiin, vaan päinvastoin vakuuttaa, että perussuomalaisesta puolueesta kitketään rasismin idutkin heti helvettiin ja toivotetaan kunniavieraat tervetulleiksi.
Tätä kansa varmaan odotti ja toivoi, kun persuja äänesti jopa kahteen kertaan? Ekalla Soini viisaasti luikerteli oppositoon pakoon, että saa jatkaa päänaukomista ilman mitään vastuuta. Eipä auo enää, ei.
Lapua täyttyy kohta matuista, kun kunnalla on valtavasti tyhjiä rakennuksia ja yksityisilläkin on suuria vaikeuksia saada omiinsa ketään.
Upouusi hotellikin täytetään ihan varmasti mamuilla.