Eiköhän kaikki maahanmuuttajat ole juuri lähteneet kotimaistaan pakoon sotaa ja tappamista?
Eiköhän näin
6
68
Vastaukset
- sipulisipuli
Älä unta näe. Maahan tullut sekalainen joukko sotilaita/terroristeja/ kaikenlaisia hihhulelita. Vasta nyt alkaa tulla näitä todellisia pakolaisia. Ja meillä on kaikki paikat täynnä tätä roskasakkia!
- Unelmastapainajainen
Ihan varmasti, ainakin 70% lähtijöistä on kunnollisia ihmisiä jotka haluaa ainoastaan pois paskan seasta.
Mutta kannattaa ottaa huomioon, että Isis todellakin lähettää tänne "unelmaa", eli troijalaisia siinä samassa porukassa. Tämä selittää mm sen miksi suuri osa tulijoista on nuoria miehiä eikä niitä oikeasti heikkoja ja apua tarvitsevia. Jos heikoimpia autettaisiin, niin ovet auki lapsille, naisille ja vammaisille. Ei näin kuten nyt toimitaan.
Miesten tehtävä on jäädä turvaamaan selustaa ja päästää heikommat ensin. Näin ainakin minut on kasvatettu. Siksi en ymmärrä lainkaan sitä mikä on meneillään.
Ja kannattaa myös ottaa huomioon, että vaikka nyt tulevat eivät aiheuttaisi järisyttäviä ongelmia ja iskuja, niin heidän jälkikasvunsa niin viimeistään tekee. Järjetön ajatuskin, että sopeutuisivat tänne kun kulttuuri ja uskonto on täysin eri, toisilleen suorastaan vihamieliset. Ja juuristaan he tulevat pitämään sukupolvi sukupolvelta yhä tiukemmin kiinni.
Meillä on tiedossa paljon turhia uhreja. Paljon turhaa surua kaiken elämässä eteen tulevan muun surun lisäksi nyt kun rajat on auki kaikenmaailman tulijoille.
Maailman tilanne ei tule parantumaan millään lailla. Nyt ollaan todellisen sodan partaalla. Kukaan ei enää voi olla reagoimatta tilanteeseen joka on yht'äkkiä aivan käsittämätön ja älytön.
Eihän tässä ole mitään päätä eikä häntää koko jutussa.
Meidän Unelma on tosiaan muuttunut painajaiseksi.- jaakkokultaherääjo
Ihan varmasti sinä sen tiedät, että 70 % on pyhimuksiä ja loputkin todella hyviä ihmisiä. Kannatavat demokratiaa, naisten tasa-arvoa, ja kunnioittavat muita uskontoja ja laillista valtaa yli imaamien ja muiden paskaläjien antamien neuvojen.
Niin ja huomenna on pouta. Niin ja kannattaa ottaa myös huomioon, ettei meillä ole mitään järkisyytä ottaa näitä otuksia tänne.
- juhaantero11
Eivät muuten ole lähteneet sotaa pakoon. Tämä nyt alkanut suuri vyöry on seurausta Qatarin ja Saudiarabian toimesta tapahtunut lähettäminen tänne Eurooppaan. He ensisijaisesti rahoittavat tämän prosessin. Eivät he suinkaan ole pakolaisia,eikä maahanmuuttajia omasta tahdostaan. Heidät on laitettu tänne tulemaan.
- dkfjhfggg
Yli 95% näistä on omassa maassaan joukkotuhontaan ja maanpetokseen syyllistyneitä ihmisiä, NATO-joukkojen avustuksella.
NATO-joukkojen joutuessa tappiolle lähi-idässä (irak,afganistan,syyria) nämä maanpetokseen syylistyneet tuodaan nyt eurooppaan NATO-joukkojen taatessa invaasion kulun. Jos eurooppalaiset nousevat kapinaan, niin NATO-joukot kylmästi tuhoavat eurooppalaiset kansakunnat. Tästä on tehty sopimus NATO-joukkojen sisällä bildenberg-yhteisössä - 84746
Ja tuovat sodan siemenet tullessaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3026907Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151297- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982