Suomessahan on nimenomaan työpaikkapula, eikä työvoimapula. Sipilä on täysin väärillä linjoilla kuvitellessaan, että maan asiat saadaan kuntoon alistamalla Suomen palkansaajat Kiinalaisten orjatyövoiman asemaan. Itse, kun puolustaa vain porvareiden ja suurtilallisten asemaa. Nyt kun pitäisi ennen kaikkea luoda räjähdysmäisen nopeasti pieniä ja yhden henkilön yrityksiä- / yrittäjiä. Miten tämä onnistuu? Poistetaan kaikki mahdolliset yrittäjäksi ryhtymisen esteet. Ei se ole mikään kansan talouden katastrofi, jos seassa vaikka olisikin jokunen ns. harmaan talouden harjoittaja. Niin kuin porvarit yrittävät puolustella korkean yrityskynnyksen yllä pitoa. Päin vastoin se on katstrofi, jos yrityskynnys on niin korkea, että kukaan ei saa yrittää, eikä uskalla, kun silloin kaikki sossutuet-, toimeentulotuki yms. normaalit tuet poistuvat ja voi joutua ikuiseen velkavankeuteen. Jokaiselle ihmiselle on annettava paras mahdollinen tuki yrittämisen aloitukseen. Vaikka hän olisi kuinka köyhäkin tahansa.
0Äänestä
Elämmekoviaaikoja
Huomasitteko Ben Zyzkovitsin heittämän vinkin. Hänhän ehdotti tuntipalkan tasoa muutettavaksi 1:n euroon tunnilta. Olis muuten leipäjonot tosi pitkiä!
0Äänestä
Ennätysuraa..uraa
Saataisipahan taas yksi euroopan ennätys muiden nekatiivisten ennätysten suureen joukkoon.
0Äänestä
SuuriKusetus
Ennätysuraa..uraa kirjoitti:
Saataisipahan taas yksi euroopan ennätys muiden nekatiivisten ennätysten suureen joukkoon.
Tuolta näette AY-liikkeen ja SDP:n merkityksen Suomelle.
0Äänestä
Soininzorbas
Perussuomalaiset saavat kunnian armahtaa Kreikan velat. Kreikan velkoja ei "annettu anteeksi" eikä Suomen kriisivastuita kasvatettu, kun eräpäivää ei ole ja korko poistetaan.
0Äänestä
PS-kannattaja
Ei Soini voi tehdä päätöksiä ohi Sipilän ja Stubbin hajoittamatta hallitusta. Että silleen.
0Äänestä
Soiniressu
PS-kannattaja kirjoitti:
Ei Soini voi tehdä päätöksiä ohi Sipilän ja Stubbin hajoittamatta hallitusta. Että silleen.
Ei ole luuserissa miestä.. On leimasin!
0Äänestä
Presidentintanssit
PS-kannattaja kirjoitti:
Ei Soini voi tehdä päätöksiä ohi Sipilän ja Stubbin hajoittamatta hallitusta. Että silleen.
Demuina en olis oikein innokkaana muita neuvomaanmiten miten Suomi laitetaan kuntoon. Ei siitä ole viellä kun alle vuosi aikaa kun olivat tilaisuudessa laittaa Suomi vaikka kuinka hyvään kuntoon. Eipä laittaneet,mitään ei saaneet aikaan.Omia valmistelemiaan itse eduskuntaan tuomiaan esityksiäkin vastaan äänestuvät.
Siinä se vasta oikea EI puolue on.
0Äänestä
SuuriSSSkusetus
12-vuotta porvaripääministeripolitiikkaa. Apupuolueen on vaikea tehdä mitään jos haluaa hallituksessa pysyä, kuten ps todistaa nyt. Porvarit elää valtionvelalla joka tuhlataan hyväosaisten ja elinkeinoelämän paapomiseen. Katso faktat täältä: http://keskustelu.suomi24.fi/t/13923530/sdp-populismi-tuottanut-tulosta
0Äänestä
sitämiltänäyttää
Jos se näyttää siltä, jos se haisee siltä ja jos se tuntuu siltä, niin sitten se on sitä. Tässä tapauksessa systemaattista Suomen alasajoa ja suomalaisten kiusaamista. Vai näettekö, haistatteko tai tuntuuko teistä tämä joltakin muulta? Millä perusteella?
0Äänestä
kabinettimestareita
Tyyli se on SDP :kin kadoksissa, nimittäin sen Forssan kokouksen päätökset. Käsitykseni mukaan Forssan kokouksen päätökset eivät edellytä uusliberalistisen talousopin ajamista niinkuin nämä oikeistodemarit ovat tehneet jo vuosikymmenet.
Oikeistodemarit ovat oikeistolaisempia kuin nämä vanhan suunnan "keyneslaiset" porvarit. Vasemmisto on ihan oma lukunsa, he tuntevat vain vahvan puolueoligarkian talousvallan eli hallinnollisesti keskitetyn nomenklatuura kapitalismin.
Kukaan ei aja todellista kansanvallan asiaa. "Valta kansalle" ajatus kääntyy helposti ajatukseksi: valta puoluejohdolle ja salaiselle kabinettipolitiikalle.
0Äänestä
xcvbccv
Todellista patruunameininkiä ja kaikki raha maakuntiin. Lällästilää sipilää laulattaa, kun kaupunkilaisia kuonoon vetää saa.
0Äänestä
Ikänsätyöllistänyt
SDP:n tyylillä laitettiin vielä vähemmän, ennemminkin hankittiin lisää ongelmia ja siitä on näyttöäkin viimeiseltä hallituskaudeltakin. Sipilän Keskusta vetoisella hallituksella on juuri oikea draivi päällä: Byrokratiaa ja kustannustasoa alas ja verotuksen tarvetta pienemmäksi. Sääntelyä vähäisemmäksi ja vapaata yrittämistä, tukiviidakko pienemmäksi. Yksi jota olen kaivannut on joku konkreettinen ja todella vaikuttava houkutin yrittäjäksi ryhtymiseen ja työpaikkojen luomiseen. Yritykselle joka työllistäisi koko vuoden 10000 € verovapaata tuloa , vaikka viiteen henkilöön asti. Eiköhän alkaisi työpaikkoja ilmaantua. Kustantaisi yhteiskunnalle melko vähän, vähentäisi harmaata taloutta ja toisi valtavat työttömyyskulujenkin säästöt. SDP ei todellakaan ymmärrä PK yritysten työllistämisen mahdollisuuksia, SDP on hyvin ansaitsevien virkamiesten ja AY johtajien puolue.
0Äänestä
Kusessaollaan
"SDP ei todellakaan ymmärrä PK yritysten työllistämisen mahdollisuuksia, SDP on hyvin ansaitsevien virkamiesten ja AY johtajien puolue." Olen samaa mieltä tässä mutta lisään vielä, että sama koskee myöskin kaikkia muitakin nykypulueita.
0Äänestä
uudet_virat
Olisiko niin, että Sipilä varmistelee itselleen virkapaikkaa sen jälkeen kun hallitus kaatuu? Uusi virka voisi vallan hyvin olla maakuntahallintojen keskusviraston pääjohtaja päätoimenaan vahva valtion pakko-ohjaus itsehallinnollisille maakunnille.
Säädetäänkö näille itsehallinnollisille maakunnille pakkolait jotta eivät voisi pyristellä valtion keskusjohtoisuutta vastaan? Stubbi taitaa jo ajatella Euroopan Unionin liittovaltion korkeaa virkaa "valinta vapauksien" ylivirastossa? Soinin osa on tyytyminen uuden asutushallituksen ylijohtajan virkaan jotta kaikki suomalaiset ja tänne tulevat saadaan asutettua uudella pakkoasutuslailla.
0Äänestä
Uudistusmielinen
Soini petaa itselleen uuden rahapeliyhtiön johtajan virkaa.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Suomessahan on nimenomaan työpaikkapula, eikä työvoimapula.
Sipilä on täysin väärillä linjoilla kuvitellessaan, että maan asiat saadaan kuntoon alistamalla Suomen palkansaajat Kiinalaisten orjatyövoiman asemaan.
Itse, kun puolustaa vain porvareiden ja suurtilallisten asemaa.
Nyt kun pitäisi ennen kaikkea luoda räjähdysmäisen nopeasti pieniä ja yhden henkilön yrityksiä- / yrittäjiä.
Miten tämä onnistuu?
Poistetaan kaikki mahdolliset yrittäjäksi ryhtymisen esteet.
Ei se ole mikään kansan talouden katastrofi, jos seassa vaikka olisikin jokunen ns. harmaan talouden harjoittaja. Niin kuin porvarit yrittävät puolustella korkean yrityskynnyksen yllä pitoa.
Päin vastoin se on katstrofi, jos yrityskynnys on niin korkea, että kukaan ei saa yrittää, eikä uskalla, kun silloin kaikki sossutuet-, toimeentulotuki yms. normaalit tuet poistuvat ja voi joutua ikuiseen velkavankeuteen.
Jokaiselle ihmiselle on annettava paras mahdollinen tuki yrittämisen aloitukseen. Vaikka hän olisi kuinka köyhäkin tahansa.
Huomasitteko Ben Zyzkovitsin heittämän vinkin.
Hänhän ehdotti tuntipalkan tasoa muutettavaksi 1:n euroon tunnilta.
Olis muuten leipäjonot tosi pitkiä!
Saataisipahan taas yksi euroopan ennätys muiden nekatiivisten ennätysten suureen joukkoon.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13923530/sdp-populismi-tuottanut-tulosta
Tuolta näette AY-liikkeen ja SDP:n merkityksen Suomelle.
Perussuomalaiset saavat kunnian armahtaa Kreikan velat. Kreikan velkoja ei "annettu anteeksi" eikä Suomen kriisivastuita kasvatettu, kun eräpäivää ei ole ja korko poistetaan.
Ei Soini voi tehdä päätöksiä ohi Sipilän ja Stubbin hajoittamatta hallitusta.
Että silleen.
Ei ole luuserissa miestä.. On leimasin!
Ohukainen ja paksukainen ohjeistetaan.
Tää oli hyvä Ohukainen ja Paksukainen, heh
He ovat?
http://cartman.naurunappula.com/screen/dd/19/dd199413c9946a9f/0/664771.jpg
Demuina en olis oikein innokkaana muita neuvomaanmiten miten Suomi laitetaan kuntoon.
Ei siitä ole viellä kun alle vuosi aikaa kun olivat tilaisuudessa laittaa Suomi vaikka kuinka hyvään kuntoon.
Eipä laittaneet,mitään ei saaneet aikaan.Omia valmistelemiaan itse eduskuntaan tuomiaan esityksiäkin vastaan äänestuvät.
Siinä se vasta oikea EI puolue on.
12-vuotta porvaripääministeripolitiikkaa. Apupuolueen on vaikea tehdä mitään jos haluaa hallituksessa pysyä, kuten ps todistaa nyt.
Porvarit elää valtionvelalla joka tuhlataan hyväosaisten ja elinkeinoelämän paapomiseen.
Katso faktat täältä:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13923530/sdp-populismi-tuottanut-tulosta
Jos se näyttää siltä, jos se haisee siltä ja jos se tuntuu siltä, niin sitten se on sitä. Tässä tapauksessa systemaattista Suomen alasajoa ja suomalaisten kiusaamista. Vai näettekö, haistatteko tai tuntuuko teistä tämä joltakin muulta? Millä perusteella?
Tyyli se on SDP :kin kadoksissa, nimittäin sen Forssan kokouksen päätökset. Käsitykseni mukaan Forssan kokouksen päätökset eivät edellytä uusliberalistisen talousopin ajamista niinkuin nämä oikeistodemarit ovat tehneet jo vuosikymmenet.
Oikeistodemarit ovat oikeistolaisempia kuin nämä vanhan suunnan "keyneslaiset" porvarit.
Vasemmisto on ihan oma lukunsa, he tuntevat vain vahvan puolueoligarkian talousvallan eli hallinnollisesti keskitetyn nomenklatuura kapitalismin.
Kukaan ei aja todellista kansanvallan asiaa. "Valta kansalle" ajatus kääntyy helposti ajatukseksi: valta puoluejohdolle ja salaiselle kabinettipolitiikalle.
Todellista patruunameininkiä ja kaikki raha maakuntiin. Lällästilää sipilää laulattaa, kun kaupunkilaisia kuonoon vetää saa.
SDP:n tyylillä laitettiin vielä vähemmän, ennemminkin hankittiin lisää ongelmia ja siitä on näyttöäkin viimeiseltä hallituskaudeltakin.
Sipilän Keskusta vetoisella hallituksella on juuri oikea draivi päällä: Byrokratiaa ja kustannustasoa alas ja verotuksen tarvetta pienemmäksi. Sääntelyä vähäisemmäksi ja vapaata yrittämistä, tukiviidakko pienemmäksi.
Yksi jota olen kaivannut on joku konkreettinen ja todella vaikuttava houkutin yrittäjäksi ryhtymiseen ja työpaikkojen luomiseen. Yritykselle joka työllistäisi koko vuoden 10000 € verovapaata tuloa , vaikka viiteen henkilöön asti. Eiköhän alkaisi työpaikkoja ilmaantua. Kustantaisi yhteiskunnalle melko vähän, vähentäisi harmaata taloutta ja toisi valtavat työttömyyskulujenkin säästöt.
SDP ei todellakaan ymmärrä PK yritysten työllistämisen mahdollisuuksia, SDP on hyvin ansaitsevien virkamiesten ja AY johtajien puolue.
"SDP ei todellakaan ymmärrä PK yritysten työllistämisen mahdollisuuksia, SDP on hyvin ansaitsevien virkamiesten ja AY johtajien puolue."
Olen samaa mieltä tässä mutta lisään vielä, että sama koskee myöskin kaikkia muitakin nykypulueita.
Olisiko niin, että Sipilä varmistelee itselleen virkapaikkaa sen jälkeen kun hallitus kaatuu?
Uusi virka voisi vallan hyvin olla maakuntahallintojen keskusviraston pääjohtaja päätoimenaan vahva valtion pakko-ohjaus itsehallinnollisille maakunnille.
Säädetäänkö näille itsehallinnollisille maakunnille pakkolait jotta eivät voisi pyristellä valtion keskusjohtoisuutta vastaan?
Stubbi taitaa jo ajatella Euroopan Unionin liittovaltion korkeaa virkaa "valinta vapauksien" ylivirastossa?
Soinin osa on tyytyminen uuden asutushallituksen ylijohtajan virkaan jotta kaikki suomalaiset ja tänne tulevat saadaan asutettua uudella pakkoasutuslailla.
Soini petaa itselleen uuden rahapeliyhtiön johtajan virkaa.