Nyt olisi luterilaisen kirkon pään aika puhua

Bougainville

Ja rohkaista Suomen uskovia ja koko kansaa. Nyt on rohkaisun ja totuuden aika. Kun maailmassa on paljon pelkoa, vihaa, valhetta, pitää kirkon levittää uskoa Jeesukseen Kritukseen ja tuoda asiat esille, niin kuin ne ovat. Ei kaunistellen eikä peitellen.
Uskoa Jeesukseen Kristuksen on peitelty ja vähätelty Suomessa median taholta. Eroa valtiosta on haluttu mainostaa. Tähän pitäisi kirkon puuttua ja alkaa puolustaa kristinuskon hyviä arvoja.

13

63

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kristinuskon hyvät arvot?

      Uskontonne perustuu syyttömän tappamiseen. Sairasta!

      Kaiken lisäksi tuota syytöntä ei ollut olemassa, joten sitä ei voitu tappaa.

      Taikauskon on aika siirtyä historiaan.

      • Oikea kristitty ei tapa ketään, islam taas sallii tappamisen. ''Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu'' Matteus 26:52 Sanoi Jeesus



    • KovinOnKirkoVaiti

      Joo, kyllä arkkipiispamme saisi olla aktiivisempi ja tehdä kirkkoa positiiisella tavalla näkyväksi. Ihan eri asia oli silloin, kun piispa Eero Huovinen antoi haastatteluja tsunami-katastrofin keskeltä! Tuntuu, kuin ajat olisivat muuttuneet sen jälkeen aivan toiseksi. Nyt kirkko vaan vaikenee kaikesta eikä näy missään.

      • Hesarin mukaan Mäkinen on sanonut, että "nyt tarvitaan toinen toisensa rohkaisemista, jotta pelko ei voittaisi. Jos pelko voittaa, iskun tekijät voittavat."

        Minusta hyvin sanottu.


      • Näihin sanoihin voin yhtyä:
        "Jolkkonen tiivistää Apostoli Paavalin sanoihin: ”Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä.”


    • exevl

      Mäkistä ja Askolaa kiinnostaa vain homotus ja muslimien paapominen.

      • Mäkistä ja Askolaa taitaa kiinnostaa Jeesuksen eettiset opetukset joista palstan useimmat uskovat eivät tunnu välittävän yhtään.


      • sage8 kirjoitti:

        Mäkistä ja Askolaa taitaa kiinnostaa Jeesuksen eettiset opetukset joista palstan useimmat uskovat eivät tunnu välittävän yhtään.

        Muslimeja kuuluu rakastaa tietenkin, mutta heidänkin pitää uskoa Jeesukseen, jotta pelastuvat. Kerrotaanko Jeesuksesta heille?


    • LyyrisLyllerö

      Mitä virkaa on mokomalla karkkipiispalla Mäkisellä kun ei puhu silloin kun pitäisi puhua ja jos puhuu niin puhuu Jumalan sanan vastaisesti, hyysää homouden syntiä, homoliittoja ja muslimeita Hesan piispan Askolan kanssa.

      • Mäkinen.vaan.narisee

        Merkillistä, että Mäkisellä ei ole mitään sanottavaa kun maahan tulee parissa kuukaudessa 40000 muslimia. Eikö pitäisi lohduttaa huolissaan olevia uskovia ja tuoda Jeesusta esille?


      • >> Mitä virkaa on mokomalla karkkipiispalla Mäkisellä <<
        Mitäpä te läskipäät millään arkkipiispalla teksisitte, kun teillä on jo patmos, taivasteevee ja joku hemmetin melleri. Kuten emme mekään teillä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      37
      5106
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      82
      3636
    3. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      35
      3026
    4. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      61
      2995
    5. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      10
      2916
    6. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      56
      2353
    7. Miksi haluat pitää estettynä mutta täällä puhut?

      Eikö olisi parempi puhua ihan kasvotusten?
      Ikävä
      41
      1838
    8. Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!

      Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1780
    9. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1721
    10. Kiusaaja otti yhteyttä, mitä tekisit?

      Minulle kävi näin pari kk sitten. Olin aluksi todella ystävällinen. Sanoin, että olin jo unohtanut jne. Asia jäi vai
      Sinkut
      139
      1698
    Aihe