On jokseenkin kummallista kuulla puhuttavan kansallisesta turvallisuudesta globaalissa maailmassa. Näin nyt kuitenkin tapahtuu, kun kuulee julkisuudessa vaadittavan poliisille lisää oikeuksia puuttua kansalaisten yksityiselämään.
Suoranainen huuto kansallisesta turvallisuudesta herää aina siinä vaiheessa, kun maailmalla sattuu järkyttäviä veritekoja. Sen sijaan vähemmälle jää huuto silloin, kun anonyymejä väkijoukkoja hortoilee pitkin Eurooppaa täysin vailla mitään kontrollia. Päättäjätkin suorastaan edistävät tätä hortoilua, jopa omalla esimerkillään olemalla paavillisempia kuin paavi itse.
Periaatteessa poliisin tehtävä olisi kansalaisen suojelu, mutta tätä nykyä poliisin toimenkuva on lähinnä liikenteen valvonta ja ylinopeuksilla rahastaminen. Sekään työ ei näytä poliisille maistuvan, vaan työ on annettu suurelta osin automaattisen tolpan tehtäväksi, tolpan, jonka kyky muuhun kuin ”narauttamiseen” on olematon. Tolpan sovellus on viimeaikainen keksintö auton ikkunasta kuvaaminen, joka turvaa lihalliselle poliisille työpaikan, mutta joka ei älyllisiltä ominaisuuksiltaan poikkea pelti- tai kameratolpasta.
Vaikka verkkovalvontaa vaaditaan sallittavaksi myös Suomessa, niin se ei ole estänyt maailmalla sattuneita veritekoja. Ei siitäkään huolimatta, että asialla ovat olleet johtavat urkkimisen asiantuntijat aina Setä Samulia myöten. Miten muutoinkin takapajuinen Suomi pystyisi urkkimisluvallaan vaikuttamaan maailmanrauhaan tai edes rikollisuuden vähentämiseen? Nähdäkseni ei mitenkään. Kysymyksessä on lähinnä pyrkimys porvarillisen hegemonian kasvattamiseen. Näin ainakin siitä päätellen, että verkkovalvonnan sallimista vaativat erityisesti porvarilliset päättäjät, presidentti etunenässä.
Sen sijaan, että poliisin tehtäviä muutettaisiin aina vain mukavampaan suuntaan viihtyisissä sisätiloissa netin ääressä notkumiseksi, niin kannattaisi harkita perinteisen jalkatyön lisäämistä ja tehtävien suuntaamista jonninjoutavasta kyttäämisestä kansalaisten turvallisuudesta huolehtimiseen niin hengen kuin omaisuudenkin suhteen.
Kysyä sopii myös, miksi vain viranomaisille pitäisi antaa lisää lakisääteisiä työkaluja? Eikö suurin tarve työkaluille olisi nimenomaan kansalaisella? Yleensä attentaateissa heittää henkensä enemmän kansalaisia kuin viranomaisia. Joskus tuntuu siltä, että viranomaiset suorastaan loistavat poissaolollaan, kun jotakin pitäisi tehdä.
On suorastaan vastenmielistä kuunnella jatkuvaa tekopyhää tuomitsemishöpinää erityisesti poliittisten päättäjien tolkuttamana maailmalla sattuneiden veritekojen jälkeen, kun nämä veriteot voidaan perimmältään nähdä poliittisten virhearvioiden ja väärän politiikan lopputulemiksi. Vähempikin ”mussuttaminen” riittäisi median meuhkaamisesta puhumattakaan.
Kansalaisen pakista puuttuu työkalu
2
<50
Vastaukset
- Pekkavaan
Suomen poliisilla on tarpeeksi oikeuksia. Oikeasti eivät muuta tee kun haluavat päteä ja jos jotain tapahtuu niin kyllä kestää tulla paikalle. On naurettavaa laittaa muutama virkapukuinen sekä siviili polisi kadulle. Tavallinen passipoliisi vastaa vartijan ammattitaitoa.
Kyllä järkevämpää olisi poliisi valvomassa paikkoja, joissa on paljon ihmisiä kuin että poliisi kyykkisi puskassa valvomassa ylinopeutta. Myös tämä poliisin viipymisongelma pitäisi jotenkin ratkaista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
PropsApp Koodi
Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset23558Persut yrittävät epätoivon vimmalla
kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a1033455"Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"
Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin983045Taas nuoren kuolema
Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭782999IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n
eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-612723Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen
Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.962531Ahdistelu ongelmaa vain vasemmistossa - ei oikeiston edustajissa
Mutta demarit ovat tunnetusti sivistymättömiä, ja vähemmän fiksuja.172222Elikkäs persuissa ovat pahimmat häiriköijät
Koska sieltä tuli kaikkein kovin ulahdus. Persujen peesissä seuraa kokoomus js hajuraon päässä röhkii kepulaiset. Olipa452016Tehomaksu rankaisisi normaalista sähkönkäytöstä
Energiaviraston valmistelema tehomaksumalli herättää aiheellista huolta erityisesti tavallisten kotitalouksien näkökulma191939Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!
Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä261544