Vastikkeellinen kansalaispalkka - tie yhteiskunnalliseen elpymiseen
Kansalaispalkan eli perustulon mallia ryhdytään pohtimaan Kela-vetoisessa selvitysryhmässä, johon kuuluu yliopistojen tutkijoiden lisäksi järjestöjen ja yrittäjien edustajia. Perustulo mielletään yleisesti vastikkeettomaksi, ja sen tarkoituksena on korvata osa nykyisestä sosiaaliturvaviidakosta harkintavapaalla rahanjaolla.
Millainen tulevaisuusviso ja tavoite mahtaa olla vastikkeetonta perustuloa ajavilla, pelkkä utopiako? Mikä on toteutusstrategia ja millä toimenpiteillä mahdollinen kaaos ja anarkia estetään? Siinä riittää tutkimusryhmälle pohdittavaa. Oli miten oli, yhteiskunnan nykyinen alennustila ei kuitenkaan kohene pelkällä rahanjakomallin vaihdolla. Muutos parempaan edellyttää huomattavasti radikaalimpaa yhteiskunta-ajattelua.
Yhteiskunnallisen toimeliaisuuden lisäämiseksi ja sitä kautta ihmisten hyvinvoinnin varmistamiseksi esitän vaihtoehtoiseksi ratkaisuksi vastikkeellista kansalaispalkkaa. Tarkoitus on, että kaikki työkykyiset, myös vajaakuntoiset, osallistuvat yhteiskuntaa hyödyttävään toimintaan. Mikäli yksilö ei omin toimin työllisty, valtion/kunnan velvollisuus on järjestää hänelle mielekäs työtehtävä tai muuta hyödyllistä toimintaa.
Hyvinvointivaltion perusideana on ollut erilaisten tukimuotojen avulla lievittää yhteiskunnassamme ilmeneviä puutteita. Rahavetoisella mallilla tässä on kuitenkin epäonnistuttu surkeasti, osoituksena korkea työttömyys, köyhyys, syrjäytyminen ja henkis-sosiaalinen pahoinvointi. On unohdettu, että raha on taloudessa edelleenkin vain vaihdannan väline, ei patenttilääke ongelmiin. On palattava lähtöpisteeseen.
Yhteiskunnan kurssia on muutettava tasan 180 astetta, mikäli haluamme selvitä nykyisistä ja tulevista haasteista. Yhteiskunnan johtamisen lähtökohdaksi on nostettava ihminen, ihmisten henkinen ja fyysinen toimeliaisuus. Vain se johtaa todelliseen hyvinvointiin. Mitään oikotietä ei ole, mutta uuden reitin lähtöpiste on tiedossa. Maaliin pääsy edellyttää selkeää reittikarttaa, jotta kukin voi valita itselleen sopivan etenemisuran. Toimeliaisuuden ollessa kattavaa, yhteiskunnassa ei enää olisi vapaamatkustajia eikä siipeilijötä. Vastikkeettomalla mallilla tähän ei sen sijaan päästä.
Kuinka vastikkeellisuus sitten voidaan toteuttaa? Käypiä tapoja ovat ansiotyön ja yrittäjyyden lisäksi aktiivinen toiminta järjestäytyneen kansalaistoiminnan parissa, ammattiin valmistava opiskelu, mukaanlukien myös täydennys- ja muuntokoulutus. Ihmisiä tulee kannustaa ja myös ohjata yhteistoimintaan erityisesti osuustoiminnan muodossa. Suuntautuminen omavaraistalouteen puolestaan voisi lisätä muuttovirtaa maaseudulle. Toteutustavoissa on haastetta niin yksilölle kuin myös työvoimaviranomaisille ideoitaessa työuria ja työkohteita yhteistuumin asiakkaiden kanssa.
Mitä vastikkeellisen kansalaispalkan vaikutukseen hallinnollisiin rakenteisiin tulee, niin suurimmat muutokset kohdistuvat työvoimahallinnon ohella sosiaalisektoriin. Molempien rakennetta olisi karsittava ja toimintoja kehitettävä hallinnoivasta toiminnalliseen ja innovatiiviseen suuntaan. Sosiaalipuolella hallinnollisten tehtävien määrä todennäköisesti laskisi rajusti. Positiivista siinä olisi henkilöstön mahdollisuus hakeutua oman alansa kenttätyöhön avun tarpeessa olevien ihmisten pariin. Korkeasti koulutettua työvoimaa voisi vapautua myös yksityiselle sektorille muuntokoulutuksen kautta paikkaamaan siellä väitettyä työvoimapulaa.
On selvää, että vastikkeellisuudelle tulee määritellä tietyt määrälliset kriteerit niin työteon kuin opiskelun ja muun toiminnan osalle. Tämä koskee ensisijaisesti niitä, jotka ovat valtion ja kunnan työhön ja toimintaan ohjaamisen varassa. Näin heille jäisi aikaa ja energiaa myös omaehtoiseen työnhankintaan ja toimintaan projektiluontoisissa tai tilapäistöissä ansiotasonsa nostamiseksi. Kun ihmiset saadaan aktiivisesti toimimaan, he alkavat voida paremmin. Sen seurauksena myös yksilöiden ja yhteiskunnan talous saadaan kääntymään positiiviseen suuntaan.
On kiinnostavaa nähdä, herääkö perustulon suunnitteluryhmä pohtimaan tässä esittämääni vaihtoehtoista perustulomallia, oivaltavatko maamme hallitus, kansanedustajat ja virkamiehet vastikkeellisen kansalaispalkan edut ja kääntävät sen mukaisesti sekä takkinsa että kelkkansa. Haastetta tässä mallissa riittää myös tutkijoille, taloustieteilijöille ja verottajalle.
Vastikkeellisen kansalaispalkan toteuttaminen on ilman muuta kova haaste maamme korkeimmille päättäjille, niin poliitikoille kuin virkamiehillekin. Nykykäytäntö, jossa konsensuksen pohjalta tehdään huonoja kompromisseja ja toimitaan pitkälti ryhmäedun nimissä ja oman aseman varmistamiseksi, ei enää vetele. Päättäjien on opittava kyseenalaistamaan ja tarkistamaan toimintatapojaan niin, että päätökset tuottavat kaikilla tasoilla aina parhaan ratkaisun koko yhteiskunnan kannalta sekä lyhyellä että pitkällä aikajänteellä.
Paul Betcke
kansalaisaktivisti
Portimão, Portugal
Kansalaispalkan eli perustulon mallia ryhdytään pohtimaan Kela-vetoisessa selvitysryhmässä, johon kuuluu yliopistojen tutkijoiden lisäksi järjestöjen ja yrittäjien edustajia. Perustulo mielletään yleisesti vastikkeettomaksi, ja sen tarkoituksena on korvata osa nykyisestä sosiaaliturvaviidakosta harkintavapaalla rahanjaolla.
Millainen tulevaisuusviso ja tavoite mahtaa olla vastikkeetonta perustuloa ajavilla, pelkkä utopiako? Mikä on toteutusstrategia ja millä toimenpiteillä mahdollinen kaaos ja anarkia estetään? Siinä riittää tutkimusryhmälle pohdittavaa. Oli miten oli, yhteiskunnan nykyinen alennustila ei kuitenkaan kohene pelkällä rahanjakomallin vaihdolla. Muutos parempaan edellyttää huomattavasti radikaalimpaa yhteiskunta-ajattelua.
Yhteiskunnallisen toimeliaisuuden lisäämiseksi ja sitä kautta ihmisten hyvinvoinnin varmistamiseksi esitän vaihtoehtoiseksi ratkaisuksi vastikkeellista kansalaispalkkaa. Tarkoitus on, että kaikki työkykyiset, myös vajaakuntoiset, osallistuvat yhteiskuntaa hyödyttävään toimintaan. Mikäli yksilö ei omin toimin työllisty, valtion/kunnan velvollisuus on järjestää hänelle mielekäs työtehtävä tai muuta hyödyllistä toimintaa.
Hyvinvointivaltion perusideana on ollut erilaisten tukimuotojen avulla lievittää yhteiskunnassamme ilmeneviä puutteita. Rahavetoisella mallilla tässä on kuitenkin epäonnistuttu surkeasti, osoituksena korkea työttömyys, köyhyys, syrjäytyminen ja henkis-sosiaalinen pahoinvointi. On unohdettu, että raha on taloudessa edelleenkin vain vaihdannan väline, ei patenttilääke ongelmiin. On palattava lähtöpisteeseen.
Yhteiskunnan kurssia on muutettava tasan 180 astetta, mikäli haluamme selvitä nykyisistä ja tulevista haasteista. Yhteiskunnan johtamisen lähtökohdaksi on nostettava ihminen, ihmisten henkinen ja fyysinen toimeliaisuus. Vain se johtaa todelliseen hyvinvointiin. Mitään oikotietä ei ole, mutta uuden reitin lähtöpiste on tiedossa. Maaliin pääsy edellyttää selkeää reittikarttaa, jotta kukin voi valita itselleen sopivan etenemisuran. Toimeliaisuuden ollessa kattavaa, yhteiskunnassa ei enää olisi vapaamatkustajia eikä siipeilijötä. Vastikkeettomalla mallilla tähän ei sen sijaan päästä.
Kuinka vastikkeellisuus sitten voidaan toteuttaa? Käypiä tapoja ovat ansiotyön ja yrittäjyyden lisäksi aktiivinen toiminta järjestäytyneen kansalaistoiminnan parissa, ammattiin valmistava opiskelu, mukaanlukien myös täydennys- ja muuntokoulutus. Ihmisiä tulee kannustaa ja myös ohjata yhteistoimintaan erityisesti osuustoiminnan muodossa. Suuntautuminen omavaraistalouteen puolestaan voisi lisätä muuttovirtaa maaseudulle. Toteutustavoissa on haastetta niin yksilölle kuin myös työvoimaviranomaisille ideoitaessa työuria ja työkohteita yhteistuumin asiakkaiden kanssa.
Mitä vastikkeellisen kansalaispalkan vaikutukseen hallinnollisiin rakenteisiin tulee, niin suurimmat muutokset kohdistuvat työvoimahallinnon ohella sosiaalisektoriin. Molempien rakennetta olisi karsittava ja toimintoja kehitettävä hallinnoivasta toiminnalliseen ja innovatiiviseen suuntaan. Sosiaalipuolella hallinnollisten tehtävien määrä todennäköisesti laskisi rajusti. Positiivista siinä olisi henkilöstön mahdollisuus hakeutua oman alansa kenttätyöhön avun tarpeessa olevien ihmisten pariin. Korkeasti koulutettua työvoimaa voisi vapautua myös yksityiselle sektorille muuntokoulutuksen kautta paikkaamaan siellä väitettyä työvoimapulaa.
On selvää, että vastikkeellisuudelle tulee määritellä tietyt määrälliset kriteerit niin työteon kuin opiskelun ja muun toiminnan osalle. Tämä koskee ensisijaisesti niitä, jotka ovat valtion ja kunnan työhön ja toimintaan ohjaamisen varassa. Näin heille jäisi aikaa ja energiaa myös omaehtoiseen työnhankintaan ja toimintaan projektiluontoisissa tai tilapäistöissä ansiotasonsa nostamiseksi. Kun ihmiset saadaan aktiivisesti toimimaan, he alkavat voida paremmin. Sen seurauksena myös yksilöiden ja yhteiskunnan talous saadaan kääntymään positiiviseen suuntaan.
On kiinnostavaa nähdä, herääkö perustulon suunnitteluryhmä pohtimaan tässä esittämääni vaihtoehtoista perustulomallia, oivaltavatko maamme hallitus, kansanedustajat ja virkamiehet vastikkeellisen kansalaispalkan edut ja kääntävät sen mukaisesti sekä takkinsa että kelkkansa. Haastetta tässä mallissa riittää myös tutkijoille, taloustieteilijöille ja verottajalle.
Vastikkeellisen kansalaispalkan toteuttaminen on ilman muuta kova haaste maamme korkeimmille päättäjille, niin poliitikoille kuin virkamiehillekin. Nykykäytäntö, jossa konsensuksen pohjalta tehdään huonoja kompromisseja ja toimitaan pitkälti ryhmäedun nimissä ja oman aseman varmistamiseksi, ei enää vetele. Päättäjien on opittava kyseenalaistamaan ja tarkistamaan toimintatapojaan niin, että päätökset tuottavat kaikilla tasoilla aina parhaan ratkaisun koko yhteiskunnan kannalta sekä lyhyellä että pitkällä aikajänteellä.
Paul Betcke
kansalaisaktivisti
Portimão, Portugal
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.