Profetia Jerusalemissa!

Lance Lambertin profetia 17.4.2011 Jerusalemissa

On hyvä, että esirukoilette Israelin puolesta, että se pelastuu, sillä se on Minun tahtoni. Ympyrä sulkeutuu lunastustyössäni, joka alkoi Abrahamille antamassani lupauksessa, että suuri kansa on hänestä tuleva ja että hänessä kaikki kansat tulevat siunatuiksi.

Ja niin on tapahtunut! Sillä Israelista tuli työkalu, jonka kautta Minun Sanani on tullut kaikille kansoille ja myös Minun pelastukseni ja tieto Minun tarkoitusperästäni. Tästä kansasta, ennen kaikkea, tuli Messias.

Pian kansojen täyteys on tullut pelastukseen ja käännyn taas Israelin, juutalaisen kansani, puoleen.

He tulevat taas oksastetuiksi omaan öljypuuhunsa ja lupaukseni Abrahamille tulee kunniakkaasti täytettyä. Silloin heidän sydämensä kovuus sulaa, heidän sokeutensa kääntyy näkemiseksi ja heidän kärsimyksensä säteileväksi kunniaksi.

Tämä on ehdoton tarkoitukseni eikä Minua käännetä siitä. Käytän tätä kansaa viimeisenä todistajana maailmalle siitä, kuka Minä olen.

Ottakaa hyvin vakavasti se, mitä tapahtuu Arabi-maailmassa. Se, mitä tapahtuu, ei tiedä hyvää Israelille! Se ei ole siirtymistä vapauteen ja todelliseen demokratiaan, vaan valtava voitto sotaisalle islamille. He pyrkivät Israelin tuhoamiseen ja hävittämiseen, mutta he eivät vain epäonnistu; heidän voimansa ja valtansa murtuu ja valtava sielujen sadonkorjuu pelastuu heidän joukostaan.

Kuulkaa Minua, kutsun teitä esirukoukseen! Se ei tule olemaan helppoa. Kaikki viholliseni voimat ovat keskittyneet ja suuntautuneet pysäyttämään tämän kansan tulon Minun lunastukseeni ja pelastukseen. Mutta viholliseni epäonnistuu! Katson siksi niiden puoleen, jotka seisovat muurinaukossa, jotka rakentavat muurin, jotka seisovat esirukouksen paikalla.

Pian myös aloitan vakavammat tuomiot länsimaissa.

He tulevat olemaan kuin ei mitään; käännän heidät ylösalaisin; jauhan heidät hienoksi. He eivät tiedä, mikä on iskenyt heihin.

Tulee näyttämään, ettei ole mitään jäljellä siitä, mitä kerran tein noissa kansoissa; erityisesti siinä supervallassa. Vien sen heikkouteen; se ei enää ole oleva super, vaan kansojen säälin kohde.

Kuulkaa tämä sanani; kutsun teidät esirukoukseen niiden puolesta, jotka kuuluvat minulle noissa kansoissa, että he pelastuisivat siitä! Kuulkaa tämä huuto. Sydämeni halajaa nähdä niiden, jotka kuuluvat Minulle, olevan kirkkaita ymmärryksessään, suoria tavassa, miten kulkea kaiken tämän keskellä.

Kuulkaa minua! Sillä puhun teille, jotka rakastatte Minua ja jotka ovat tänä aamuna muistaneet Minua; en halua tuomiota, mutta mitä vakavimman ja tuhoisimman kaltainen tuomio tulee noiden kansojen ylle.

Kuulkaa tämä sana Minulta ja noudattakaa kutsuani esirukoukseen!
http://www.jouko-piho.fi/211357871
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jumalan profetiat tämän todistaa vastaansanomattomasti, samoin Raamatussa on pakanakansojen viha Israelia kohtaan selvästi, ja lähihistoriasta tämän näemme 1948 ja sen jälkeen, ja toki ennen sitä myös, kuten holokaustissa, vain ymmärtämättömät eivät tätä ymmärrä.

Jeesus pelastaa Israelin vielä kokonaan, kuten profetiat tästä selvästi Raamatussa, ja toki Israelin viholliset hallitsevat vielä Jerusalemia sen 3,5 vuotta, ja sen jälkeen Jeesus tulee ja tuhoaa vastustajansa eli Saatanan ja sitä seuranneen suuren armeijan kymmenestä kansakunnasta, samoin pedon merkki lakkaa ja Jeesuksen pyhät pääsevät taivaasta alas laskeutuneeseen Uuteen Jerusalemiin, yli 2 000 km kanttiinsa neliön muodossa, ja korkeutta saman verran jalokivimuurilla.

Äänestä

aloittamassaan kansojen villitsemisessä ja sodassaan Israelia ja juutalaisia vastaan, vaikka vähän aikaa voivatkin sotia kuten natsit Saksassa 1930-40-luvuilla, näin tulee tapahtumaan, ja nyt Jerusalem nostetaan väkikiveksi, ja tämä nähdään selvästi jo nykyään ja islamin jihad keskeisessä asemassa juutalaisvastaisuudessa ja samoin Jeesuksen pyhien vainoissa.

Äänestä
  • Kerran tulle palkkapäivä meille jokaiselle.
    3. Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä."

    Äänestä

  • 1.Moos12 kirjoitti:

    Kerran tulle palkkapäivä meille jokaiselle.
    3. Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä."

    675

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


211357871 kirjoitti:

Lance Lambertin profetia 17.4.2011 Jerusalemissa

On hyvä, että esirukoilette Israelin puolesta, että se pelastuu, sillä se on Minun tahtoni. Ympyrä sulkeutuu lunastustyössäni, joka alkoi Abrahamille antamassani lupauksessa, että suuri kansa on hänestä tuleva ja että hänessä kaikki kansat tulevat siunatuiksi.

Ja niin on tapahtunut! Sillä Israelista tuli työkalu, jonka kautta Minun Sanani on tullut kaikille kansoille ja myös Minun pelastukseni ja tieto Minun tarkoitusperästäni. Tästä kansasta, ennen kaikkea, tuli Messias.

Pian kansojen täyteys on tullut pelastukseen ja käännyn taas Israelin, juutalaisen kansani, puoleen.

He tulevat taas oksastetuiksi omaan öljypuuhunsa ja lupaukseni Abrahamille tulee kunniakkaasti täytettyä. Silloin heidän sydämensä kovuus sulaa, heidän sokeutensa kääntyy näkemiseksi ja heidän kärsimyksensä säteileväksi kunniaksi.

Tämä on ehdoton tarkoitukseni eikä Minua käännetä siitä. Käytän tätä kansaa viimeisenä todistajana maailmalle siitä, kuka Minä olen.

Ottakaa hyvin vakavasti se, mitä tapahtuu Arabi-maailmassa. Se, mitä tapahtuu, ei tiedä hyvää Israelille! Se ei ole siirtymistä vapauteen ja todelliseen demokratiaan, vaan valtava voitto sotaisalle islamille. He pyrkivät Israelin tuhoamiseen ja hävittämiseen, mutta he eivät vain epäonnistu; heidän voimansa ja valtansa murtuu ja valtava sielujen sadonkorjuu pelastuu heidän joukostaan.

Kuulkaa Minua, kutsun teitä esirukoukseen! Se ei tule olemaan helppoa. Kaikki viholliseni voimat ovat keskittyneet ja suuntautuneet pysäyttämään tämän kansan tulon Minun lunastukseeni ja pelastukseen. Mutta viholliseni epäonnistuu! Katson siksi niiden puoleen, jotka seisovat muurinaukossa, jotka rakentavat muurin, jotka seisovat esirukouksen paikalla.

Pian myös aloitan vakavammat tuomiot länsimaissa.

He tulevat olemaan kuin ei mitään; käännän heidät ylösalaisin; jauhan heidät hienoksi. He eivät tiedä, mikä on iskenyt heihin.

Tulee näyttämään, ettei ole mitään jäljellä siitä, mitä kerran tein noissa kansoissa; erityisesti siinä supervallassa. Vien sen heikkouteen; se ei enää ole oleva super, vaan kansojen säälin kohde.

Kuulkaa tämä sanani; kutsun teidät esirukoukseen niiden puolesta, jotka kuuluvat minulle noissa kansoissa, että he pelastuisivat siitä! Kuulkaa tämä huuto. Sydämeni halajaa nähdä niiden, jotka kuuluvat Minulle, olevan kirkkaita ymmärryksessään, suoria tavassa, miten kulkea kaiken tämän keskellä.

Kuulkaa minua! Sillä puhun teille, jotka rakastatte Minua ja jotka ovat tänä aamuna muistaneet Minua; en halua tuomiota, mutta mitä vakavimman ja tuhoisimman kaltainen tuomio tulee noiden kansojen ylle.

Kuulkaa tämä sana Minulta ja noudattakaa kutsuani esirukoukseen!
http://www.jouko-piho.fi/211357871

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu