Olisipa RKP vielä hallituksessa!

Olisipa RKP vielä hallituksessa, niin olisimme säästyneet tältä mamuvyöryltä. Soini imuroi tänne mamuja vaikka lentokoneilla, jos muuten ei tule riittävästi. Persujen petosjytky on kauhistuttava kaikkien aikojen ennätys.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

RKP:n E. Bidét lienee valtakunnan himokkain mamuttaja. Onneksi ei ole hallituksessa.

Äänestä
  • RKP:tä on tietysti kiva syyttää yltiöpäisestä matuttamisesta, mutta faktat puhuvat puolestaan. Nyt persujen ollessa hallituksessa matuja tulee viikossa yhtä paljon kuin ennen tuli vuodessa. Lisäksi niitä aiotaan hakea vielä suoraan pakolaisleireiltä lentokoneilla lisää. Pitää perustaa oikein hotspotteja että hakeminen on mahdollisimman vaivatonta. Ja omien pakolaiskiintiöidenkin lisäksi halutaan vielä EU:lta lisäkiintiöt. Ei meno tällaista ollut RKP:n, vihreiden, vasemmiston tai demarien ollessa hallituksessa.

    Äänestä

RKP, Vihreät ja Vasemmistoliitto olivat hallituksessa, kun mamujen asuttaminen alkoi. Puolueet ovat luoneet mamuille niin hyvät olot Suomessa, että nämä ovat saaneet houkuteltua lisää heidän lähtömaista tulevia.
Ilman täällä jo ennestään olevia iraqilaisia ei Ruotsin läpi olisi tullut tällaista tulvaa.
RKP ja Vihreät huusivat kurkkusuorana 1 päivä ennen pariisin tapahtumia, ettei pakolaisia saa käännyttää. Nazima Razmyar moitii Persuja, kun suhtautuvat nuivasti pakolaisiin. Nazima haluaa tulla afgaani pakolaisten kuningattareksi Suomessa.

Persut on ainut puolue, joka on säännönmukaisesti varoittanut pakolaisten mukana tulevista terroristeista. Syyllisiä pakolaistulvaan ovat täällä jo olevat mamut ja suvakki politiikot. Ville Niinistö, Emma Kari, Eva Biaudet, Carl Haglund, Nazima Razmyar
ja Mikael Junger. Vasureista voi nimetä Paavo Arhinmäki ja Li Andersson.
Nämä tulivat ensimmäisenä mieleen, niistä jotka julkisuudessa eniten ovat puhuneet
jakamattomasta ihmisoikeudestan ja vapaasta maahanmuutosta. Muitakin on.
Jakamaton ihmisoikeus ei ilmeisesti koskenut Pariisissa kuolleita viattomia ihmisiä.

Petteri Urpo sivuun ja jussi Halla-aho sisäministeriksi, niin saadaan rajat kiinni.

Äänestä
  • Kun Tynkkynen esitti, että persut kävisivät edes avoimen arvokeskustelun tästä yltiöpäisestä mamuttamisesta, Soini erotti hänet puolueesta. Kun persujen toinen varapuheenjohtaja Mäntylä on käyttänyt saman suuntaisia puheenvuoroja kuin Tynkkynen, ei erottamisesta ole ollut puhettakaan. Päin vastoin, tälläkin palstalla monet persut ovat kehuneet, että "Mäntylä on persujen eduskuntaryhmän ainoa mies". Kertoo persujen populismin jakomielisyydestä todella paljon.

    Äänestä

Faktat ovat vesiselviä: Persut on petospuolue, joka on härskisti pettänyt äänestäjänsä!

Persut eivät ole tehneet yhtään mitään konkreettista maahanmuutto-ongelman ratkaisemiseksi - RKP on tehnyt hyvinkin paljon. Suomessa on ollut muihin länsimaihin verrattuna todella vähän maahanmuuttajia - kiitos RKP:n.

Persujohtajat voivat huijata itseään vaikka kuinka paljon, mutta kansan huijaaminen ei enää onnistu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


persut-petti-Suomen kirjoitti:

Olisipa RKP vielä hallituksessa, niin olisimme säästyneet tältä mamuvyöryltä. Soini imuroi tänne mamuja vaikka lentokoneilla, jos muuten ei tule riittävästi. Persujen petosjytky on kauhistuttava kaikkien aikojen ennätys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu