Ranska ja karma

Tätä ei voi ääneen sanoa missään mutta kaikki ne helvetilliset hirmuteot mitkä Ranska on suorittanut koko historiansa aikana (manittakoon nyt Etelä-Amerikan tapahtumat, Algerian,Vietnamin, sekä miljoona muuta paikkaa missä Ranska on käynyt murhaamassa viattomia naisia ja lapsia, sekä siviilejä ryöstäen ja raiskaten porukkaa). Niin en ihan kauheaa sääli osaa tuntea tällä hetkellä Ranskalasiia kohtaan. Suomalaiset ehtivät nolaamana itsensä niin kansalaisten kun päättäjienkin taholla vaikka aika harva päättäjä ja kansalainen saa edes Pariisia piirettyä kartalle oikeaan kohtaan, harva edes Ranskaa. Huvittavinta oli tänän aamuna vähän turhan hyvin syönyt rajavartiolaitoksen päällikkö kertomassa kuinka suomen rajat ovat kiinni ja hommat toimivat... Viranomaisila ja medioilla on sama ongelma kun on tehty valheellista uutisointia..Uskottavuus on mennyt. Eli jos ymmärsin oikein niin raja vuotaa kun seula?

Eniten häpesin presidenttiä, vielä tuttujani enemmän. Sillä hänelläkään ei ollut mitään käryä maailman tilanteesta, tänne tulleet sosiaalipummit eivät ole koskaan olleet lähelläkään sotaa mutta sitä ei kokoomus presidentti ymmärrä, että vain rikkaat matkustavat. Ranska on murhannut eri koalitioissa muita, pommittanut siviileitä ja ampunut pikkulapsia joten ei ihan kamalasti tule nyt sympatiaa, vai mitenkä kävi Libyassa ja entä Irakissa, unohtuiko jo sinne jätetyt kymmenentuhannet vainajat? Tämän asian Ranska selvittää uskomattomalla kostoiskulla missä käydään pommittamassa taas 300 000 ihmistä kodittomaksi ja 5000 hengettömäksi, tästä seuraa taas kostoisku takaisin. Ainoastaan sulkemalla rajat oikeasti ja hylkäämällä amerikkalaisten pakko demokratian perijaatteet, eli sen että käydään viemässä demokratiaa asein sinne missä sitä ei ole pyydetty, voimme elää jonkinlaisessa rauhassa. Ranska uskoo olevansa suurvalta, mutta ei se sitä ole. Kohta koko maailma on sodassa vihollista vastaan jota ei asein voiteta silä isis edustaa ideologiaa, eikä se ole ammuksin tapettavissa.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Joo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

nemesistyyppistä kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu