Isisläinen kertoo: Näin USA loi hirviön!

TarkkaPoika

Usa:n hajottaessa taannoin Irakinkin kuten myöhemmin Libyan ja Syyrian, maa tuli luoneeksi samalla nykyisen ISIS:in. Kaikissa näissä maissa Yhdysvallat kaatoi laillisen hallituksen, Syyriassa siinä vielä tosin onnistumatta, mutta seuraukset ovat kamalat. Miljoonia kuolleita, miljoonia pakolaisia joista tuhannet myös Suomessa, terrori-iskuja maailmalla, viimeksi venäläiskoneen tuhoaminen Siinailla ja pommi-iskut Pariisissa.
Ei ihme että jo Yhdysvalloissakin viikonlopun poliittisissa haastatteluissa on hiillostettu ja vaadittu vastauksia Hillary Clintonilta joka noihin aikoihin toimi USA:n ulkoministerinä ja oli vaikuttamassa osaltaan katastrofaaliseen USA:n ulkopolitiikkaan, taas kerran.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014121318924721_ul.shtml

46

367

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rauhalle

      Syyt ja seuraukset on nähtävissä maailmalla. Olisi naivia kuvitella että länsimaat selviäisivät kiitoksella islaminuskoisten näyryyttämisestä. Koston kierre on saatu aikaan, kuten viimepäivien puheista ja toimista voidaan havaita.
      Ainoastaan Syyrian tilanteen ratkaisu ei lopeta terrorismia; Palestiinan ongelmat ovat monin verroin vaikeampia jo siksi että puolustautumismahdollisuudet konfliktin osapuolten vällillä eivät ole tasavertaiset.

      M I K S I , on kysymys joka pitäisi kysyä nyt länsimaissa! Mistä läytyisi nykypäivän Ganthit?

      • Pommituksia.lisättävä

        Muslimien pommittaminen on aina oikein, lisää vaan pommituksia. Mitä enemmän tuota roskaväkeä, paskasakkia tapetaan sitä parempi.


      • 9plus9

        Kenellä siellä palestiinassa on ongelmia? Arabeilla kun eivät saa tarpeeksi ihmisiä tapettua? Kyllä on sairasta sakkia nuo palestiinalaiset, ei ihme että islamilaisessa maailmassa ei mikään kehity kun haluavat vain tappaa ja tappaa lisää.


      • masentava_realisti

        Koston kierre on saatu aikaan niin, että eurooppalaiset juoksupoikavaltiot saa vihat niskoihinsa ja jenkit hykertelevät pulleita kapitalistin sormiaan.


      • usa.trolli
        Pommituksia.lisättävä kirjoitti:

        Muslimien pommittaminen on aina oikein, lisää vaan pommituksia. Mitä enemmän tuota roskaväkeä, paskasakkia tapetaan sitä parempi.

        Sinä se aina käytät tuota pistettä nimessäsi.


    • Niinpäniinkyllä

      Lännen tekopyhyys demokratia missiossa ei ole koskaan toiminut. Venäjä toimii ja tekee reaalipolitiikkaa eikä kerää/halua tyylipisteitä.

      • awerqwr

        eqwr


      • tyrt

        hgfyf


    • Vielä_unohtui

      Isisläiseltä unohtui Afganistan. USA menee "pelastamaan" kansalaisia ja lähtee kesken kaiken luikkimaan. Näin kävi myös Irakissa.
      USA ei osaa tehdä poliittista ratkaisua, eikä osaa käyttää diplomatiaa. Armeija on kaikki autuaaksi tekevä.

      • Jo Vietnamissa epäonnistuttiin.


      • tgrtretretrtrt

        Putin on jo kaavaillut atomiaseen käyttöä. Se lopetti toisen maailmansodan.

        Pienehkö pommi muutamaan pesäkkeeseen. Uskon, että jihadistikin kunnioittaa lopputulosta, jos jää henkiin.


      • Lähtöpaikkaanko
        tgrtretretrtrt kirjoitti:

        Putin on jo kaavaillut atomiaseen käyttöä. Se lopetti toisen maailmansodan.

        Pienehkö pommi muutamaan pesäkkeeseen. Uskon, että jihadistikin kunnioittaa lopputulosta, jos jää henkiin.

        Tarkoitatko, että Washingtoniin ja New Yorkiin? Sieltähän nämä Lähi-Idän ja Pohjois-Afrikan sodat ovat lähtöisin.


      • erytr6d8t79y080
        tgrtretretrtrt kirjoitti:

        Putin on jo kaavaillut atomiaseen käyttöä. Se lopetti toisen maailmansodan.

        Pienehkö pommi muutamaan pesäkkeeseen. Uskon, että jihadistikin kunnioittaa lopputulosta, jos jää henkiin.

        Mekan musta kivi olisi oikea kohde ja mieluummin pyhiinvaelluksen aikaan. Saisi terroristit maistaa omaa lääkettään.


    • muslimiVALEHTELEEaina

      USA antoi Irakilaisille mahdollisuuden demokratiaan, mutta sitä he eivät halua.

      Irakilaiset eivät halua edes puolustaa oman maansa demokraattista kehitystä, vaan luikkivat karkuun,.

      • Vielätyhmempää

        No, amerikkalaiset luikkivat karkuun häntä koipien välissä tuhottuaan maan suunnilleen maan tasalle.
        Tyypillistä suomalaisen älyvapaapolitiikon retoriikkaa antaa ymmärtää, että sodan aloittaminen ja maan tuhoaminen on ok silloin, kun sen tekee USA.
        Olen joskus kuullut jotakin vielä tyhmempääkin, mutta en muista missä ja milloin.


      • george.nobrains.bush

        Kuinka pieni ÄO pitää olla, että luulee että Irakissa toimii demokratia?


    • assdsadsdassd

      Paitsi että ISIS on suora ilmentymä muslimien 1400 vuotisesta tavoitteesta perustaa islamilainen kalifaatti koraanin ohjeiden mukaan, ei ole ensimmäinen eikä viimeinen islamilainen liike joka sitä yrittää.

      Yksinkertaisille ihmisille vain kaikki pitää laittaa muiden kuin aktiivisen tekijän syyksi. Motiivia voi jokainen tekosyiden keksijä pohtia itse.

      • Kalifaattihan oli olemassaoleva käytäntö 1900-luvun alkupuolelle saakka. Kemal Atatürk vasta lakkautti sen. Nyt tätä arvonimeä on alettu nostattaa alueella, joka ennen ensimmäisen maailmansodan aikaa kuului Osmanien valtakuntaan. Ei tarvitse juurikaan ihmetellä, jos tuntee taustaa.


      • Fiksumpi

        Vielä yksinkertaisemmille ei vain yleensä kerrota kuka Isisin toiminnan mahdollisti -Usa-ja jopa auttoi sitä.


      • Fiksumpi kirjoitti:

        Vielä yksinkertaisemmille ei vain yleensä kerrota kuka Isisin toiminnan mahdollisti -Usa-ja jopa auttoi sitä.

        Jo Saddam Hussein taisteli shiioja vastaan. Brutaalisti. Taisteli shiialaista Irania vastaan, verisesti. Nyt on shiialaisia vastaan taisteleva Isis.

        Usa ei osaa päättää, pitäisikö setä Saddam sittenkin herättää kuolleista...

        Saddam sentään ei hillunut Euroopassa.


      • sfdafdsafdsa
        Fiksumpi kirjoitti:

        Vielä yksinkertaisemmille ei vain yleensä kerrota kuka Isisin toiminnan mahdollisti -Usa-ja jopa auttoi sitä.

        Amerikkalaiset tekivät sen 1400 vuotta sitten kun kirjoitettiin määrykset joita ISIS noudattaa tänä päivänä kirjaimellisesti?

        Jummaparahuitti sentään amerikkalaiset on ovelia. Vie pohjan pois kaikilta antiamerikkalaisilta jotka haukkuvat amerikkalaisia tyhmiksi.


      • aikojen.alussa
        sfdafdsafdsa kirjoitti:

        Amerikkalaiset tekivät sen 1400 vuotta sitten kun kirjoitettiin määrykset joita ISIS noudattaa tänä päivänä kirjaimellisesti?

        Jummaparahuitti sentään amerikkalaiset on ovelia. Vie pohjan pois kaikilta antiamerikkalaisilta jotka haukkuvat amerikkalaisia tyhmiksi.

        On ne jenkit tosiaan vekkuleita. Aloittivat jo tämän ennen kuin ensimmäinen eurooppalainenkaan oli nähnyt koko mannerta.


      • Fiksumpi kirjoitti:

        Vielä yksinkertaisemmille ei vain yleensä kerrota kuka Isisin toiminnan mahdollisti -Usa-ja jopa auttoi sitä.

        Meillä tuota usan toimintaa tekee suvikset, hyvän tekemisen nimissä tehdään äärimäistä pahuutta. Onneksi putinilla on parempia pyssyjä, niillä tulee kauniimpia ruumiita.


    • jkuiyo

      Presidentiksi pyrkivä sosialisti Bernie Sanders sanoi, että Yhdysvaltain hyökkäys Irakiin oli ”hirvittävä virhe”, joka johti Isisin nousuun. Hän muistutti myös muista maista, jossa diktaattorin kaatuminen on johtanut kaaokseen. ---Hesarista---

      • hgfkf

        Älä hesaria lue, seuraa mitä tahansa amerikkalaista presidenttikeskustelua tai fox newsin toimittajia, he ovat jo vuosia sanoneet ilman vempuilua ettei amerikkalaisten olisi koskaan pitänyt sinne mennä.

        Ei se kuitenkaan ole syy islamilaiseen terrorismiin sen enempää kuin autonrengas on syyllinen auto-onnettomuuksiin, islamilaiseen terrorismiin on vain yksi syy ja se on islam.


    • USAhajoitajahallitse

      Tämä shiialainen "kaltoinkohdeltu" tappaisi kymmenen kertaa ennemmin länsimaisenihmisen ja kristityn kuin kuin veljensä sunnin.
      Irak oli Saddamin aikana paljon yhtenäisempi kansa ja USA halusi tuhota "hirmuhallitsijan" tuolla roomanaikaisilla opeilla hajoita ja hallitse ja siten tukea Israelinvaltiota ja nämä virheet ihan Libyan Gaddafeista halinnon kaatamisista on myönnetty jälkeenpäin USA:sta.

    • dhsaajkshd

      Isiksen taustalla on pyhää sotaa ja vihaa lietsova uskonto ja kulttuuri. Ei mikään eikä kukaan muu.

    • tonaltrump

      USAn presidentti ehdokas Donald Trumpp laukoo totuuksia USAn politiikasta Irakissa ja Syyriassa.

      • Trumpetinsoittaja11

        Trump olisikin fiksuin valinta siinä maassa.


      • Kylläkiitosjuu

        Trumpille ääniä.


    • varjolla

      kyseessä on palkka armeija uskonto sodalla vain ratsastetaan pää määrät.

    • AavikkoPaavoaTarvii

      nimittäin Saarijärven Paavoa...

    • KiittäkääObamaa

      Tänäänkin voimme kiittää Yhdysvaltain tyhmyyttä ja onnetonta ulkopolitiikkaa siitä että Euroopassa saamme kärsiä nyt terrorismista.

      • Noobelimiehelle

        Obama on rauhan nobelisti joka sai monta sotaa syttymään ja valtiota hajotettua, Libya, Syyria...


      • EroaaPKoreastaMiten

        Mutta se on MUSTA ja sehän trendisuvakille riittää. Leveä hymy tai muu nlp-temppu tai vaikuttava (jonkun muun kirjoittama) puhe prompterilta lausuttuna, niin kyllä on hyysärin silmät sikkuralla ja transsissa hoetaan "yes we can, yes we can, o-ba-ma, o-ba-ma...", sodista ja poliisivaltiosta viis.

        Seuraavaksi sitten seuraava Clinton, jolla on lupa mihin tahansa koska NAINEN.


    • Stubb_tuo_terrorin

      Stubbi ja Soini vedättävät kansaa kuin pässiä narussa. Veljeily ja läheiset suhteet USA:n kanssa tuovat heidän mukaansa turvallisuutta, kuten jakuvat USA:n sotilasjoukkojen vierailut ja sotaharjoitukset Suomessa. Todellsiuudessa juuri USA:n nuoleskelu on varmin tie joutua mukaan loputtomaan terrori-iskujen kierteeseen, jossa Isis tappaa massaiskuilla ihmisä kaikkialla, missä nuoleskellaa amerikkalaisia ja tuetaan heidän maailmanpolitiikkaansa.

      • Järkeäkäyttämättömät

        Asia on juuri noin, kuin nimimerkki "Stubb_tuo_terrorin" sanoo.
        Paras tae pienen valtion turvallisuudelle on ehdoton ja särötön puolueettomuus ja taipumaton pysytteleminen erillään toisten poliittisista ongelmista, joita ei pidä edes kommentoida ulos päin. Samalla täytyy pitää hyvä huoli omasta puolustuskyvystä eikä päästää mitään vieraita sotilasjoukkioita maan alueelle.
        No tämähän on Suomelle jo myöhäistä, kiitos siitä järkeä käyttämättömille Suomen poliitikoille.


    • JuhaniPutkinen

      Onneksi Venäjällä on järki tallella ja suojaa meitäkin.

      • Eitarvitsemaksaa

        Suojaa meitä aivan samaan tapaan ja yhtä tehokkaasti kuin nato suojaisi, jos Suomi olisi jäsen.
        Mutta Venäjälle ei tarvitse maksaa kymmeniä ja satoja miljoonia euroja Suomen vähiä rahoja.


    • 123f123

      eipä kiinnosta vittuakaan.

      • 418

        No ei todellakaan. Vittuahan kiinnostaa vain se miehinen vastakappale.


    • Timo_XL_

      No johan USA loi aikanaan Al-Qaedankin, niin miksei sit ISIStäkin!?!
      Eihän USA voi elää ilman vihollisia!?

      (Ja jos ette usko, niin tsekatkaas kuka koulutti ja aseisti Neukku-Afganistan sodan aikana Mujahediinejä joiden joukossa vaikutti myös muuan Osama bin-Laden ystävineen! :) )

      Samoin kun aseisti ja koulutti Irak-Iran sodan aikan irakilaisia! :)
      ISIsissä on varmaan vielä tällä hetkelläkin joitain upsereita jotka USA on kouluttanu?

      • Timo_XL_

        Niin ja hauskahkona anekdoottina vielä: USAlla oli ISISin johtaja Abu Bakr al-Baghdadi vangittunakin tossa 2004 lähes vuoden ajan, mut laskivat sen vapaaks koska tää oli "ihan harmiton"! :)


    • kjhvhfghytfhjgfbh

      Vangittuna?.....todennäköisesti kuitenkin koulutettavana, "vangitseminen" antoi uskottavuutta.

    • trrrrrrrrrppppp

      USA loi Isisin ja Venäjä päätti mennä omilla pommituksillaan vielä vahvistamaan sitä.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      240
      45281
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      11223
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      176
      10821
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9691
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8498
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6501
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      2850
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      28
      2202
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      32
      1485
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1470
    Aihe