Venäjä on ainoa luvan saanut Syyrian auttaja

, kaikki muut sivullisia, kuin Ranska ja Yhdysvallat.

Suomessa Saksa tuli mukaan kansalaissotaan 1918, Svinhufvudin senaatin pyytämänä, jolla taas oli oikeistomme Kerenskin avulla ottama valta.
Maassa ollut keisari-Kerenskin armeijan jakoi Mannerheim omilleen ja loput riisui aseista, mutta perui niiden kotimatkan, koska pelkäsi niiden auttavan Leninin hallintoa ! Näin niistä osa joutui punaisten puolelle, Suomessa !
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tätä einäytä länsimaiden vapaus tuntevan, räkyttää ja pilkata uskontoja osaavat, opettamatta ?

Äänestä

Sianpaskakuski Abrahamm ei näytä tuntevan edes oman maansa historiaa, kun apukoulukin jäi kesken. Milloinkahan Kerenski on kruunattu keisariksi? Muuten yksi osoitus ryssien ikuisista valeista: roistoryhmä nimitti itsensä bolsevikeiksi (enemmistöksi) ja nimesi puolueen enemmistön mensevikeiksi (vähemmistöksi).

Äänestä

Pojalla tuntuu lukutaitokin hävinneen, jos Kerenskin ja oikeistomme kaappaus yhteistyönä et tunne, kansanedustommekin suljettiin, koska SDP:llä oli 102 paikan enemmistö. Uudet laittomat vaalit järjestettiin kuin Ukrainassa ja äänestäjiä estettiin, joita osa oli kuollut nälkä ja aliravitsemus tauteihin.
Silti SDP sai 98 paikkaa, mutta ei sen mukaista edustusta Senaattiin ?

Äänestä

Saksa saneli Suomen kohtalon 1918!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Abrahamm kirjoitti:

, kaikki muut sivullisia, kuin Ranska ja Yhdysvallat.

Suomessa Saksa tuli mukaan kansalaissotaan 1918, Svinhufvudin senaatin pyytämänä, jolla taas oli oikeistomme Kerenskin avulla ottama valta.
Maassa ollut keisari-Kerenskin armeijan jakoi Mannerheim omilleen ja loput riisui aseista, mutta perui niiden kotimatkan, koska pelkäsi niiden auttavan Leninin hallintoa ! Näin niistä osa joutui punaisten puolelle, Suomessa !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu