Joensuun Niinivaaran lukio lopetti toimintansa keväällä 2015. Se yhdistyi Joensuun yhteiskoulun lukioon, ja uuden lukion nimeksi tuli yhteiskoulun lukio (ylisoutajan lukio ei kelvannutkaan), joten käytännössä, kun siellä uudessa paikassa oli vanha koulutalo, ja vanha nimi, niin Niinivaaran lukio alistettiin yhteiskoulun lukion alle.. Kiinnostaisi vaan tietää että pääseekö meille Niinivaaralaisille tutuksi tullut monivivahteinen ja rikas lukiolaisten taide kukoistamaan siellä urheiluhullujen koulussa. Vai alistetaanko sekin ja kuihdutetaan... Näin Niinivaaralla asuvana harmittaa, että lukiota ei täällä enää ole, se toi sopivasti elämää, ihan eri tavalla ku joku alakoulu. Nyt saa väistellä niitä räkänokkia jotka valuu yhtenä letkana polkupyörillään hurjaa vauhtia klo 14 jälkeen. Vaikka omasta lukioajastani onkin vuosia aikaa enkä sitä Joensuussa käynytkään, minusta sääli että Niinivaaran lukiota ei enää ole. Sopivan pieni ja persoonallinen koulu. Miksi kaikesta pitää tehdä niin isoa? Nyt Niinivaaran lukio sulautuu johonkin harmaaseen (urheilu)massaan. Ihan konkreettisestikin, kun sitä vanhan yhteiskoulun rakennustahan jatkettiin uudella rakennuksella, niin se todennäköisesti viime vuosien rakennushengen mukaisesti on harmaa..
Niinivaaran lukiota ei enää ole. (yhteiskoulu?)
niinivaaz
31285
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei oo helppoa sinullakaan.
Mikäli olen oikein ymmärtänyt lukiolaisten jutuista tilanne on juuri päinvastoin. Nykyisen JYK:in ykkösprioriteetti on nimenomaan taideaineet ja vanhan JYK:in urheilumenneisyyttä katsotaan hyvinkin pitkään. Samoin vanhoja JYK:läisiä perinteitä ollaan ajamassa kovaa vauhtia alas. Muunmuassa perinteinen JYK-gaala, joka oli koko koulun yhteinen juhala, on tästä vuodesta alkaen tarkoitettu vain ekaluokkalaisille. Eli "niinivaaz", ole huoleti, JYK:in siirtäminen Tylypahkaksi on hyvässä vauhdissa Tylypahkahkasta tulleen rehtorin johdolla. Säälittää, että JYK jyrätään!
Vähän siltä vaikuttaa että JYKissä ei nykyään hyväksytä erilaisia ihmisiä.. Niinku Niinivaaran lukiossa pojat pystyivät tulemaan vaikka hame päällä kouluun eikä ketään edes jaksanut kiinnostaa se, saati että olisi ottanut siitä silmätikun itselleen. Onneksi uuteen kouluun siirtyi opiskelijoita Niinivaaralta puhdistamaan myrkyttynyttä ilmaa! Sanon kuitenkin että varmasti opiskelijajoukko oli moninainen, laidasta laitaan niin vanhassa JYKissä kuin niinivaarallakin. Mutta ilmaisu ja urheilu ovat vähän toisiaan vastustavia voimia paitsi jos tietoisesti jaksetaan pyrkiä Aina sopuisaan yhteiseloon. Mutta jaksavatko opiskelijat ja opettajat?