Yhdelle terroristi on toiselle vapaustaistelija
Ranska on kunnostautunut osallistumalla lähi-idän konflikteihin siinä missä muutkin länsivallat, Euroopassa erityisesti Nato-valtiot. Alueita on pommitettu keskiajalle, yksityistetty valtion omistusta omiin taskuihin, syrjäytetty maltillisia kansallismielisiä johtajia kiihkouskovaisten nukkehallitsijoiden tieltä ynnä muuta demokratisointia harrastettu dollarin kiilto silmissä röyhkeän kevyesti kansoista piittaamatta.
129 uhria on toki liikaa. Lähi-idässä länsivaltojen toimesta on surmattu yli 4 miljoonaa ihmistä vuodesta 1990 lähtien ja pelkästään Irakissa on kuollut vuodesta 2003 alkaen jo yli 1,2 miljoonaa ihmistä. "Je suis Irak?" Miten selitämme esimerkiksi irakilaiselle, afgaanille, tai syyrialaiselle maahanmuuttajalle suhteemme länteen? Avoimen dialogin puuttuminen ja se ettei yksilöllä ole enää mitään menetettävää ovat asioita jotka johtavat auttamatta epätoivoisiin tekoihin.
USA:n pelisilmän ymmärrän mutten todellakaan ymmärrä Euroopan johtajien logiikkaa. USA-vetoisesti Eurooppa on saatu mukaan tuhoamaan Lähi-itää ja nyt Lähi-idän syystäkin katkeria perheensä menettäneitä kansalaisia päästetään Eurooppaan. En pidä terroriteoista, en Hammurabin laista. En pidä myöskään yksisilmäisestä uutisoinnista. Karman laille en mahda mitään.

Vastaukset 2
Vanhimmat
heal the woorld make it the better place just yooou and for me and the whole human race
:)