PPO:n hallinolle tarvitaan painetta jäsenistöltä

Kun L-osuuksien omistajat veivät asiaa Välimiesoikeuteen niin Osuuskunnan hallinto olikin nurkan takana sopimassa asian. Herää kysymys paljonko kanteen nostajille maksettiin/osuus ja "silent please" rahaa koska eihän nyt eteläsuomalaiset juristit nälkäpalkalla tuollaista hoida..kirjanpitoon summat on piilotettu.

Paljonko on Haapaveden kaupunki menettänyt ja menettämässä kun on jäänyt ilman jäsenosuuksille aikoinaan anettuja lisäosuuksia ja/tai hyllyllä olleitten käyttämättömien osuuksien irtisanomisesta saatuja 100 eurosia kun arvo olisi ollut jopa 2000 €/osuus ? Miksi asiaa ei ole puututtu tai puututa kun vielä on 100 M€ jakamatta jäsenille. Jos annetaan ne sijoitushömppään niin ..sinne meni eikä koira perään hauku. Siellä on yksi puupää ja kipusisko jolta voi asiaa kysyä ja panna hoitamaan saannot kuntoon.

Välimiesmenettelyyn menneet saivat ”ylimääräistä” koska olisivat voittaneet kanteensa. Lunastushinta oli L-osuuksille muka 100€ mutta siinä mentiin todella pieleen asian käsittelyssä, niin kuin täällä on jo tiedettykin. Osuuslajin lopettaminen ei mennyt osuuskuntakokouksessa ollenkaan oikein, tähän valittajat tarttuivat ja tekivät tilin...pelottiko PPO:n hallitusta oikeusministeriön henkilön rooli ?

Kokous missä L-osuudet lopetettiin oli muutenkin kokonaisuutena täysi fiasko ja on kummalista, että sitä ei hallitus korjannut mitenkään, vaikka ei voinut missään nimessä olla tietämätön asiasta. Muistaakseni kyseisessä kokouksessa jäi joku juristikin saliin puheenjohtaja Haapakosken mielivaltaisella päätöksellä. Olihan salissa vielä Raahen oma mieskin Jarmo Uutela joten laittomuudet näyttävät tässä valossa tahallisilta kun häntä sitoi KOROSTUNUT HUOLELLISUUSVELVOITE. Äänestykset olivat jotain koeäänestyksiä jossa ei ollut mitään järkeä. Muutama mies arvioi seisovia ja istuvia ja oliko peräti jotain kädenheilutuksia. Kuitenkin Osuuskuntalaissa 5 luku 30 § on selvä määräys L-osuuksien kokonaan lopettamisesta lisäparakraaffeineen. Ainut oikea tapa asiasta olisi ollut lippuäänestys. Ei antanut hallinnosta luotettavaa kuvaa. Näyttäisi siltä, että kuva on valitettavan paikkansapitävä. Kyseisen kokouksen (2013) 9§ on mielenkiintoinen peilattuna nykytilanteeseen, kanattaa lukea. Henkilöt jotka eivät ole käyttäneet osuuskunnan tai konsernin palveluksia 4 kuukauteen erotetaan, siis telepalveluita. Meillä on juurikin samat säännöt nyt kuin silloin ja mites on ne telepalveluiden käyttövaatimukset ja erottamiset nyt. Hallitushan väittää nyt, että sijoituspalvelut ovat riittävä jäsenyyden säilyttämiseksi. Miksi 2013 erotettiin vaikka käytti niitä sijoituspalveluita mitkä hallitus nyt hyväksyy jäsenyyteen oikeuttavaksi...sehän olisi alkanut jo v.1996 ? Palataanko asiaan sinne asti ?
1551
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Sinä se jaksat.Sulle nauraa jo kaikki.

Äänestä

Joko aloittaja on löytänyt mikrouunistaan kuulemiinsa huhuihin dokumentteja? Ei muuta kuin dokumentit esille maksetuista korvauksista tai sitten yhteys mielenterveystoimistoon.

Äänestä
  • ..voitko käydä pyytämässä "salaisiksi" luokitellut dokumentit toimistolta..niin kuulet mitä vastataan..Painu hiiteen täältä..ei sulle annetaan mitään faktaa tai tietoa..ne on hallituksen asioita eikä kuulu pätkääkään jäsenille !

    Kerro sitten mitä niissä lukee..summat myös.. Oikeusministeriössä odotetaan asiassa avausta !

    Äänestä

Eikait tuo nyt olisi iso vaiva kaupungilta pyytää asiasta lausuntoa jos kerran on voinut mennä tuollai rahaa ohi suun. Nehän vois olla helpottamassa palvelujen tuottamisessa eri sektoreilla kun on tiukat budjettiraamit. Oikeastaan tuossahan voi piillä viranhaltijoilla huonosti hoidetun asian vuoksi virkavelvollisuuden laiminlyönti ?

Äänestä
  • Sama sekopää postaa noita tuulestatemmattuja horinoitaan L-osuuksista maksetuista ylimääräisistä korvauksista kaikille palstoille. Tahvo pitää muita, yli kahtatuhatta entistä L-osuuden omistajaa, täysin tyhmänä kun nämä eivät ole nostaneet osuuksistaan kuin 100 euroa rahaa. Ainoastaan neljä osakasta olisi saanut mahtavat korvaukset. Jokainen täysjärkinen tajuaa että ei tälläinen ole mahdollista. Sekopää on sekaisin ja hoidon tarpeessa.

    Äänestä

  • ..onko tämä askotti sieltä ylv-kalajoki alueelta valvomassa jo tätäkin palstaa. Edustaa hallintoa-kokoomusta-nuorkauppakamaria..jne omaa etuaan ajamassa ja yrittää kommenteillaan hämätä tavallisia jäseniä joilla konsulttien mukaan vielä 1240 €/osuus saatavissa omaisuuttaan itselleen ennenkuin se katoaa sijoitushömppään.. ota nyt puupää tai kipusisko jäsenien kantaan ote !

    Äänestä

  • ..korjaus v.2013 kokouksen jälkeen välimieskanteen jättäneiden määrään. Heitä oli 3 kpl, nimiä ei heti julkistettu, Miksi ? Kun nyt jo etukäteen oli nassunaama Raahen lehtiin laittanut viimeisimmän kanteen jättäneiden nimet.
    Lisäksi kehuttiin että säästettiin "sopimalla" 200 000 €..mistä tuo summa oli määritetty ?....säästetty mutta ei käynyt ilmi paljonko maksettiin ? Läheltä eteläsuomen oikeuslaitosta olleelta saadun kommentin mukaan kanteen jättäneet saivat yhteensä 300 000 € ja kun siihen lisätään tuo 200 000 € = 500 000 € eli jos osuuksia oli 300 kpl ja osuuden tasearvo 2 130 €/kpl niin ..tulihan siinä säästöä.. kun etelän ihmiset ei jaksaneet odottaa lopputulosta niin ottivat sen 450 000 € eli 1500 €..eihän se ollut kuin 0,2 % koko sen hetkisestä taseen arvosta 175 M€.. ja sai fyffet handuun heti !..Loput faktat selviää kirjanpidosta..vaikka sitä on yritetty kierrättää jopa nimeä vaihtaneen omistusyhtiönkin kautta !

    Todista väitteet vääriksi, käyn mielelläni kirjanpidon ja hallituksen pöytäkirjaukset läpi ..jos sallitaan. Samalla selviää toimineiden tilintarkastajien rajoitetun mandaatin raamit !

    Äänestä

Voisiko myötäpuoli laittaa linkin missä PPO tiedottaa säästäneensä 200 000 euroa L-osuuksista sopimalla ja toisen linkin missä PPO tiedottaa maksaneensa 300 000 euroa välimiesoikeuteen valittaneille? Jos taaskaan linkkiä ei löydy niin suosittelen ottamaan yhteyttä mielenterveystoimistoon.

Äänestä

..siinäpä se..lue Raahen seudusta tuo 200 000 € säästöjuttu, oli oikein nassukuvan kanssa ja tuon L-osuuksista maksatus tiedotteen voit pyytää toimistolta hallituksen kokouksen pöytäkirjaotteena tai kysyä tilintarkastajilta miten kirjattu. Kun saat sen niin laita mullekin siitä kopio..tänne näkyville.

Äänestä

PPO on maksanut neljälle valittajalle L-osuuksista nimellisarvon, kuten muillekkin L-osuuden omistaneille. Osapuolilla ei ollut ratkaisun osalta enää muita vaateita. Säästöähän tietenkin tuli kun nämä neljä valittajaa vetivät valituksensa lakimiesten neuvosta pois. Onhan ne PPO:n jäsenet joutuneet aikaisemminkin maksamaan näiden myötäpuolien välimiesoikeuteen tekemien aiheettomien valitusten takia välimiesoikeuden jäsenten palkkioita. PPO ei ole hävinnyt yhtään juttuaan välimiesoikeudessa, nämä sekopäät vaan tekevät turhia ja kalliita valituksia.

http://www.osuuskuntappo.fi/news/riitautus-lisaosuuksien-irtisanomisesta-sai-ratkaisun

Äänestä

Sopimus koskee vain neljää lisäosuuksien omistajaa. Se, että he ovat sopineet asian Osuuskunnan kanssa ei merkitse sitä etteikö osuukunnan hallitus ole toiminut virheellisesti erottaessa muut n. 4000 lisäosuuden omistajaa osuuskunnasta.
Kerrottu sopimus tulee esittää osuuskuntakokoukselle seuraavassa kokouksessa, koska sopimukseen voi sisältyä muutakin kuin se mitä on kerrottu julkisuuteen.
Asia on erityisen tarkastusvaatimuksen listalla yhtenä tarkastusvaatimus kohteena.

Äänestä
  • ..minä ymmärsin että kaupunki alkaa selvittämään menettelyä kun varsinkin "myötäpuoli" esittää jatkuvasti että sijoitustoiminta voi ja on voinut olla osuuskunnan päätoimialana.. Jos näin on niin silloin onkin palattava aina vuoteen 1996 josta lähtien on jäseniä erotettu kun eivät ole käyttäneet telepalveluja koska olisivat voineet käyttää kuitenkin "päätoimialana" sijoituspalveluja.

    Mietippä skotti-puu-kipu hallintoihminen ...mitä tästä seuraa..juuri se mistä nyt oikeutta käydään.. rahat tiskiin ja luukut kiinni, lähtö on tapahtunut ei enää uusia panoksia

    Äänestä

  • ..kyllä näin olen kuullut kerrottavan koska a) kaupunki tarvitsee jokaisen saatavan euron b) hallinnosta on saatu vihje että kannattaa selvittää asia, aikaisemmin on ollut vain ns. piiri pieni pyörii joukon ajatus ettei kannata asiaa käsitellä, mukana silloin ollut ylivieska-kalajoki-raahe ja korpi-tassi..vetäköön siitä jokainen omat johtopäätöksensä

    Äänestä

Jaa, saapa nähdä onko asia otettu jo listoille, tuohan on äkkiä satojen tuhansien lisätulonsaanti jos kaikki kollataan läpi. Kaupungilla on ollut omistuksessa niitä osuuksia-liittymiä (L-/vapaehtoinen ? ) vaikka missä, turvapuhelimissa, ilmoituksensiirrossa ja virkamiehillä..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mahonkipöytääpankkiin kirjoitti:

Kun L-osuuksien omistajat veivät asiaa Välimiesoikeuteen niin Osuuskunnan hallinto olikin nurkan takana sopimassa asian. Herää kysymys paljonko kanteen nostajille maksettiin/osuus ja "silent please" rahaa koska eihän nyt eteläsuomalaiset juristit nälkäpalkalla tuollaista hoida..kirjanpitoon summat on piilotettu.

Paljonko on Haapaveden kaupunki menettänyt ja menettämässä kun on jäänyt ilman jäsenosuuksille aikoinaan anettuja lisäosuuksia ja/tai hyllyllä olleitten käyttämättömien osuuksien irtisanomisesta saatuja 100 eurosia kun arvo olisi ollut jopa 2000 €/osuus ? Miksi asiaa ei ole puututtu tai puututa kun vielä on 100 M€ jakamatta jäsenille. Jos annetaan ne sijoitushömppään niin ..sinne meni eikä koira perään hauku. Siellä on yksi puupää ja kipusisko jolta voi asiaa kysyä ja panna hoitamaan saannot kuntoon.

Välimiesmenettelyyn menneet saivat ”ylimääräistä” koska olisivat voittaneet kanteensa. Lunastushinta oli L-osuuksille muka 100€ mutta siinä mentiin todella pieleen asian käsittelyssä, niin kuin täällä on jo tiedettykin. Osuuslajin lopettaminen ei mennyt osuuskuntakokouksessa ollenkaan oikein, tähän valittajat tarttuivat ja tekivät tilin...pelottiko PPO:n hallitusta oikeusministeriön henkilön rooli ?

Kokous missä L-osuudet lopetettiin oli muutenkin kokonaisuutena täysi fiasko ja on kummalista, että sitä ei hallitus korjannut mitenkään, vaikka ei voinut missään nimessä olla tietämätön asiasta. Muistaakseni kyseisessä kokouksessa jäi joku juristikin saliin puheenjohtaja Haapakosken mielivaltaisella päätöksellä. Olihan salissa vielä Raahen oma mieskin Jarmo Uutela joten laittomuudet näyttävät tässä valossa tahallisilta kun häntä sitoi KOROSTUNUT HUOLELLISUUSVELVOITE. Äänestykset olivat jotain koeäänestyksiä jossa ei ollut mitään järkeä. Muutama mies arvioi seisovia ja istuvia ja oliko peräti jotain kädenheilutuksia. Kuitenkin Osuuskuntalaissa 5 luku 30 § on selvä määräys L-osuuksien kokonaan lopettamisesta lisäparakraaffeineen. Ainut oikea tapa asiasta olisi ollut lippuäänestys. Ei antanut hallinnosta luotettavaa kuvaa. Näyttäisi siltä, että kuva on valitettavan paikkansapitävä. Kyseisen kokouksen (2013) 9§ on mielenkiintoinen peilattuna nykytilanteeseen, kanattaa lukea. Henkilöt jotka eivät ole käyttäneet osuuskunnan tai konsernin palveluksia 4 kuukauteen erotetaan, siis telepalveluita. Meillä on juurikin samat säännöt nyt kuin silloin ja mites on ne telepalveluiden käyttövaatimukset ja erottamiset nyt. Hallitushan väittää nyt, että sijoituspalvelut ovat riittävä jäsenyyden säilyttämiseksi. Miksi 2013 erotettiin vaikka käytti niitä sijoituspalveluita mitkä hallitus nyt hyväksyy jäsenyyteen oikeuttavaksi...sehän olisi alkanut jo v.1996 ? Palataanko asiaan sinne asti ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu