Sensuroidut mielipiteet Länsi-ja itä-savossa

Kuntaveronkorotukset kertovat virkamiesten ja luottamushenkilöiden osaamattomuudesta, ei kykyjä tuottaa toimintoja joilla kunnan taloutta parannettaisiin, liian kalliita henkilöitä Savonlinnalaisille ylläpitää, kun ainoa keino on verojen korotus. Verojen korotukseen ei noin kovapalkkaisia henkilöitä tarvita. Korotukset menevät lyhentämättömina edellämaimittujen henkilöiden palkkojen ja palkkioiden korotuksiin, kuntalaisten palveluihin tulee karsintoja eri muodoissa, koulujen, kirjastojen, ym. lakkautuksina.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jatkuva verojen korottaminen saa yksityiset ihmiset ja yrittäjät muuttamaan halvemman veroprosentin naapurikuntiin. Ihmettelen ettei lomautuksia ole otettu kaupungin henkilöstön suhteen käyttöön täällä, muualla on saatu aikaan miljoonasäästöjä eikä palvelujen taso ole laskenut. Monet yrityksethän lomauttaa henkilöstöä vähän väliä esim.metsäteollisuus kun kauppa käy huonommin ja se on ihan normaali tapa toimia.

Äänestä

Totta.
Kyseinen julkaisu kannattaa islamilaista sananvapautta muutenkin. Eli on jäänyt aika monta totuudellista viestiä julkaisematta.
Verojahan korotetaan kahdesta syystä: Siitä syystä mitä mainitsit ja siksi, että maahanmuuttajat saadaan elätettyä.
Ensimmäiseen syyhyn liittyy myös sisäpiirisosialistien kestintää, hyysäystä ja jopa suoranaisia tulonsiirtoja heille mm. tonttipolitiikan kautta.
Savonlinna on siitä jännä paikka, että siellä on mm. kaksinkertainen jätehuoltomaksu, jota ei perustella mitenkään pätevästi, eikä kukaan tiedä kelle nekin rahat menevät. Samaan aikaan kaupungin halko "harrastaa" samoja asioita kuin jokaisessa puolueessa pääpaikoilla istuvat muut "veljensä", eli voidaan todeta hyvinkin helposti mikä siellä oikeasti mättää.
On hyvä mitä nopeammin kylänne ajautuu kriisikunnaksi, jotta sinne saadaan mädännyt hallinto tuuletettua ja vuosikymmenien kusetukset auki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


patriootti56 kirjoitti:

Kuntaveronkorotukset kertovat virkamiesten ja luottamushenkilöiden osaamattomuudesta, ei kykyjä tuottaa toimintoja joilla kunnan taloutta parannettaisiin, liian kalliita henkilöitä Savonlinnalaisille ylläpitää, kun ainoa keino on verojen korotus. Verojen korotukseen ei noin kovapalkkaisia henkilöitä tarvita. Korotukset menevät lyhentämättömina edellämaimittujen henkilöiden palkkojen ja palkkioiden korotuksiin, kuntalaisten palveluihin tulee karsintoja eri muodoissa, koulujen, kirjastojen, ym. lakkautuksina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu