Olen ajautunut velkoihin vuoden verran, nyt talousvaikeuksissa ja muutoinkin olen ollut vähävarainen. Olen pitkäaikaissairas ja terveydenhoitokustannuksiin on mennyt kohtuuttomasti rahaa, etenkin yksityisen puolen, koska en ole saanut kaikessa apua julkiselta puolelta.
En ole saanut riittävästi tukea. Sosiaalitoimisto ei tue yksityispuolen terveydenhoitokustannuksissa ja muutenkin on vaikea löytää apua tilanteessa mistään.
Toivottomuus tässä on kaikkein pahinta; Kauanko tämä kestää.. Miten jaksan, osaan ja onnistun asioiden hoidossa. . Miten tämä vaikuttaa minuun henkisesti.. Miten pystyn nauttimaan elämästä..
Pelkään mm. (vuokra-)asunnon menetystä. Haluan nyt vain päästä rauhaan tässä asiassa, tulla niin vähävelkaiseksi, että jää sen lisäksi vähän rahaa normaaliin tavalliseen elämään.
Kaikenlainen pienikin apu kelpaisi, enkä tarkoita vain rahaa.
Ei ole nyt vara käydä tavallisilla ruokaostoksillakaan.
Tässä kuussa ei tule mitään rahaa, vain laskuja ja tulevien kuukausien tulot menee laskujen ja niistä koituvien lisäkustannusten maksuun. Ei jää muuhun elämiseen rahaa, vaikka tarvisin rahaa mm. että voisin hoidatuttaa itseni kuntoon. Hammaslääkärissä pitäisi käydä myös, koska pientä kipua. Se vaikea jättää väliin, vaikka tulee lasku.
Vaatteista pulaa. Tarvitsisin varsinkin villapaidan ja/tai toppatakin talveksi, ettei tule kylmä.
Asunnostani puuttuu pyykinpesukone, mikro, sänky, ruokapöytä/tuolit, joiden olemassaolo tekisi arjesta mukavempaa.
En ole saanut riittävästi tukea. Sosiaalitoimisto ei tue yksityispuolen terveydenhoitokustannuksissa ja muutenkin on vaikea löytää apua tilanteessa mistään.
Toivottomuus tässä on kaikkein pahinta; Kauanko tämä kestää.. Miten jaksan, osaan ja onnistun asioiden hoidossa. . Miten tämä vaikuttaa minuun henkisesti.. Miten pystyn nauttimaan elämästä..
Pelkään mm. (vuokra-)asunnon menetystä. Haluan nyt vain päästä rauhaan tässä asiassa, tulla niin vähävelkaiseksi, että jää sen lisäksi vähän rahaa normaaliin tavalliseen elämään.
Kaikenlainen pienikin apu kelpaisi, enkä tarkoita vain rahaa.
Ei ole nyt vara käydä tavallisilla ruokaostoksillakaan.
Tässä kuussa ei tule mitään rahaa, vain laskuja ja tulevien kuukausien tulot menee laskujen ja niistä koituvien lisäkustannusten maksuun. Ei jää muuhun elämiseen rahaa, vaikka tarvisin rahaa mm. että voisin hoidatuttaa itseni kuntoon. Hammaslääkärissä pitäisi käydä myös, koska pientä kipua. Se vaikea jättää väliin, vaikka tulee lasku.
Vaatteista pulaa. Tarvitsisin varsinkin villapaidan ja/tai toppatakin talveksi, ettei tule kylmä.
Asunnostani puuttuu pyykinpesukone, mikro, sänky, ruokapöytä/tuolit, joiden olemassaolo tekisi arjesta mukavempaa.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Aloittaja, eikö sinulla ole mitään huonekaluja? No, onneksi tietsikka löytyy..
Jospa aloittaja lainasi naapurista kenkiä siksi aikaa
että pääsi käymään kirjaston koneella.
Kyllä näitä on oikeasti askeettisesti eläviä henkilöitä. Kaverin isä kuoli yllättäen tapaturmaisesti, eikä ollut tehnyt testamenttia ja kaverini peri isänsä tietämättään (vanhemmat olivat eronneet heti kohta kaverin syntymän jälkeen ja isä ei ollut kaverin elämässä lainkaan) edes isänsä olemassa olosta ei ollut tietoa.
Kaverille yllätys oli melkoinen, kuten myös isän sukulaisille, että löytyi perijä. Perintönä kaveri sai kaksi vanhaa japanialaista ruosteista autoa ja pienen tyhjän vaatimattoman kesämökin. Mitään muuta ei löytynyt, ei edes ruokapöytää, ei sänkyä, ei mitään irtaimistoa. Isä oli viettänyt vaatimatonta elämää...
Hei,
on joitain huonekaluja, mutta nuo mainitsemani mm. puuttuvat. Ei ole myöskään minkäänlaista sohvaa tai nojatuolia, mutta sohvaa asuntooni ei kyllä mahtuisikaa. Sänky kaikkein oleellisin. Sen päällä vois sitten istuskellakin, eikä vain patjalla lattialla tai puisella tuolilla.
Mutta miksi täällä on näin asenteellista ja asiatonta suhtautumista?
Harmi että neuvoni tulee myöhään...Yksi paikka pyytää apua on jouluapua-sivusto. Sossu on se ensisijainen taho jonka KUULUISI auttaa mutta joka ei kokemukseni mukaan sitä tee kaikkien kohalla. Pelastusarmeijaa voisi myös kiinnostaa tarinasi.
Niin. Hyvä tarina palkitaan aina. Onnistuneesti pakattuna myyt tarinasi jollekin lehdelle. Voit saada satasia.
Olen ollut samanlaisessa tilanteessa kuin aloittaja. Mulla ei ollu omilleni muuttaessa kuin lapsuuenkodista turhaa roinaa (enpä ollu teininä ostellu muuta järkevää mitä aikusena hyödyntää kuin yhen maton!) ja autottomana oli hankalaa noutaa huonekaluja kirppareilta tms. sikälimikäli olisi niiden ostoon rahaa ollutkaan. Älkää heti tuomitko, kyllä noin kehnosti kuin aloittajalla oi ihan oikeasti jollakulla olla.
Vai omillesi muuttaessa.
Yhteiskunnan elätiksi sinä muutit.
Minullakin meni ensimmäisen kesätyöpaikan tienestit 15-vuotiaana peleihin, mopoon ja tupakkaan. Asuin vielä vanhempien luona, eikä ollut huolta huomisen taloudesta. Mutta talvella jouduin taas rajoittamaan kulutuksen viikkorahoihin kuin en olisi töissä ollutkaan.
Niinpä seuraavan kesän tuloilla ostin cd-soittimen, ja liitin sen kodin stereoihin. Jokuseen levyyn jäi myös rahaa, ja niistä oli iloa vuosiksi: suurin osa on edelleen levyhyllyssä. Viikkorahat tuli silti työnnettyä kertakulutukseen.
Lukioajan sain asua ilmaiseksi lapsuuden kodissa, ja jatkoin omaisuuden keräämistä. Opiskelukämppään lähtiessä saatoin ottaa mukaan jo mikrouunin, lähes täydellisen hifijärjestelmän, television, videonauhurin ja kymmenittäin levyjä, kasetteja & vhs-nauhoja. Vanhemmat lahjoittivat vielä käytettyjä astioita, valaisimen ja maton. Sitten pystyinkin keskittymään pölynimurin ostamiseen.
Kahden palkkatyössä käyvän vanhempani tuki siis auttoi omalla kohdallani luomaan kodin kalustusta jo nuorena, mutta kaikillahan ei ole näin onnellisesti. Kavereilta kannattaa kysyä apuja kuljetustarpeisiin; Itsekin autoin nuorempaa opiskelukaveria muuttamaan 100 km:n päähän. Kuljetin vakitöissä ostamallani henkilöautolla kaverin tietokoneineen ja parine nyssäköineen veloittaen vain pelkät bensakulut.
Aloittajan kannattanee kysyä kunnan talous- ja velkaneuvojan apua. https://www.suomi.fi/suomifi/suomi/palvelut_aiheittain/verotus_ja_rahoitus/tulojen_ja_menojen_hallinta/talous_ja_velkaneuvonta/index.html?services=
Ensinnäkin, maksat kaiken välttämättömän ensiksi, näin et menetä vuokra-asuntoa. Vuokra-aseuntoa ei voi myöskään ulosmitata. Menetät vuokra-asunnon vain jos joko et maksa vuokraasi tai vietät häiritsevää elämää.
Tärkeimmät laskut ja kulut:
- vuokra
-sähkö
- ruoka (tee itse ruokaa kotona)
- puhelin ja kenties netti
Sitten tulevat terveydenhoitomenot. Hae terveydenhoitoa vain kunnalliselta. Jos ei ole kunnallisella tarjolla, lähettävät yksityiselle. Käytkö töissä, oletko osa-aikainen/pienituloinen vai työtön? Sossun asiakkaana saat maksatettua sossulla sähkölaskun ja välttämättömät terveydenhuoltomenot sekä välttämättömät lääkkeet. Jos kunnallisella ei ole tarjolla tiettyä välttämätöntä terveydenhuoltoa, lähettävät yksityiselle ja sossu korvaa sen yksityisen (siis ainoastaan välttämättömän).
Välttämättömiin huonekaluihin voit anoa sossusta rahaa esim. tähän kuuluu sänky. Onko talossasi talopesulaa? Jos on, käy siellä pesemässä vaatteet.
Maksa aina ensin vuokra ja sitten kaikki muut. Sossu tosiaan maksaa kaikki välttämättömät hammaslääkärikulut ja muut terveydenhuoltokulut plus sähkölaskun sekä jopa kotivakuutuksen. Vaatteet joudut kustantamaan toimeentulotuen perusosasta jos sellaista saat. Toki voit yrittää anoa tähän harkinnanvaraista tukea, mutta enpä oikein usko, että myöntävät. Villapaidan ja takin saat edeullisesti alennusmyynneistä, ei välttämättä tartte edes kierrellä kirppareita. Joulun välipäivinä perinteisesti on jo alet alkaneet ja vuosi vuodelta ne alet alkaa jo aikaisemmin plus että aina on tuotteita alennuksessa pitkin vuotta. Mikron saat varmaan tyyliin viidelläkympillä (halvimman peruskarvalakkimallin) ja se varmaankin kustannetaan siitä perusosasta. Älä maksa mitään turhia laskuja, jotka ei ole välttämättömiä. Opettele säästäväiseksi. Älä osta ravintoloista ruokaa tai kaupoista eineksiä. Tee ruokaa itse ja säilö ne pakastimeen. Jos haaveilet ruokapöydästä ja tuoleista, niitä varmaan löytyy hyvällä tuurilla kirppareilta tai huutokaupoista.
Mikäli olet töissä, voit silti hakea harkinnanvaraista tukea esim. sänkyyn tai tukea välttämättömiin terveydenmenoihin sossusta jos rahat ei riitä. Tärkeää on tosiaan, että alat säästäväiseksi etkä velkaannu enää lisää sen enempää kuin enää on pakollista.
Kiitos paljon asiallisista vastauksista ja avusta. Tutustun noihin tahoihin, joista mainittiin, jos jotain apua löytyisi. Tuo talous- ja velkaneuvonta mm kuulostaa hyvältä.
Siinä on terve asenne! Apua kannattaa hakea niin monelta taholta kuin voi, jolloin sen saaminen on mahdollisimman todennäköistä.
Lääkärin reseptejä saadessa on hyvä tuoda esiin, että rahat eivät tahdo riittää kaikkeen. Hän saattaa tietää joitakin säästömahdollisuuksia, ja on vaitiolovelvollinen potilaan asioista.
Itselleni kävi opiskeluaikana siten, että lääkärillä oli masennukseni hoitoon sopivia, hiukan yli-ikäisiä pillereitä. Hän antoi ne mukaani ilmaiseksi, joten pystyin aloittamaan hoidon heti. Selväähän oli meille molemmille, ettei lääke mene päiväyksen täyttyessä saman tien kelvottomaksi. "Vanhentuneiden" pillereiden loputtua olin säästämällä rahaa ehtinyt varautua uusien ostoon apteekista, mutta hidasvaikutteisuudestaan huolimatta lääke oli jo alkanut kohottaa mielialaa.
Jk. Mikrouuneja on ollut mainoslehden tarjouksessa halvimmillaan 39,95 e.