Veikkauksia mihin maahan se perustetaan.
Nokianrenkaat perustamassa kolmatta tehdasta
Talousuutisistakuultua
15<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Jaa a, suosittelen vaihtamaan työpaikkaa pois renkailta jos pienikin mahdollisuus, nokialla ei montaa vuotta enää tuotantoa ole. Onhan nokian saappaitakin vielä myynnissä jotka ovat jossain kehitysmaassa tehtyjä.
Loistava uutinen Nokialle! Veikkaan uudeksi sijoituspaikaksi rakasta kotikaupunkia. Täällä on tuotekehitys ja Putinin Venäjä on liian epävakaa sijoituspaikka. Nehän on jo ottaneet haltuunsa ulkomaalaisia firmoja.
Siinäkin tapauksessa, että uusi tehdas tulee muualle, Nokia hyötyy koska työtä on täälläkin tuotekehityksessä enemmän ja se vaatii ainakin entisen kokoisen tehtaan kylkeensä. Ja sitä tuotekehitystä ei niin vaan siirretä pois.
Suomi alkaa selvästi nousta, ensi vuonna on Suomessa odotettavissa selkeää bkt:n ja työllisyyden nousua.
Veikkaan että Romania. Siellä ihmiset tekevät työtä, vaikka ei maksettais palkkaa.
Nuubia tai Namibia. .tai jos oikein röyhivät niin somalimaa,.
liettua, latvia. ja nokialle paljon lisää työttömiä.
Tässäkin kommentissa taas nähdään miten totaalisen Suomi ja Nokia vastainen tämäkin ISIS-kätyri on täällä. Toivoo huonoa Nokialle ja ajaa ISIKSen etua herkeämättä.
Eipä noin paskoilla renkailla ole väliksi missä tehdään. Onneksi on parempia valmistajia ja suunnittelijoita tarjolla.
Mahdollisesti se uusi tehdas rakennetaan Pohjoisameriikkaan onhan siellä isot markkinat niin kesä kun talvirenkaille, muuten ei ne Nokian Hakkapeliitta 8 ole kovin huonoja kiekkoja.
Lakkoon vaan, niin saadaan tuotannon pois siirtämiseen lisää vauhtia
Veikkaan Unkaria.
"Veikkauksia mihin maahan se perustetaan."
Ei sitä välttämättä perusteta maahan lainkaan. Tulevaisuus on avaruudessa. Mars-mönkijät ja avaruusalukset tarvitsevat erikoisrenkaita, joiden valmistukseen NRe:ltä löytyy tietotaitoa. Avaruudessa on pirun kylmää, joten talviolojen hallitseminen on tärkeää.
Ei ainakaan Suomeen, se on aivan varmaa. Täällä ay-liike ja sen aikaansaamat lakot ovat jo kauan sitten aikaansaaneet sen, ettei tänne kannata enää investoida. Tuotekehitystä ja suunnittelua Suomessa voi vielä tehdä kannattavasti, mutta tuotannollinen työ ei täällä vain yksinkertaisesti kannata.
Mitäpä urputat? Mitä lakkoja Suomessa on? Ei juuri mitään.
Ilman ay-toimintaa Suomessa ei olisi ollut juuri kellään kultalusikka suussa syntymättömällä varaa ostaa juuri mitään Suomessa tuotettua palvelua ja tarviketta. Ei siitäkään ole pitä aika, kun suurin osa Nokian renkaiden myynnistä tuli Suomesta.
Kyseinen brändi ei tule lämpenevien talvien vuoksi elämään ulkomailla. Yritys on siis tuhoontuomittu, jos edes yrittävät siirtää valmistusta pois Suomesta. Niin pitkään kuin suomalaiset saavat "made in Finland" -renkaita, niin joku niitä saattaa täällä ostaakin.
Toivottavasti itänaapurilainen herra kansallistaa Pietarin tuotantolaitokset, niin ahne johtokunta saa edes hieman näpeilleen. Venäjän epävarmuudessa on suomalaisen duunarin mahdollisuus. Maa pitää jälleenrakentaa ja Suomi on lähimpänä.
Lakkoilemalla nää suomen kommarit ajaa alas vielä monta työpaikkaa,eikä ne sitä perkele tajua paskat. Sitten itketään jos firma sanoo irti ja vie tuotantonsa pois suomesta.
Niin ja kuka sitten näiden työttömien kommareitten liitonrahat maksaa,kun nyt jo ne maksetaan velkarahalla saatanan pöljät .