"Kirkko ja kaupunki" -lehden konservatiivit

Onko "Kirkko ja kaupunki" -lehdessä ketään konservatiivista vakiokirjoittajaa?

Tuli vaan mieleen kysyä kun tasapuolisuuden nimessä heidänkin ääntään pitäisi kuulla.
20171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kirkko_ja_kaupunki

"Lehti jaetaan kerran viikossa osoitteellisena jakeluna pääkaupungissa asuville evankelis-luterilaisen kirkon jäsenille."

Eikö lehden sisällön pitäisi kuvastaa tasapuolisesti kirkon jäsenten kiinnostuksen kohteita? Siis myös evankelis-luterilaisen kirkon konservatiivien huolimatta siitä onko samaa mieltä heidän kanssaan.

Äänestä

Kirkon jäsenenä ollessani sain tuon lehden ja en muist ayhtään muuta kuin liberaalista valhetta sinne kirjoitetun syntihyväksyvällä asenteella.

Pääpainotus on ympäripyöreäsä paskanjauhannassa, tai oli silloin arvoin kun sisältöä vilkaisin.

Ennen kirkosta eroa jännitin mutta erottuani olen huomannut että näin on parempi: en siunaa liberaalien pappien elämää palkanmaksuun verolla osallistuen.

Kirkko konservatiiveille ja kaikki jumalattomat papit pois niin liityn takaisin. Muussa tapauksessa ero kirkosta on ikuinen ja sellaiseksi se näyttää jäävän.

Äänestä
  • Hyvä! Sinä varmaan osaat sitten kertoa (kun kukaan ei toistaiseksi ole osannut), mistä poistettujen jumalattomien liberaalien ja naispappien tilalle saadaan yhtä monta lain asettamat ehdottomat vaatimukset täyttävää pappia? Ei ainakaan teologisesta tiedekunnasta valmistuvista, sillä heidän joukossaan konservatiivit ovat pieni vähemmistö. Ja se akateeminen teologian tutkintohan on papilla oltava, kun laki niin sanoo.
    Vai meinaatko että liberaalit ja tapakristityt lähtisivät sitten kirkosta niin suurin joukoin (kuten lähtisivätkin), että vanhoilisessa kirkossa kolmannes tai neljänneskin entisestä pappien määrästä riittäisi?
    Kiitos jo etukäteen vastauksestasi.

    Äänestä

Ei liberaalien "suvaitsevaisuus" taida ulottua toisinajattelijoihin.

Minusta tuntuu että monet kirkon ihan uskovaisetkaan jäsenet eivät ole havahtuneet kirkon tilaan. Arkkipiispa saa 130t vuosipalkkaa, kirkko ja kaupunki lehti syytää homopropagandaa jne. Menevätkö ne kirkollisverovarat todella "oikeaan" tarkoitukseen.

Äänestä
  • Arto, kyllä siihen on havhduttu, mutta sisältäpäin vain voi osallistua päätöksentekoon.
    Evlut kirkossa on vielä toistaiseksi ihan aitoja uskovia työntekijöitä, muutenhan se olisi aikaa sitten kaatunut.
    Tuo avioliitto asia on mm. sellainen, mikäli nyt olisi tullut kirkolliskokoukselta selvä viesti, että siellä olisi Raamatun vastaisesti vihkimään kaikkia, tämä olisi vähentänyt kirkkoon kuuluvia merkittävästi.
    Tämä asia siellä myös päättävissä elimissä tiedostetaan....
    Onhan siellä paljon muutakin, mistä jotkut lipsuvat ja suorastaan vesittävät Raamatun sanaa, mutta myös aitoa kristillisyyttä.

    Äänestä

Kannatamme Kirkkoa ja Kaupunkia.
HYVÄ!

Äänestä
  • Patmoslaisilla ja hellareilla on itsellään suvaitsevaisuusvaje.

    Äänestä

  • Kamelikuski ja aasilla ratsastava sage, siinäpä oiva paliskunta.

    Äänestä

  • sige6 kirjoitti:

    Kamelikuski ja aasilla ratsastava sage, siinäpä oiva paliskunta.

    Jes, valitettavsti toinen on homo ja toinen lesbo joten sellainen paliskunta :(

    Äänestä

  • sige7 kirjoitti:

    Jes, valitettavsti toinen on homo ja toinen lesbo joten sellainen paliskunta :(

    Multinikillä taisi mennä aamukahvi väärään kurkkuun.

    Äänestä

  • sage8 kirjoitti:

    Multinikillä taisi mennä aamukahvi väärään kurkkuun.

    Mistä? Sitä paitsi en juo kahvia. Onko sinulla jotakin nielemisongelmia?

    Äänestä

  • Helsingissä kylläkin suurin osa kirkkoon kuuluvista on liberaaleja, joten lehteä tehdään heille, eikä maalla asuville änkyräkonservatiiveille. Tutkimusten mukaan korkeintaan 2 prosenttia Helsingissä asuvista kirkkoon kuuluvista on näitä konservatiiveja. Heillä on omat herätysliikelehtensä.

    Äänestä

  • Enemmistöä kirjoitti:

    Helsingissä kylläkin suurin osa kirkkoon kuuluvista on liberaaleja, joten lehteä tehdään heille, eikä maalla asuville änkyräkonservatiiveille. Tutkimusten mukaan korkeintaan 2 prosenttia Helsingissä asuvista kirkkoon kuuluvista on näitä konservatiiveja. Heillä on omat herätysliikelehtensä.

    Laitako tämän tutkimuksen, kiitos.
    "Tutkimusten mukaan korkeintaan 2 prosenttia Helsingissä asuvista kirkkoon kuuluvista on näitä konservatiiveja. Heillä on omat herätysliikelehtensä."

    Äänestä

Kyllä Kirkko ja kaupunki lehden julkaisema Ville Rannan pilakuva lehden takasivulla on mielestäni osoitus kirkon nykyisestä tilasta? Kun Pauli Juuselakin hyväksyy kyseisen ilmaisun lehdessä? Tästäkö me maksamme kirkolle???

Äänestä
  • K&K-lehti on Simolan aivopierujen purkautumisväylä. En ole lukenut kymmeneen vuoteen.

    Äänestä

#Tuo avioliitto asia on mm. sellainen, mikäli nyt olisi tullut kirkolliskokoukselta selvä viesti, että siellä olisi Raamatun vastaisesti vihkimään kaikkia, tämä olisi vähentänyt kirkkoon kuuluvia merkittävästi.

Tämä asia siellä myös päättävissä elimissä tiedostetaan....#

Eli että ollaan hiljaa ettei vaan ihmiset eroa kirkosta ja lakkaa maksamasta kirkollisveroa, eikö tuossa periaatteessa ole joku asia aika pahasti pielessä???? Selvyyden vuoksi mainitsen että minä olen erittäin iloinen että kirkossa edelleen on ihan uskovaisia työntekijöitä ja jäseniä, mutta minusta tuossa menettelyssä tehdään nyt todella paha virhe, jos hiljaa olemalla hiljaisesti hyväksytään vääryys. Ei Katolinen eikä Ortodoksinen kirkkokaan ole tässä asiassa maailman kanssa tehnyt kompromisseja, eikä Jeesuskaan tehnyt synnin kanssa kompromisseja, mutta Luterilainen kirkko haluaa tehdä. Eihän kirkon olisi tarvinnut tehdä mitään muuta kuin pitää selkeästi kiinni omasta opistaan, mutta tämäkään ei onnistunut, jos lähdetään kompromissien tielle, niin sehän tarkoittaa kirkon tuhoutumista.

Äänestä
  • Amen

    Äänestä

  • No sitä on ihmetelty, vaikka kirkon kanta avioliittoon on selvä ja Raamatullinen, siitä ei silti kannatettu siellä jukisesti muuten, kuin Jolkkosen virallisessa kannanotossa.
    Uskovat papit ja monet työntekijät myös allekirjoittivat kansalaisaloitteen.
    Konservatiivisemmat papit irtisanoutuivat arkkipiispan kaitsennasta ja myöhemmin heidän pappisoikeudet otettiin pois, kirkosta ei sentään erotettu, siihen ei edes taida olla mahdollisuutta.
    Moni heistäkin on sittemmin eronnut, omasta tahdostaan ja liittynyt Lähetyshiippakuntaan, sekä työllistynyt siellä.
    Mäkisen ja Askolan johdolla ilmeisemmin yritetään määrätä marssijärjestys ja monet varmaan pelkäävät työnsä puolesta ja ovat hiljaa (tämä on oletukseni).
    Kirkollisverohan on se, joka elättää myös näitä ns. leipäpappeja ja heissä tuntuukin olevan monen sortin viheltäjiä.
    Naispappeushan tämän kaiken lipsumisen takana selvästi näyttäisi olevan, sitä ei olisi pitänyt koskaan hyväksyä, tämä on johtanut mielestäni tilanteeseen, missä kirkko nyt on.

    Äänestä

Kyllä Luterilaisen kirkon pitäisi toteuttaa sisäinen uskonpuhdistus jos se edelleen aikoo jatkaa kristillisenä hengellisesti toimivana yhteisönä(ilmeisesti ei aio). Tämä tarkoittaisi sitä että kirkon sisältä jonkun pitäisi nousta avoimeen kapinaan myös julkisuudessa liberaalia linjaa vastaan, jopa oman työpaikan uhallakin. Eihän samalla bussilla matkata sekä taivaaseen että kadotukseen.

Äänestä

En ota käteeni kirkko ja kaupunki lehteä pääkaupunkiseudulla käydessäni , enkä edes lue sitä koskaan. Roskalehti numero yksi 7- päivää lehden tapaan.
Päätoimittaja ja sen aisaparina oleva paskataiteijia jo tekee mieleni jo niin vastenmieliseksi. Jos asuisin pääkaupunkiseudulla eroaisin kirkosta välittömästi !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


evlutt kirjoitti:

Onko "Kirkko ja kaupunki" -lehdessä ketään konservatiivista vakiokirjoittajaa?

Tuli vaan mieleen kysyä kun tasapuolisuuden nimessä heidänkin ääntään pitäisi kuulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu