Mitä Vittua!

Tajukangas: Mona Walterin uusin juttu islamin rauhallisuudesta
"Muhammed on pitkässä juoksussa se ensimmäinen islamilainen terroristi. Kaikkien niiden, jotka haluavat tuomita Isiksen terrorismin, pitää myös tuomita Profeetta Muhammedin ja hänen seuraajiensa teot."
18.11.2015 03:00, 4330 lukukertaa

Mona Walterin uusin juttu islamin rauhallisuudesta on kääntämisen arvoinen. Se kuuluu:

Heti sen jälkeen kun Eurooppaa kohtasi iso terrori-isku islamin suunnalta, raahattiin valtamedian toimesta televisioon imaami, joka sai ihan vapaasti kertoa mitä todellinen islam sisältää.

TV4:n haastattelussa ruotsalainen imaami Abd al Haqq Kielan, joka on myös Ruotsin Islamilaisen yhdistyksen puheenjohtaja, kertoo vastaansanomattomasti, että Isiksellä ja islamilla ei ole mitään tekemistä keskenään. Hänen kertoo, kuinka islamin mukaan naisia, vanhuksia, lapsia ja syyttömiä ei saa tappaa. Ei myöskään niitä, jotka eivät alistu islamille.

Profeetta Muhammed käsitetään islamissa al-insan al-kamilina eli täydellisenä ihmisenä ja uswa hasanana eli kauniina ja moraalisena esikuvana. Kaikki mitä Muhammed teki tai sanoi, on absoluuttisesti oikein ikuisesti.

Koraani 4:80: ”Hän, joka tottelee Muhammedia, tottelee myös Allahia”.

Imaami Abd al Haqq Kielan ei kuitenkaan kerro mitä Muhammed teki. Muhammedin teot oikeuttavat tänäkin päivänä muslimien tekoja.

Mitä kaikkea Profeetta Muhammed sitten teki?

Ramadanin aikaan hän tapatti kaikki ne, jotka olivat kriittisiä häntä tai islamia kohtaan. Nykyaikana heitä kutsuttaisiin islamkriitikoiksi, kuten minä.

(Tajukankaan huom! Mona Walter elää tällä hetkellä siis poliisivartiossa ison osan vuorokaudesta, sillä Ruotsin muslimit ovat antaneet hänestä tappokäskyn.)

Muhammed tapatti juutalaisen kriittisen runoilijan Oum Kerfan siten, että kaksi kamelia veti hänet jaloistaan eri suuntiin ja hän repesi kahtia. Nainen kuului juutalaiseen Bani Fazaran klaaniin ja monet heistä teurastettiin samaan aikaan.

Muhammed oli niin iloinen tapahtumasta, että kun hän sai tiedon murhasta, hän kirmasi ilman paitaa onnittelemaan teurastajia.

(Lähde: Al- Tabari: History of Nations and Kings. 1. painos, Dar Al Scientific Books 1987 Lebanon, Ibn Hashim, volym 4, sivu 200.)

Sen lisäksi Muhammed kidutti muuatta miestä, Kanana Ibn Rabeyta, siten, että poltti hänen rintaansa tulella niin kauan, että tämä tunnusti, missä säilytti rikkauksiaan. Sitten hän katkaisi tämän kaulan ja otti vaimonsa orjakseen.

Eikö kuulosta aika samanlaiselta, kuin mitä Syyriasta tänään kuuluu?

Tässä vielä muutama juttu Muhammedin elämästä, joka kuulostaa aivan päinvastaiselta, mitä ruotsalainen imaami väittää. Muhammed tapatti 100-vuotiaan Kaab Ibn Al- Asharafin, joka kritisoi Muhammedia ja hänen seuraajiaan. Hän tapatti juutalaisen viiden lapsen äidin ja runoilijan Asma Bint Marawanin. Muhammed lähetti tappohommiin kaverinsa, joka odotti, kunnes Asma imetti nuorinta lastaan ja tappoi hänet iskemällä miekan hänen rintansa läpi.

Kun ruotsalainen imaami Abd al Haqq Kiela kertoo haastattelussa, että ruotsalaisissa moskeijoissa imaamit saarnaavat vääränlaista islamia – islamia, joka seuraa Muhammedin tekoja kirjaimellisesti, puhuuko hän todellakin totta? Onko TV4 kutsunut haastatteluun henkilön, joka ei edustakaan Profeetta Muhammedia ja käsitys islamista on vain TV4:n mielipide tai toive siitä, millainen islam on?

Lopuksi haluan sanoa, että jos isisläisiä kutsutaan terroristeiksi, niin Muhammed on pitkässä juoksussa se ensimmäinen islamilainen terroristi. Kaikkien niiden, jotka haluavat tuomita Isiksen terrorismin, pitää myös tuomita Profeetta Muhammedin ja hänen seuraajiensa teot."

http://mvlehti.net/2015/11/18/tajukangas-mona-walterin-uusin-juttu-islamin-rauhallisuudesta/
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Islamin oppien mukaan on perustetua valehdella, jos siitä on muslimeille etua. Ihan sama siis,mitä joku imaami valehtelee.

Äänestä

Heitä homo voltti!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

TaasVituttaa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu