Politiikka ei muutu, ellei suomalainen suutu

Maanpetturit on poistettava viimeiseen mieheen ja naiseen

Vallassa olevat maanpetturit tai vieraan vallan agentit eivät tule muuttamaan politiikkaansa elleivät he koe siihen pakottavaa tarvetta. Viimeistään silloin, kun he kokevat oman asemansa olevan uhattuna, he saattavat alkaa toimimaan toisin.

http://static.mvlehti.net/uploads/2015/11/angry-06.jpg

Nyrkin puiminen netissä ei auta mitään
Valtaapitävät ainoastaan laittavat nyrkin puimisen merkille, ja alkavat tekemään valmisteluja kyseistä toimintaa ja siitä seuraavia mahdollisia tulevaisuuden uhkakuvia vastaan. He tulevat kiristämään ja säätämään uusia lakeja, jotta kansallismielisten toiminta vaikeutuisi. He saattavat kriminalisoida kansallismielisyyden ja maahanmuuttovastaisten asenteiden levittämisen, kuten Ruotsissa on osittain tehty.

Internet järjestäytymiseen ja propagandan levittämiseen
Internetin avulla voi tavoittaa helposti valtavan määrän ihmisiä. Samaa mieltä netissä oleminen ei kuitenkaan tule riittämään mihinkään, ihmiset on saatava kaduille. Järjestäytyminen paikallisella tasolla välttämätöntä.

Propaganda sanana on saanut negatiivisen leiman, mutta kaikki poliittinen mainonta on yksipuolista eli propagandaa.

Kun valtaapitävät näkevät tuhatpäisen massan kantavan Suomen lippua ylpeydellä alkaa heidän aivoissa itsesuojelu- ja selviytymismekanismit aktivoitumaan. He todennäköisesti pyrkivät säilyttämään asemansa politiikkaa muuttamalla, mutta kannattaako tätä sallia? Maanpetturi on maanpetturi, ja jos yksi suomalaisten tuhoamiskeino torjutaan, niin he tulevat keksimään toisen tilalle.

Maanpetturit tuskin tulevat vapaaehtoisesti vallasta poistumaan. He ennemmin käyttävät kaikkia käytössään olevia resursseja vastarinnan kukistamiseen. Elämmehän demokratiaksi naamioituneessa tyranniassa.

Poliisi ja armeija tullaan mobilisoimaan “rasistien” neutralisoimiseen, ja tässä on poliisille ja armeijan henkilökunnalle mietinnän paikka. Ovatko he valmiit laittamaan oman palkkapussinsa ja henkilökohtaisen etunsa kansan edun edelle?

Noudattavatko he sokeasti käskyjä, kun vallassa olevat hyeenat mobilisoivat koko koneiston isänmaallisia ihmisiä vastaan oman asemansa ja isäntiensä agendojen turvaamiseksi?

En tiedä, mutta haluan ottaa selvää. Sinunkin on haluttava, jos et halua lapsiesi joutumaan elämään helvetissä, joka on tulevaisuutemme, jos näitä humanisteiksi tekeytyneitä tyranneja ei pysäytetä.

http://mvlehti.net/2015/11/18/lukija-politiikka-ei-muutu-ellei-suomalainen-suutu/
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hyvä aloitus. Ihmiset barrikaadeille, jos halutaan jotakin tapahtuvaksi.

Äänestä

Tämä lienee tätä Mv-lehden omaa Venäjä-propagandaa taas. Kuka on "vieraan vallan agentti"? Joku kieliystävyys- vai ihmisoikeusjärjestökö?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mamuttajat_alas kirjoitti:

Maanpetturit on poistettava viimeiseen mieheen ja naiseen

Vallassa olevat maanpetturit tai vieraan vallan agentit eivät tule muuttamaan politiikkaansa elleivät he koe siihen pakottavaa tarvetta. Viimeistään silloin, kun he kokevat oman asemansa olevan uhattuna, he saattavat alkaa toimimaan toisin.

http://static.mvlehti.net/uploads/2015/11/angry-06.jpg

Nyrkin puiminen netissä ei auta mitään
Valtaapitävät ainoastaan laittavat nyrkin puimisen merkille, ja alkavat tekemään valmisteluja kyseistä toimintaa ja siitä seuraavia mahdollisia tulevaisuuden uhkakuvia vastaan. He tulevat kiristämään ja säätämään uusia lakeja, jotta kansallismielisten toiminta vaikeutuisi. He saattavat kriminalisoida kansallismielisyyden ja maahanmuuttovastaisten asenteiden levittämisen, kuten Ruotsissa on osittain tehty.

Internet järjestäytymiseen ja propagandan levittämiseen
Internetin avulla voi tavoittaa helposti valtavan määrän ihmisiä. Samaa mieltä netissä oleminen ei kuitenkaan tule riittämään mihinkään, ihmiset on saatava kaduille. Järjestäytyminen paikallisella tasolla välttämätöntä.

Propaganda sanana on saanut negatiivisen leiman, mutta kaikki poliittinen mainonta on yksipuolista eli propagandaa.

Kun valtaapitävät näkevät tuhatpäisen massan kantavan Suomen lippua ylpeydellä alkaa heidän aivoissa itsesuojelu- ja selviytymismekanismit aktivoitumaan. He todennäköisesti pyrkivät säilyttämään asemansa politiikkaa muuttamalla, mutta kannattaako tätä sallia? Maanpetturi on maanpetturi, ja jos yksi suomalaisten tuhoamiskeino torjutaan, niin he tulevat keksimään toisen tilalle.

Maanpetturit on poistettava viimeiseen mieheen ja naiseen
Maanpetturit tuskin tulevat vapaaehtoisesti vallasta poistumaan. He ennemmin käyttävät kaikkia käytössään olevia resursseja vastarinnan kukistamiseen. Elämmehän demokratiaksi naamioituneessa tyranniassa.

Poliisi ja armeija tullaan mobilisoimaan “rasistien” neutralisoimiseen, ja tässä on poliisille ja armeijan henkilökunnalle mietinnän paikka. Ovatko he valmiit laittamaan oman palkkapussinsa ja henkilökohtaisen etunsa kansan edun edelle?

Noudattavatko he sokeasti käskyjä, kun vallassa olevat hyeenat mobilisoivat koko koneiston isänmaallisia ihmisiä vastaan oman asemansa ja isäntiensä agendojen turvaamiseksi?

En tiedä, mutta haluan ottaa selvää. Sinunkin on haluttava, jos et halua lapsiesi joutumaan elämään helvetissä, joka on tulevaisuutemme, jos näitä humanisteiksi tekeytyneitä tyranneja ei pysäytetä.

http://mvlehti.net/2015/11/18/lukija-politiikka-ei-muutu-ellei-suomalainen-suutu/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu