Ateistit sanovat, ettei ole todistetta Jumalasta. Todellisuudessa se tarkoittaa, että HEILLÄ ei ole todistetta tai he uskottelevat, ettei heillä ole, vaikka sisimmässään jokainen ihminen tietää, että Jumala on olemassa, koska Jumala on jo luomisessaan pannut jokaisen ihmisen sisimpään tietoisuuden olemassaolostaan. Mutta vaikka tätä sisäistä tietoisuutta ei olisikaan, heidän väitteensä lähtee väärästä lähtökohdasta.
Ateisti yrittää uskotella, että se, mitä heillä ei ole, sitä ei voi olla kellään muullakaan ihmisellä maailmassa, paitsi jos on jotenkin mielenvikainen. Sen mukaan:
- Jos heillä ei ole todistetta Jumalasta, sitä ei voi olla kellään muullakaan.
- Jos heillä ei ole kokemusta Jumalan läsnäolosta, puheesta, johdatuksesta, rukousvastauksista, niitä ei voi olla kellään muullakaan.
- Jos heillä ei ole kokemuksia hengen maailmasta, niitä ei voi olla muillakaan.
- jos heillä ei ole kokemuksia Raamatun kautta välittyvästä yliluonnollisesta voimasta, sitä ei voi olla kellään muullakaan. jne.
Ateistit pitävät omien kokemustensa puuttumista todisteena siitä, että Jumalaa tai henkimaailmaa ei ole olemassa.
Se, mitä ateistit eivät osaa huomioida, on, että he ja uskovat elävät eri maailmassa. Uskovat ovat taivaan kansalaisia ja näkevät ja kokevat asioita sen mukaisesti. Ateistin ovat edelleen pimeyden valtakunnassa, eikä pimeydessä voida nähdä ja kokea samoja asioita kuin valkeuden valtakunnassa. Ateistit eivät myöskään halua tulla valkeuden valtakuntaan, jotteivat heidän tekonsa tulisi päivänvaloon.
"Niin Jeesus taas puhui heille sanoen: Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus." (Joh.8:12)
Syy, miksi ateisteilla ei todistetta Jumalasta
43
118
Vastaukset
- dkasåpasdertyfkåp
This article or section needs to be cleaned up to conform to a higher standard of article quality.
Please follow the guidelines in the Manual of Style and complete this article to the highest level of quality before continuing on smaller articles. Remove this message when finished.
fuck yo go hell stupit satan- Hake_po
Ataa medaber................Anili medaber?
Harhev piha va amele hu!
Patah pe la satan!
- Kiinnnnostunut
No markki, millaisia todisteita sinulla on Jumalasta, muutakuin Raamattu, ja että susta vaan kovasti tuntuu siltä, että Jumala on olemassa?
- Taikauskonnoton
Syy miksi ateistit sanovat, ettei Jumalasta ole todisteita, johtuu siitä, ettemme pidä puhtaasti uskonvaraisia asioita todisteina.
Jaaahaa.. Jaakkokin on nyt noussut ylös luolastaan ja tullut julistamaan ja viisauksia tulee solkenaan.
Kun kirjoitat ateismi palstalle niin raportoitko näistä sananjulistuksista uskonnolliselle yhteisölle ja saat iäisyysbonusta?
Tai teetkö tätä työtä ihan pyyteettömästi ja haluat pelastaa meidät syntiset.
Itse olen tehnyt konkreettista pelastustyötä vuosikausia toimimalla vapaaehtoisessa pelastus yhdistyksessä.Maa(ilma)llinen pelastustoiminta ei kelvanne Jaakobille, koska Raamattu. Itse kyllä nostan teikäläiselle hattua!
Todisteiden idea on juuri siinä että niillä voidaan todistaa muille ihmisille väite todeksi. Jos sinulla on todiste joka ei vakuuta ketään, niin silloin sinulla ei ole todistetta.
"- Jos heillä ei ole todistetta Jumalasta, sitä ei voi olla kellään muullakaan."
Väärin. Ateisti ei vain itse usko sellaisen olemassaoloon.
"- Jos heillä ei ole kokemusta Jumalan läsnäolosta, puheesta, johdatuksesta, rukousvastauksista, niitä ei voi olla kellään muullakaan."
Väärin. Ateisti ei vain itse usko sellaisen olemassaoloon.
"- Jos heillä ei ole kokemuksia hengen maailmasta, niitä ei voi olla muillakaan."
Väärin. Ateisti ei vain itse usko sellaisen olemassaoloon.
"- jos heillä ei ole kokemuksia Raamatun kautta välittyvästä yliluonnollisesta voimasta, sitä ei voi olla kellään muullakaan. jne."
Väärin. Ateisti ei vain itse usko sellaisen olemassaoloon.
"Ateistit pitävät omien kokemustensa puuttumista todisteena siitä, että Jumalaa tai henkimaailmaa ei ole olemassa.
Se, mitä ateistit eivät osaa huomioida, on, että he ja uskovat elävät eri maailmassa."
Entä elävätkö kiirastuleen uskovat eri maailmassa myös samoin kuin uudelleen syntymiseen uskovat tai Allahiin uskovat?- ate.i.s.m.i
Tuo "usko", sana on rehellistä puhetta. On hyvä, että et väitä tietäväsi, ettei Jumalaa ole. Koska se vain paljastaisi sinun valehdelleen. Rehellisessä epäilijässä on toivoa.
- äläviitsienää
atac hei!
Nyt sinulla olisi mahdollisuus todistaa omat huuhaasi.sovitaan treffit ja tuot tuon taru olentosi mukana niin homma selvä. Yksinkertainen on kaunista.
Mikäli homma tuntuu mahdottomalta niin kannattaisiko sinunkin homma unohtaa. Simppeli peli puolin ja toisin, ja jos niin käy lupaan koko loppu elämän kertoa siitä muillekin mutta jos.....no mehän tiedetään jo. Okei. Pyysin näkymätöntä ja olematonta mielikuvitusolennon ilmestymään luoksesi. Kuinka monta olematonta olentoa luonasi on nyt?
- DRHouse
Tuota, ei jumalasta olekaan todisteita. Nuo subjektiiviset kokemuksesi eivät ole edelleenkään todisteita.
- järkikäteenjaakop
Jos subjektiivinen kokemus kelpaa todisteeksi niin sitten niitä jumalaolentoja on noin 500 000, horoskoopit ovat totta, astrologia on totta, kaukoreiki toimii, fengshui on totta, aurahoito toimii, ihmisiä kaappavia alieneita on olemassa,...
- RakastanJumalaa
"Ateistit pitävät omien kokemustensa puuttumista todisteena siitä, että Jumalaa tai henkimaailmaa ei ole olemassa."
Kyllä näin on. Lisäksi he hyökkäävät sen kimppuun, mitä eivät ymmärrä. Ja he eivät ymmärrä koska he eivät tiedä.
Sanat he käsittävät väärin, koska heiltä puuttuu hengen tieto. Uskoa he luulevat luuloksi, tietoa he pitävät tieteenä, mikä on hirvittävän suppeaa, ja rakkaus on heille vain aivokemiaa, kemikaalisesti manipuloitavissa olevaa substanssia. Materialistiset käsitykset eivät salli hengen korkeutta, ulottuvuutta, maailmaa, ja totta puhut että pimeyden valtakunnassa he vielä vaeltavat."Kyllä näin on. Lisäksi he hyökkäävät sen kimppuun, mitä eivät ymmärrä. Ja he eivät ymmärrä koska he eivät tiedä."
Lueppa välillä mitä kirjoitat. Ateistit tuntevat Raamatun usein paremmin kuin keskiverto kristityt.
"Sanat he käsittävät väärin, koska heiltä puuttuu hengen tieto. Uskoa he luulevat luuloksi, tietoa he pitävät tieteenä,"
Väärin. Vaikka meillä olisi tietoa vaikkapa Loch Nessin hirviöstä. Ei tieto itsessään tee hirviöstä totta.
"mikä on hirvittävän suppeaa, ja rakkaus on heille vain aivokemiaa, kemikaalisesti manipuloitavissa olevaa substanssia. Materialistiset käsitykset eivät salli hengen korkeutta, ulottuvuutta, maailmaa, ja totta puhut että pimeyden valtakunnassa he vielä vaeltavat."
Aivot valitettavasti toimiivat sähkökemian varassa. Muutama vuosi sitten tuli dokumentti ihmisistä joita oli kohdannut jokin aivoja vaurioittanut onnettomuus. Jonka seurauksena yhdestä miehestä oli tullut seksiriippuvainen ja toinen oli menettänyt kaikki hyvät ja sympaattiset tunteensa vaimostaan ja kaikista ihmisistä ympäriltään. Kummankin avioliitot ajautuivat karikkoon.- RakastanJumalaa
atac kirjoitti:
"Kyllä näin on. Lisäksi he hyökkäävät sen kimppuun, mitä eivät ymmärrä. Ja he eivät ymmärrä koska he eivät tiedä."
Lueppa välillä mitä kirjoitat. Ateistit tuntevat Raamatun usein paremmin kuin keskiverto kristityt.
"Sanat he käsittävät väärin, koska heiltä puuttuu hengen tieto. Uskoa he luulevat luuloksi, tietoa he pitävät tieteenä,"
Väärin. Vaikka meillä olisi tietoa vaikkapa Loch Nessin hirviöstä. Ei tieto itsessään tee hirviöstä totta.
"mikä on hirvittävän suppeaa, ja rakkaus on heille vain aivokemiaa, kemikaalisesti manipuloitavissa olevaa substanssia. Materialistiset käsitykset eivät salli hengen korkeutta, ulottuvuutta, maailmaa, ja totta puhut että pimeyden valtakunnassa he vielä vaeltavat."
Aivot valitettavasti toimiivat sähkökemian varassa. Muutama vuosi sitten tuli dokumentti ihmisistä joita oli kohdannut jokin aivoja vaurioittanut onnettomuus. Jonka seurauksena yhdestä miehestä oli tullut seksiriippuvainen ja toinen oli menettänyt kaikki hyvät ja sympaattiset tunteensa vaimostaan ja kaikista ihmisistä ympäriltään. Kummankin avioliitot ajautuivat karikkoon.En kirjoittanut Raamatusta mitään, joten miksi sotket tähän asiaan Raamattua? On ymmärtämätöntä ja tietämätöntä se, ettei osaa tehdä eroa eri käsitteiden ja eri asioiden välille. Tästä on täällä kirjoitettu aiemminkin, mutta sanotaan vielä kerran: Raamattu ei ole Jumala, uskonto ei ole Jumala, uskovainen ei ole Jumala, vain Jumala on Jumala.
Kirjoituksellasi todistat vain sen, mitä yllä jo sanoin. Hengen tieto on korkeampi mitään, mitään tiedettä, mitään ihmisen tekemää. Tieto Loch Nessin hirviöstä tai vaikka kaikista Aku Ankan taskukirjoista ei hyödytä henkeä. Ja vaikka osaisi Raamatun ulkoa kannesta kanteen, se ei tarkoita sitä että tuntisi Jumalaa. Tosiasia on nimittäin se, että jopa Pimeyden Ruhtinas osaa Raamatun ulkoa, ja osaa käyttää sitä omaksi hyväkseen Jumalaa (Hyvyyttä) vastaan.
Todellinen hengen tieto ei ole luonteeltaan jotakin, jota opiskeltaisiin oppilaitoksissa ja muisteltaisiin ulkoa. Todellinen hengen tieto tulee suoraan Jumalalta, ja se tulee hengessä. Henkitodellisuus on luomisen ja elämän perusta, mutta ateistit tämän kiistävät koska ovat siitä tietämättä. "En kirjoittanut Raamatusta mitään, joten miksi sotket tähän asiaan Raamattua?"
Aihe käsitti Raamatun sisältöä mm. aloittajan väittämissä. Joten on syytäkin olettaa, että myös muiden puhuien sisältö sivuaa edes joiltainosain aloituksen sisältöä.
"On ymmärtämätöntä ja tietämätöntä se, ettei osaa tehdä eroa eri käsitteiden ja eri asioiden välille."
Kuten myös se, ettei puhu aiheesta.
"Tästä on täällä kirjoitettu aiemminkin, mutta sanotaan vielä kerran: Raamattu ei ole Jumala, uskonto ei ole Jumala, uskovainen ei ole Jumala, vain Jumala on Jumala."
On vain tyhjää lätinää ilman sisältöä.
"Kirjoituksellasi todistat vain sen, mitä yllä jo sanoin. Hengen tieto on korkeampi mitään, mitään tiedettä, mitään ihmisen tekemää. Tieto Loch Nessin hirviöstä tai vaikka kaikista Aku Ankan taskukirjoista ei hyödytä henkeä. Ja vaikka osaisi Raamatun ulkoa kannesta kanteen, se ei tarkoita sitä että tuntisi Jumalaa."
Silloin se on myös asia, mitä ei tieteen nimeen tai sen metodein kannata edes yrittää todistaa todeksi.
"Todellinen hengen tieto ei ole luonteeltaan jotakin, jota opiskeltaisiin oppilaitoksissa ja muisteltaisiin ulkoa. Todellinen hengen tieto tulee suoraan Jumalalta, ja se tulee hengessä. Henkitodellisuus on luomisen ja elämän perusta, mutta ateistit tämän kiistävät koska ovat siitä tietämättä."
Mutta kerta sitä ei voi oppia, paasaamasi opetus sen opettelusta valuu käytännössä hiekkaan?- RakastanJumalaa
Jumalan voi kyllä oppia tuntemaan, mutta se edellyttää sitä että ihminen itse hengessään lähestyy Jumalaa. Kun Jumalaa lähestyy esimerkiksi rukouksella, Jumala lähestyy ihmistä, mutta tietenkin vain vilpitön rukous toimii, turha on liturgioita ladella ulkomuistista kuten kirjanoppineet.
- NoJuuEi
RakastanJumalaa kirjoitti:

Toisin sanoen uskon jumalaan saa kun päättää alkaa uskomaan jumalaan.
Eikä uskova koskaan tajua mikä tuossa kehäpäätelmässä voisi mättää. - RakastanJumalaa
NoJuuEi kirjoitti:
Toisin sanoen uskon jumalaan saa kun päättää alkaa uskomaan jumalaan.
Eikä uskova koskaan tajua mikä tuossa kehäpäätelmässä voisi mättää.Usko on sivuseikka tai ainakin toissijainen. Usko syntyy siitä kun saa tietää ja kokea todellisuuden hengessä. Kun usko on kerran syntynyt, siis omakohtaisesti havaittuun ja koettuun tietoon perustuen, en näe miten se voisi poistua. Jumala kun on ikuinen, niin uskonkin luulisi sitten olevan ikuista.
Hengellisessä käytännössä kuitenkin usko on sivuseikka, itselleni ainakin. Ei tarvitse uskoa, jos tietää, tai jos tuntee Jumalan. Jumalan tuntija tunnistaa Jumalan ja rakastaa Häntä. Ei siinä sen kummempaa.
Ensin ei tarvitse olla uskoa Jumalaan, mutta ensin täytyy kenties jonkin hengessä liikahtaa. Sielut toimivat myös ihmisen tietämättä, ja sielun tasolla ihminen voi hyvinkin keskustella Jumalan kanssa, ilman että maallinen ihminen on siitä tietoinen. Jos haluaa tulla tietoiseksi sielunsa toimista, on tietoinen Jumalan lähestyminen suositeltavaa.
Voi myös valita elää pimeydessä, jatkaa pimeydessä vaellustaan. - NoJuuEi
Tämän palstan uskovien kirjoitusten perusteella ne ovat kylläkin uskovat jotka sillä pimeydessä vaeltavat - oikein todella sysimustassa umpipimeydessä ja vailla pienintäkään järjen valon pilkahdusta. Ei voi kuin sääliä syvästi.
- ptutu
RakastanJumalaa kirjoitti:
En kirjoittanut Raamatusta mitään, joten miksi sotket tähän asiaan Raamattua? On ymmärtämätöntä ja tietämätöntä se, ettei osaa tehdä eroa eri käsitteiden ja eri asioiden välille. Tästä on täällä kirjoitettu aiemminkin, mutta sanotaan vielä kerran: Raamattu ei ole Jumala, uskonto ei ole Jumala, uskovainen ei ole Jumala, vain Jumala on Jumala.
Kirjoituksellasi todistat vain sen, mitä yllä jo sanoin. Hengen tieto on korkeampi mitään, mitään tiedettä, mitään ihmisen tekemää. Tieto Loch Nessin hirviöstä tai vaikka kaikista Aku Ankan taskukirjoista ei hyödytä henkeä. Ja vaikka osaisi Raamatun ulkoa kannesta kanteen, se ei tarkoita sitä että tuntisi Jumalaa. Tosiasia on nimittäin se, että jopa Pimeyden Ruhtinas osaa Raamatun ulkoa, ja osaa käyttää sitä omaksi hyväkseen Jumalaa (Hyvyyttä) vastaan.
Todellinen hengen tieto ei ole luonteeltaan jotakin, jota opiskeltaisiin oppilaitoksissa ja muisteltaisiin ulkoa. Todellinen hengen tieto tulee suoraan Jumalalta, ja se tulee hengessä. Henkitodellisuus on luomisen ja elämän perusta, mutta ateistit tämän kiistävät koska ovat siitä tietämättä.Jos "todellinen hengen tieto" tulee suoraan jumalalta ja se tulee hengessä, niin miksi jumala sitten saneli Raamatun johon vedoten on helppo harhauttaa ihmisiä niin kuin itsekin vakuutat.
Ja mihin ja miksi tarvitaan pappeja, välikäsiä, ihmisen ja jumala väliin? Miksi jumala heitä käyttää sanansa levittämiseen. Siinä suuri väärän tiedon vaara. Vai käyttääkö jumala sittenkään pappeja sanasaatajinan? Vai ovatko papit huijareita kaikki tyynni?
Ja mitä sinä täällä lätiset, mikset jätä meidän käännytystämme sille jumalallesi ja sille "hengelle" joka sen perille päähämme tuo?
Ei se "todellinen hengen tieto" tule meille raamatusta, ei uskonnosta, kuten sanot, eikä papeilta, saati sinulta, joten jätä siis jumalalle jumalan hommat, jookosta? - ikäviätotuuksia
Jos usko jumalaan olisi luonnollista ja sisäsyntyistä, niin kenelläkään ei olisi koskaan mitään tarvetta opettaa sitä kenellekään millään tavalla.
Kuitenkin näitä opettajia ja julistajia riittää miljoonittain. Mikä jo sinänsä todistaa ettei kyse ole mistään luonnollisesta ja sisäsyntyisestä, vaan aina ulkoa päin päähän hakatusta.
Ja kummasti vaan ihminen aina "löytää" sen uskonnon ja jumalan, mihin kulttuuriin hän on sattunut syntymään. Muslimeille ei koskaan synny kristittyjä vauvoja jotka ylistäisivät Jahvea, eikä hinduille koskaan synny muslimivauvoja jotka ylistäisivät Allahia, eikä kristityille koskaan synny hinduvauvoja jotka uskoisivat Brahmaan ja Vishnuun. Kaikki on aina ulkoa tuotu ja päähän taottu.
- jumala_on_potaskaa
Jumalaan olisi helppo uskoa, jos sellainen olisi olemassa.
Jotkut menevät halpaan ilmankin.- mnbgfdrtyui
Osta lisää totuuttasi!
- jumala_on_potaskaa
mnbgfdrtyui kirjoitti:
Osta lisää totuuttasi!
Totuus ei maksa mitään. Sen sijaan uskonnolliset satukirjat maksavat.
- tätä-mieltä
Jaakko kulta, Jaakko kulta!
Herää jo! Herää jo!
Kellojasi soita! Kellojasi soita!
Pium paum poum, Pium paum poum! - NoJuuEi
"Insanity is believing your hallucinations are real. Religion is believing that other peoples' hallucinations are real."
- satujahve
voipersereikä
15.11.2015 0:33
UUSI
Haista sinä pitkä paska utopistinesi
- trpt
Kertoisit mielluummin miksi teillä kristityillä ja uskovaisilla yleisemminkään, ei ole todisteita jumalaista, jumalista - onttoja uskomuksia vain.
Päänne on empty, se meinaa jo tyhjää, sulahimputa, himputa, him-pam-paa, kyllä torstai meitä nyt lohduttaa... - AtteAteisti
Te, joilla nämä todistukset siis ovat: kantakaapa kahmalokaupalla niitä meille poloisille, joilla ei ole.
Vai ajattelitteko pitää ihan itsellänne?
Kuinka itsekästä!
Taisit jo kyllä alustavasti valmistaa minua siihen, että ne todistukset ovat sattumoisin näkymättömiä.- ikäviätotuuksia
Todisteet löytää vain oman päänsä sisältä ja ne täytyy käydä sieltä itse etsimässä. Mikä on sikäli kätevää, että sille joka ei sinnikkäästä etsimisestä huolimatta ole löytänyt yhtään mitään, voidaan aina todeta vakiokaavalla että "Et etsinyt oikeasta paikasta / oikealla tavalla / täysin pyyteettömästi / tarpeeksi nöyrästi / ehdottoman rehellisesti / täysin vilpittömästi.
Koska kyseisiä asioita ei voi mitenkään tutkia eikä punnita, niin aina voi väittää noin niille jotka eivät mitään löydä.
Mutta oikeastihan kyse on vain siitä, että uskon jumalaan tietenkin saa kun päättää alkaa uskomaan jumalaan. Eikä hihhuli koskaan tajua mikä tuossa kehäpäätelmässä voisi mättää. - pelkkä.kullinluikaus
ikäviätotuuksia kirjoitti:
Todisteet löytää vain oman päänsä sisältä ja ne täytyy käydä sieltä itse etsimässä. Mikä on sikäli kätevää, että sille joka ei sinnikkäästä etsimisestä huolimatta ole löytänyt yhtään mitään, voidaan aina todeta vakiokaavalla että "Et etsinyt oikeasta paikasta / oikealla tavalla / täysin pyyteettömästi / tarpeeksi nöyrästi / ehdottoman rehellisesti / täysin vilpittömästi.
Koska kyseisiä asioita ei voi mitenkään tutkia eikä punnita, niin aina voi väittää noin niille jotka eivät mitään löydä.
Mutta oikeastihan kyse on vain siitä, että uskon jumalaan tietenkin saa kun päättää alkaa uskomaan jumalaan. Eikä hihhuli koskaan tajua mikä tuossa kehäpäätelmässä voisi mättää.Nimenomaan näin on että todisteet löytää vain itsestään, oman mielensä sisältä.
Kyse on henkisestä toiminnasta.
Siitä puhuvat buddhalaiset, siitä puhuvat hindulaiset, siitä puhuvat zarathustralaiset ja siitä puhuvat muunkin uskoiset. Kaikki he puhuvat samasta VITUN asiasta: ja se on se mitä voidaan nimittää sanalla JUMALA.
Ateisti on liian typerä ymmärtääkseen tätä vertaa, pöyhkeilijät.
Te nimitätte meitä hihhuleiksi, vääräuskoisiksi, kreationisteiksi, tyhmiksi, ilkeiksi, ja kaikilla mahdollisilla nimityksillä, joita te annatte meille itsenne sijaan. Teidän oma toimintanne on todistetta teitä vastaan.Te jotka ette ymmärrä Jumalaa, ettehän ymmärrä vähäisempiäkään käsitteitä, teille teidän vähäymmärryksenne on korkein mahdollinen. Jumalan näkökulmasta se EI OLE MITÄÄN! Te pöyhkeilijät, mitä te luulette tietävänne ikuisuuden ja kaikkitietävyyden näkökulmasta! Teidän tietämyksenne on jopa tieteen hyväksymänä noin luokkaa muutaman prosentin! Se mitä ihmiskunta parhaimmillaankin tietää maailmankaikkeudesta ja TODELLISUUDESTA, on luokkaa MINIMAALINEN.
Mutta te pöyhkeät uskomuksiinne ja tieteisiinne ja mielipiteisiinne USKOVAT HÖRHÖT ette tajua, että tämä maailma kaikkinensa on pelkkä kullinluikaus kaikkeuden historiassa. - ikävämpiätotuuksia
pelkkä.kullinluikaus kirjoitti:
Nimenomaan näin on että todisteet löytää vain itsestään, oman mielensä sisältä.
Kyse on henkisestä toiminnasta.
Siitä puhuvat buddhalaiset, siitä puhuvat hindulaiset, siitä puhuvat zarathustralaiset ja siitä puhuvat muunkin uskoiset. Kaikki he puhuvat samasta VITUN asiasta: ja se on se mitä voidaan nimittää sanalla JUMALA.
Ateisti on liian typerä ymmärtääkseen tätä vertaa, pöyhkeilijät.
Te nimitätte meitä hihhuleiksi, vääräuskoisiksi, kreationisteiksi, tyhmiksi, ilkeiksi, ja kaikilla mahdollisilla nimityksillä, joita te annatte meille itsenne sijaan. Teidän oma toimintanne on todistetta teitä vastaan.Te jotka ette ymmärrä Jumalaa, ettehän ymmärrä vähäisempiäkään käsitteitä, teille teidän vähäymmärryksenne on korkein mahdollinen. Jumalan näkökulmasta se EI OLE MITÄÄN! Te pöyhkeilijät, mitä te luulette tietävänne ikuisuuden ja kaikkitietävyyden näkökulmasta! Teidän tietämyksenne on jopa tieteen hyväksymänä noin luokkaa muutaman prosentin! Se mitä ihmiskunta parhaimmillaankin tietää maailmankaikkeudesta ja TODELLISUUDESTA, on luokkaa MINIMAALINEN.
Mutta te pöyhkeät uskomuksiinne ja tieteisiinne ja mielipiteisiinne USKOVAT HÖRHÖT ette tajua, että tämä maailma kaikkinensa on pelkkä kullinluikaus kaikkeuden historiassa.No voi että kun pikkuista nyt kiukuttaa kun muut eivät uskokaan samaan näkymättömään omakeksittyyn mahtiolentoon kuin hän. Vaikka lapsellisella kiukuttelijalla ei - tietenkään - ole esittää mitään perusteita eikä todisteita tyhjille väitteilleen.
Muista ottaa lääkkeesi, alkaa mennä jo aika ikävästi sinne pimeällä puolelle harhaiset houreesi. Ja miksi te uskovat olette aina niin vihaisia, jos muka kerran olette löytäneet Totuuden ja sen mukana mielenrauhan? Oma toimintanne todistaa juuri päinvastaista kuin mitä itse mainostatte saavuttaneenne.
"Insanity is believing your hallucinations are real. Religion is believing that other peoples' hallucinations are real."
- Aamosanderssonni
Pannu sisään..., nyt on satusetä vauhdissa.
- yiåry
Sun taktiikka on näköjään se että yrität uhua mahdollisimman sekavasti ja kryptisesti, jotta joku yksinkertainen tuumaisi, että noin "fiksuja" joita minä en lainkaan tajua, puhuu vai joku jonka on oltava tois fiksu, ainakin minua fiksumi.
Olet ilmeisesti aikaisemmin yrittänyt puffata uskomuksiasi edes vähän tokullisemmin sanavalinnoin, mutta kun ei ole mennyt perille, ei ole tehonnut, niin olet vaihtanut tähän uuteen taktiikkaan.
Samaan taapaan kuin Reinikaiset ja Puolimatkat, jotka yrittävät tiedettä vääristellen, ikiomalla pseudo-/kvasitieteellisellä tulkinnallaan tieteen tuloksista, vakuuttaa ihmiset omista uskonnolliselta uskomuspohjalta, eli tyhjän päältä, nouseviin harhautustulkintoihin oli kyse evoluutiosta tai "lapsen edusta".
He osaavat sekoittaa joidenkin ihmisten, etenkin vähemmän koulutettujen päät tieteellistä kieltä käyttäen, se kun oppimattomasta saattaa kuulostaa niin hienolta, eikä oppimaton vastaa väitää. Parempi uskoa sellaisenaan, että ei paljasta tietämättömyyttään.
Ja tällaista kuuliaista, heidän puheitaan kritisoimatonta, oppimatonta, kouluttamatonta, Reinikaisen ja Puolimatkan kaltaiset pitkälle kouluttautuneet uskonhörhötkin arvostavat.
Yksinkertaiset perivät maan. - camalou
Minun varhaisin jumala aiheinen muistikuva, on se että kun kuulin puhuttavan siittä, koin koko idean jumalasta järjetttömäksi.
- einiinmitään
Todiste on jotain sellaista jonka sinä voit esittää toisille ja sitten nämä toiset tietävät saman asian, vailla mitään epäilyksiä. Selkeästi todistettu.
Sinullapa ei ole mitään todisteita mitä sinä voisit esittää. Ei mitään. Joten aivan turha puhua todisteista, joita sinulla ei ole. Ei niin yhtään mitään.
Eikä se ainainen ei-yhtään-mitään muutu miksikään vaikka kuinka lässyttäisit täysin merkityksetöntä tyhjää sanahelinää, kuten uskovat aina. Edelleenkään sinulla ei mitään todisteita. Ei niin yhtään mitään.- todistuksen.saanut
Ei vaan todiste on todistus, mikä tahansa saatu todistus, joka vilpittömästi ja vääjäämättä ja mahdollisimman todenperäisesti TODISTAA saadusta havainnosta ja sen tulkinnasta.
Ihminen voi nähdä ainutlaatuisen tapahtuman, esimerkiksi tietyn kolarin, joka ei todellakaan tule toistumaan samanlaisena toista kertaa. Se ettei kolaria voida toistaa, ei vähennä sen todellisuusperää tai sen oikean tulkinnan totuuspohjaa.
On olemassa yksi totuus kolarista: se mitä TODELLISUUDESSA tapahtui.
On olemassa YKSI TOTUUS, yksi todellisuus, se mikä on totta.
Totuudesta on kyse, ja todellisuudesta.
Sanotaan että Jumala on Totuus. No se on totta se!
Ateistit tämän kiistävät, todellisuuden, toden kiistäjät. - lisään.vielä
todistuksen.saanut kirjoitti:
Ei vaan todiste on todistus, mikä tahansa saatu todistus, joka vilpittömästi ja vääjäämättä ja mahdollisimman todenperäisesti TODISTAA saadusta havainnosta ja sen tulkinnasta.
Ihminen voi nähdä ainutlaatuisen tapahtuman, esimerkiksi tietyn kolarin, joka ei todellakaan tule toistumaan samanlaisena toista kertaa. Se ettei kolaria voida toistaa, ei vähennä sen todellisuusperää tai sen oikean tulkinnan totuuspohjaa.
On olemassa yksi totuus kolarista: se mitä TODELLISUUDESSA tapahtui.
On olemassa YKSI TOTUUS, yksi todellisuus, se mikä on totta.
Totuudesta on kyse, ja todellisuudesta.
Sanotaan että Jumala on Totuus. No se on totta se!
Ateistit tämän kiistävät, todellisuuden, toden kiistäjät.Jumala on Kaikkinäkevä.
- lisään.vielä
mainittu:Jumalani ei ole siis Jeesus
- einiinmitään
todistuksen.saanut kirjoitti:
Ei vaan todiste on todistus, mikä tahansa saatu todistus, joka vilpittömästi ja vääjäämättä ja mahdollisimman todenperäisesti TODISTAA saadusta havainnosta ja sen tulkinnasta.
Ihminen voi nähdä ainutlaatuisen tapahtuman, esimerkiksi tietyn kolarin, joka ei todellakaan tule toistumaan samanlaisena toista kertaa. Se ettei kolaria voida toistaa, ei vähennä sen todellisuusperää tai sen oikean tulkinnan totuuspohjaa.
On olemassa yksi totuus kolarista: se mitä TODELLISUUDESSA tapahtui.
On olemassa YKSI TOTUUS, yksi todellisuus, se mikä on totta.
Totuudesta on kyse, ja todellisuudesta.
Sanotaan että Jumala on Totuus. No se on totta se!
Ateistit tämän kiistävät, todellisuuden, toden kiistäjät.Eikä se ainainen ei-yhtään-mitään muutu miksikään vaikka kuinka lässyttäisit täysin merkityksetöntä tyhjää sanahelinää, kuten uskovat aina. Edelleenkään sinulla ei mitään todisteita. Ei niin yhtään mitään.
Mutta tätähän ei voi hihhulin aivoilla koskaan tajuta, tietenkään. Kiitoksia täysin merkityksettömästä nollainfosta, taas kerran. Täsmälleen sama informaatio, kuin kaikki kirjoittamasi, sisältyy sanoihin diiba daaba duuba.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti37740189Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s1158582Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos316000Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös224598Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi623855Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta523612Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D743161- 332848
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul192438Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!192262