en ollut uskoa silmiäni. Se oli kanssa tällainen aika sateinen syysilta, tarkasti en enää muista ajankohtaa. Muistan että satoi, sade tuoksui ulkovaatteissa, kaapit kolahteli. Mulla on niin kova ikävä sitä aikaa! :( Sitä kaikkea. Huomasin pientä muutosta jossain kohdin sinussa ja tein päätelmiäni, kokonaisen vuoden ajan olin miettinyt vaihtoehtoja, vaikeasti selitettävissä, kun olin miettinyt ja en muka ollut miettinyt, usein huomasin miettineeni enkä vielä ollut ihan selvillä. Kotimatkalla hymyilin itsekseni bussissa. Ei haitannut silloin yhtään tämä pimeys ja sateisuus, olin niin täynnä iloa ja lämmintä energiaa. Muistatko?
Kuutisen vuotta sitten yhtenä syysiltana
naura_vaan
581
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
wanhoja juttuja viittii muistella, eletään ennemmin tätä hetkeä ja mietitään vähän tulevaakin.
Tunnuit mun henkiseltä kodilta ekan kerran jo vuonna... en edes muista. 2004? Taatusti ennen mitään kommunikointiakaan, ennen yhtään mitään, ennen yhtäkään vaihdettua sanaa, tuskin edes katsetta, kun se nyt oli meillä mitä oli... Ja niitähän ei montaa sitten edes ollutkaan, niitä sanoja. Niin outo, se koko vuosikymmen siis. Ja enemmänkin.
Miksi et ole sitten siellä missä kotisi on?
Jaa-a. Koska rauhanpiipputarjouksiini ei tartuttu ja se oli melko sekavaa alusta loppuun saakka, kahden varmaankin aika kimurantin tyypin en edes tiedä mikä. Ja sitten mulle sanottiin että sen pituinen se vaikka olisin tarvinnut aikaa prosessoida kun en uskonut hänen tulevan ja tulikin ja. No, piippu on hollilla varmaankin aina jos tulee toisiin aatoksiin. Mutta en minä tuputa.
Hän tuli yllättäen luoksesi?