Israel,USA ja Saudi-Arabia ovat olleet mukana luomassa Daesh-Isis-terroristiryhmittymää, jonka tavoitteena oli Syyrian laillisen hallituksen kaataminen. USA on hyödyntänyt kaikkia näitä Syyriassa toimivia terroristijoukkioita yhdessä Israelin, Saudi-Arabian ja Turkin kanssa ja on ilmiselvää, että Yhdysvallat on ollut tämän koko tilanteen hyökkäävä osapuoli.
Washington on aktivoinut takfiri-ääriliikkeitä ja suunnannut niiden toimintaa Israelin tahdon mukaisesti. Israel puolestaan haluaa vaihtaa Syyrian hallituksen parantaakseen omaa asemaansa mahdollisessa tulevassa Iranin-vastaisessa sodassa.
Syyriassa on ollut vakavia levottomuuksia, ulkomailta käsin tuettujen terroristien riehuttua maassa maaliskuusta 2011 lähtien. Konflikti on vaatinut yli 250 000 ihmishenkeä ja pakottanut miljoonat ihmiset pakenemaan kodeistaan. USA sotilaskoneet ovat pommittaneet oletettuja Daesh-Isis-kohteita Irakissa ja Syyriassa nyt yli vuoden ajan. Yhdysvallat sanoo rajoittaneensa muut sotilaalliset toimensa "koulutukseen " ja "neuvojen antamiseen" Irakin joukoille ja Syyrian militanttiyksiköillle.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Israel oli Yhdysvalloissa 11.9.2001 tehtyjen terrori-iskujen takan, ja erityisenä tarkoituksena tuolloin oli saada amerikkalaiselta yleisöltä tukea sionistisen sotilaallisille toimille Lähi-idässä.
Israel loukkaa ihmisoikeuksia ja rikkoo kansainvälistä oikeutta. Benjamin Netanjahu puolustaa rotuerottelua ja etnistä puhdistusta.
Boikotoidaan Israel:set tuootteet
olen sama mieltä
Kannattaa lukea, kuvitelmien sijaan.Le Monden Al Qaida vai Isis , hieman taustaa.Isis ei ole Syyrian sodan tuotos.