Joka korttelista löytyy vähintään yksi piikityspaikka ihonsa ikiajoiksi pilaajille. Tatuointi kun on kuulemma muotia. Onhan se tänään, mutta entä muutaman vuoden tai kymmenen vuoden kuluttua? Silloin ihonsa pilaajille tulee tukalat ajat, koska tatuointeja ei saa ikinä niin hyvin ihosta pois, etteikö jälkiä niistä näkyisi iholla.
Kaiken lisäksi tatuoinnit ovat mielettömän rumia, olkoonpa tatuoitu kuva mikä tahansa.
Teinitytöt antavat tatuoida selkäänsä, käsivarteensa tai pakaraansa rakkaansa nimen ja kohta tatuoinnin jälkeen rakkaus lopahtaa ja toisenniminen kaveri tuleekin poislähteneen tilalle. Arvatkaa harmittaako sitä uutta kaveria katsella tyttöystävän pakaraan tatuoitua entisen rakkaan nimeä?
Tatuonnit ovat mielettömän rumia
21
593
Vastaukset
- IutkaIeima
Ihminen jolla ei ole yhtään tatuointia voi olla ylpeä itsestään. Se on myös yksi merkki korkeammasta älykkyydestä.
Olen seurannut ihmisia jotka ovat tyottomia tai muuten eivat halua tehda, elaavat valtion (CA) avustuksella, heilla on varaa tatuointeihin nakojaan kovin.
No ovat kun pakana maan karttoja nuo tatuoidut. Aikoinaan näytettiin koulussa elokuvia noista pakanmaista joissa oli samanlaisia tatuointeja ja huuli-, ja korva ym. kehonlävistyksiä. Että silleen.
- MB-76
Tatuoinnit maksavat! Miksi ottaa tatuointi, kun voi ottaa vaikka Sveitsiläisen kellon ja näyttää paljon tyylikkäämmältä? Oris, joka jo laatua, maksaa noin alk.1000€ ja huomiota saa silläkin junttimaista tatuointia enemmän!
- shbix
Tatuointistudiot ovat yleisilmeeltään aina jotenkin synkkiä ja tympeitä. Piikityspaikkojen ikkunoista pursuaa aina niitä iänikuisia ikäviä pääkalloja, louhikäärmeitä, tikareita, veripisaroita, silmäpyramideja, petoeläimiä sun muuta yybercoolia tribaalipiikkilankaa. Samoin henkilökunta kaikenlaisine läväreineen ja implantteineen on kuin jostain helvetistä siinneitä sarvipäitä, kuin myös ympäriinsä rumaksi tatuoituja. Vaistomaisesti pysyttelen kaukana moisista loukoista.
- THE_HOMOLAT
FOX kanava mainostaa jokaisessa mainoskatkossaan vähintään 3 kertaa "tasapainoista perhettä" the tuomolat, jossa jätkä on tatuoitu varpaanvälistä korvien taakse. Vissiin kersoillakin jo HELLink tatsat. Oksettavaa mökellystä lisäksi vääntää tämä takaperäinen perse.
Hesassa ei vissiin nykyään mikään muu mene "viihteessä" läpi kuin tatskat, homot ja mamut? - Oksettava_näky
Katso varastojen metsästäjät Texas Jennyä, miten tatskan saa piilotettua. Tatuoidaan exän nimen ja sydämen päälle helevetin iso luomi / palovamma.
- Tatskaton
Mutta kun on tatskoja ja naamassa niittejä niin se vasta typerän näköistä onkin. Onneksi ei ole minun murheeni.
Usein ne nayttavat kuin likaiselta sotkulta mista ei saa mitaan selvaa. Nuo kokokasivarsien sotkut , kasvojen, kaulan ja muun osien sotkut ovat rumia. Mustassa ihossa ne ei nay niin hyvin, miksi eivat kayta varillista mustetta niihin.. valkoista...
Jotkut tribal, eskimo tai inka isot selvat kuvat ovat ok.- helvetin_rumia
Jos naisella yksikin tatuointi, se tappaa seksin siihen paikkaan.
- jvjgjyg
Siideriä lipittävä leimattu eukko ei saatana..
No aikoinaan yhdellä makkaratehtaalla leimasivat yhden huora akan persiiseen, sen leiman joka lyötiin sian takapuoleen. Siinä luki " Tarkastettu Mäen makkara " ja päiväys päälle. Että silleen.
- ite_otin
jokusen leiman 37v sitten enkä ole katunut. En kyllä itsekään perusta näistä jotka leimaa itsensä täyteen, koska se ei näytä hyvältä.
- teen4life
Minulle tatuointi kertoo aina tiivistetysti LAPSELLISUUDESTA.
- entykkää
Kamalan näköisiä. Säälittää miten nuoret kauniitkin naiset ovat tuollaisia muotivillityksessä ottaneet, jopa kaulat ja kaikki.
- ehdoton.kielto
Tatuoinnin näkyvään paikkaan ottaneelta pitäisi evätä ainakin kaikki sosiaali- ja työttömyystuet. Ei jumakauta kukaan ota ikinä jotain naamatatuoitua töihin.
- upeitaon
Seksikkäämpi ovat kaikki maailman tatuoinnit! Ja mitä tuli työttömänä olemiseen, ni kyl mul ainaki aina ollu töitä siitä huolimatta että on 2 isoo tatuointii, että se siitä sossupummiudesta.
- xkhgs
Markkinatalouden lieveilmiö.
- ananas3
Katso mitä Markku Veilo sanoo YouTubessa tatuoinneista niin ymmärrät minkä asian kanssa ollaan silloin tekemisissä.
- fdhfjhj
En tykkää tatuoinneista, vaikka jotkut mestarien tekemät ovatkin kauniita, mutta en nyt sen anna mieltäni häiritä, jos joku niitä on halunnut, ittepähän kantaa ja ehkä joskus katuukin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1475658Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella314042Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan03500No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452510Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv442352Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv312248- 242083
- 431945
- 111914
Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h241904