helkamaauto joutuu ostamaan skodansa takaisin

Autoliitto: VW joutuu korvaamaan, jos korjattujen autojen teho laskee tai kulutus lisääntyy
Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen sanoo, että Volkswagen-konserni on vahingonkorvausvelvollinen asiakkailleen, mikäli manipulointiepäilyjen vuoksi korjattavien autojen ominaisuudet muuttuvat korjauksen jälkeen. Asia on Niemisen mukaan selvä, sillä VW on itse myöntänyt manipulointinsa.


Volkswagenin mainoskyltti heijastuu vesilätäköstä Saksan Wolfsburgissa.
Kuva: Julian Stratenschulte / EPA
Lakimiestaustainen Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen on vakuuttunut VW-konsernin vahingonkorvausvelvollisuudesta. Hän uskoo, että tehtävät korjaustoimenpiteet saattavat hyvinkin vaikuttaa auton käyttöominaisuuksiin.

– Jos korjaus on sellainen, että se johtaa polttoaineen kulutuksen nousuun, niin silloin auto ei enää ominaisuuksiltaan vastaa sitä, mikä on myyty. Ja sama, mikäli teho laskee, niin se ei ole ominaisuuksiltaan enää vastaava. Numeraaliset luvut ovat tärkeitä, kun ihminen tekee ostovalintoja.

Autoliitossa on myös kiinnostuttu siitä, miten tehtäväksi tulevat korjaustoimenpiteet vaikuttavat aikanaan autojen jälleenmyyntiarvoon.

– Jos auton elinajan aikaiset kustannukset nousevat, niin on selvä juttu, että valmistaja on vahingonkorvausvelvollinen. Jos sinne lisätään korjauksen yhteydessä laitteita, niin siitä aiheutuu auton omistajalle ylläpito- ja huoltokustannuksia, jos niistä huolehtiminen jää kuluttajan velvollisuudeksi, Nieminen luettelee.

Autoliiton Nieminen odottaa VW-konsernin tulevista korjaustoimenpiteistä pitkää prosessia. Osa autoista on varmasti jo poistunut liikenteestä ennen kuin viimeinen päivitys tai korjaus on saatu kaikkiin autoihin tehtyä. On mahdollista, että kaikkia autoja ei edes kannata korjata. VW-konserni saattaa hyvinkin korvata vahingon ostamalla autot pois.

– Tässä tapauksessa osapuoli on myöntänyt tehneensä tämän tahallaan. Silloin vahingonkorvausvelvollisuus on selvä, Nieminen sanoo.

skodia tuskin kannattaa edes yrittää korjata
1158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

kunnon skodakääkkä ei suostu ottamaan korvauksia vastaan "ideologisista syistä"

Äänestä
  • Pitääkö ihan välttämättä nolata tuolla tavoin itsensä ja kertoa kaikille tyhmyytensä. Ei sinua edes jaksa sääliä.

    Äänestä

  • niinhän se aikanaa joutui konelakin ottamaan ladoja takaisin, samanlaisia itäkökköjä on skeidat ja helkama auto jatkaa konelan peruja.

    skoda kääkät kääkättää vastaan kaikkea länsimaista ja ihannoivat itää ja kaalisoppaa.

    Äänestä

  • konela_ kirjoitti:

    niinhän se aikanaa joutui konelakin ottamaan ladoja takaisin, samanlaisia itäkökköjä on skeidat ja helkama auto jatkaa konelan peruja.

    skoda kääkät kääkättää vastaan kaikkea länsimaista ja ihannoivat itää ja kaalisoppaa.

    Sinä et ollut vielä syntynytkään, kun Konela todellakin "otti takaisin" Ladoja. Siis 90-luvun alussa esim. Tampereella Konelan hallin seinustalla odotti kymmeniä Ladoja kuljetusta takaisin loppukäyttöön Venäjän puolelle, vai oliko nimi vielä Neuvostojen liitto...

    Äänestä

Tulee vw.lle halppisskeidat kalliiksi.

Äänestä

Autoliitto auttaa nyt sorrettuja.Eikös olekkin kiva juttu.vai mitä larvanto ja muut selittelevät skeidajullit.

Äänestä

onneksi aarne vehviläisen avulla tämä päättyi helkamaauton korvauksiin
”Räjähtäneen” Skodan raunioilla 29.10.2013 illalla:
- No nyt se myrkyn lykkäs’! … Skodan maahantuoja ilmoitti eilen, että ”räjähtäneen” Skoda Superbin tapauksessa sydänvikaisen omistajan on maksettava kokonaan korjauskulut (nyt jo lähes 20 000 euroa), jos aikoo autonsa Laakkosen korjaamolta lunastaa? Oli uusi infarkti lähellä, vaikka kuinka varovasti yritti maahantuojan terveiset kertoa.

Kun Skodan moottori räjähti vt4:llä illalla 18.9.2013, oli autolla ajettu vain 23 000 km. Lasku korjauksesta oli aluksi 10 500 euroa. Sitten havaittiin, että myös vaihdelaatikko on särkynyt ja lasku nousi 7 000 euroa? - Huh-huh, maksettavaa lähes 20 000 euroa!

Mistä vanha ja sairas mies sellaiset rahat kaivaa? Ei auta, vaikka panisi myyntiin aivoinfarktista toipumassa olevan puolison pyörätuolinkin? Ja mihin puolison sitten laittaisi? Ehkä Helkaman viisaat tietävät?

Juristivetoinen Skoda-väki on näköjään päättänyt kurittaa kunnolla eläkeläistä? Uskovat, että vanhoista ja sairaista on turha välittää? Ellei heiltä löydy rahoja, voi aikanaan panna perikunnan maksamaan? Ja laskujen viivästyskorko tuottaa paremmin kuin pörssipeli? -
”Puistattaa,” sanoi asiakas, kun Skodaa katseli.

Äänestä

Ovathan nämä Skodat liian hyviä autoja ollakseen totta. Nyt sitten selvisi, ettei näin hyviä autoja edes pysty valmistamaan ilman pientä vilppiä. No, tämä imperiumin vastaisku olikin odotettavissa. Jatkossa vähemmän kyykytyksiä pienellä autoverolla.

Äänestä

Juuri näin.volkkarin halppis kopio.vanhat meluavat vettä vuotavat korit kaikkine kovamuovisine sisustuksineen.skodaa on vain se helvetin ruma sorsanjalka logo.Muuten löytyy vw.n viallisen tekniikan ongelmat jokapaikasta.

Äänestä

näin on

Äänestä

suomessa viiskyt tuhatta öljyä kuluttavaa jakopäästään rallattavaa vagginetta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sulattoon kirjoitti:

Autoliitto: VW joutuu korvaamaan, jos korjattujen autojen teho laskee tai kulutus lisääntyy
Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen sanoo, että Volkswagen-konserni on vahingonkorvausvelvollinen asiakkailleen, mikäli manipulointiepäilyjen vuoksi korjattavien autojen ominaisuudet muuttuvat korjauksen jälkeen. Asia on Niemisen mukaan selvä, sillä VW on itse myöntänyt manipulointinsa.


Volkswagenin mainoskyltti heijastuu vesilätäköstä Saksan Wolfsburgissa.
Kuva: Julian Stratenschulte / EPA
Lakimiestaustainen Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen on vakuuttunut VW-konsernin vahingonkorvausvelvollisuudesta. Hän uskoo, että tehtävät korjaustoimenpiteet saattavat hyvinkin vaikuttaa auton käyttöominaisuuksiin.

– Jos korjaus on sellainen, että se johtaa polttoaineen kulutuksen nousuun, niin silloin auto ei enää ominaisuuksiltaan vastaa sitä, mikä on myyty. Ja sama, mikäli teho laskee, niin se ei ole ominaisuuksiltaan enää vastaava. Numeraaliset luvut ovat tärkeitä, kun ihminen tekee ostovalintoja.

Autoliitossa on myös kiinnostuttu siitä, miten tehtäväksi tulevat korjaustoimenpiteet vaikuttavat aikanaan autojen jälleenmyyntiarvoon.

– Jos auton elinajan aikaiset kustannukset nousevat, niin on selvä juttu, että valmistaja on vahingonkorvausvelvollinen. Jos sinne lisätään korjauksen yhteydessä laitteita, niin siitä aiheutuu auton omistajalle ylläpito- ja huoltokustannuksia, jos niistä huolehtiminen jää kuluttajan velvollisuudeksi, Nieminen luettelee.

Autoliiton Nieminen odottaa VW-konsernin tulevista korjaustoimenpiteistä pitkää prosessia. Osa autoista on varmasti jo poistunut liikenteestä ennen kuin viimeinen päivitys tai korjaus on saatu kaikkiin autoihin tehtyä. On mahdollista, että kaikkia autoja ei edes kannata korjata. VW-konserni saattaa hyvinkin korvata vahingon ostamalla autot pois.

– Tässä tapauksessa osapuoli on myöntänyt tehneensä tämän tahallaan. Silloin vahingonkorvausvelvollisuus on selvä, Nieminen sanoo.

skodia tuskin kannattaa edes yrittää korjata

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu